Kirkolle hautaustoimen järjestämiseen tarkoitettua valtion rahoitusta ollaan leikkaamassa 20 miljoonalla – kirkon jäsenten verotus kiristyisi

Kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta ollaan leikkaamassa 20 miljoonalla eurolla. Samalla kirkon jäsenten verotus kiristyy. Miksi kirkon jäsenet rahoittavat kirkkoon kuulumattomien hautauksia?

Teksti ilari huhtasalo KUVA Tuija Hyttinen/Kirkon kuvapankki

Hautaustoimea, kirkonkirjojen pitoa sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kiinteistöjen ylläpitoa varten kirkolle maksettavaa valtionavustusta esitetään leikattavaksi 20 miljoonalla eurolla.

Leikkausten taustalla ovat Orpon hallituksen sopimat verotekniset muutokset, joiden johdosta kirkollisveron tuoton arvioidaan kasvavan 47 miljoonalla eurolla vuosittain.

Valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle yhteiskunnallisiin tehtäviin säädettiin vuonna 2015 laki, jonka tarkoitus oli korvata suhdanteiden mukaan vaihtelevat yhteisöverotuotot vakaalla noin 80 % kustannuksista kattavalla valtionavulla. Yhteiskunnallisten tehtävien kustannuksista 92 % muodostuu hautaustoimesta, johon vuosittain kuluu 157 miljoonaa euroa. Hautaustoimen maksut kattavat tästä 23 % ja valtionrahoitus 70 %. Loput 7 % eli n. 12,2 miljoonaa euroa otetaan kirkon jäseniltä kerätyistä kirkollisverotuotoista.

Rahoituksen taso on laskemassa Sipilän ja Orpon hallitusten tähän mennessä asettamien indeksileikkausten ja -jarrujen myötä 71 %:iin hallituskauden loppuun mennessä. Nyt valtionapua ollaan leikkaamassa edellä mainittujen lisäksi 20 miljoonalla eurolla, eli lähes kuudenneksella. Hallituskauden päättyessä valtionapu kattaisi yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksesta enää arviolta 60 %. Rahoitusvajetta voitaisiin paikata hautausmaksujen nostolla vain pieniltä osin, jatkossa yhä suurempi osa maksettaisiin seurakuntien toimintaan tarkoitetulla kirkollisveron tuotolla.

Leikkausta perustellaan kasvavien kirkollisveron tuottojen myötä kohentuvalla kirkon rahoitusasemalla. Tämä tarkoittaa, että kirkon jäsenet maksavat enemmän veroja, jotta kirkkoon kuulumattomien osuus hautaustoimen kustannuksista saadaan rahoitettua.