
Edelleen tarpeen: Naisteologit ry juhlii 90-vuotista taivaltaan
Naisteologit ry juhlii yhdeksänkymmentä vuotista taivaltaan maanantaina 7.10.2024. Haastattelimme järjestössä vaikuttanutta rovasti Soili Juntumaata sekä nykyistä puheenjohtajaa Saara Laakkosta ja selvitimme, mitä Naisteologit ry:lle kuuluu. Jobi onnittelee Naisteologit ry:tä ja julkaisee haastattelut juhlan kunniaksi!
Teksti Ilari Huhtasalo Kuvat Kirkon kuvapankki, Rami Nummelin / Kuvataivas
Soili Juntumaa siunattiin lehtorin tehtävään 1973. Miehet vihittiin papeiksi, naiset saivat siunauksen ja asetettiin lehtorin tehtävään. Juntumaan ensimmäinen seurakuntavirka oli Varkaudessa. ”Huvikseen laskin että pidin enemmän saarnoja kuin yksikään miespappi”, Juntumaa kertoo.
Ensimmäistä pappisvihkimystä vartioivat poliisipartiot ja messukansan joukossa istui joukko siviiliasuisia poliiseja. Välikohtauksia ei sattunut, mutta uhkauksia oli seuraavan aamun Helsingin Sanomien mukaan tullut Palvelevaan puhelimeenkin.
Seurakuntalaiset ottivat Juntumaan vastaan iloisesti, mutta Juntumaa kohtasi sittemmin kirkon piiristä irronneen yhteisön taholta asiatonta kohtelua. ”Ajattelin, että minut on Jumala kutsunut ja seurakunta valinnut. Minua ei tästä voi savustaa”, Juntumaa sanoo.
Pappisvihkimyksen avaaminen kentältä katsoen kohokohtia ovat olleet ensiksi naisten osuuden lisääntyminen kirkkoherroina ja nyttemmin piispakunnassa. Tässä Juntumaa pitää Irja Askolaa tärkeänä tienraivaajana.
Juntumaa on toiminut eri otteisiin Naisteologit ry:ssä, joista 2010–2014 puheenjohtajana. Kehityksessä Juntumaan arvion mukaan erotettavissa aaltoliikkeitä. Samat kysymykset nousevat esille aika ajoin, jopa ylipäätään naispappeuden oikeutusta koskien. Tämä turhauttaa, sillä kirkon olisi päästävä uusiin aiheisiin. ”Nuoret naisteologit ja papit ovat ennakkoluulottomia, rohkeita ja avoimia”, Juntumaa luonnehtii. Hän iloitsee pappien vapautumisesta liialta pönötykseltä.