Me tehtiin tää leirikesä!
Poissa kotoa, mutta kesästä nauttien – Leirityötä tehdään jatkuvalla sykkeellä sekä isolla vastuulla. Mika Ahjosaari kertoo, miksi kirkon nuorisotyössä saa olla ylpeä leirikesän jäljiltä.
Teksti Mika Ahjosaari
Vanhan kotikyläni poika Robin Packalén katsoo urallaan taaksepäin sanoittaen monta vaikeaa asiaa mollivoittoisessa biisissään Me tehtiin tää!. Kertosäkeen sanat ”Mut kato me tehtiin tää” kertovat minun korviini aidosta ylpeydestä tapahtuneesta ja yhdessä tehdystä. Minun päässäni tämän kesän jäljiltä soinut kertosäe oli nyt juuri tämä. Me tehtiin nimittäin tää leirikesä!
En löydä kattavaa tilastoa siitä, montako rippikoululeiriä, telttaleiriä, kouluikäisten leiriä tai eri perhekokoonpanojen leiriä on kirkon kasvatuksen sektorilla kuluvana kesänä pidetty. Enkä siitä montako leirivuorokautta me kesäksi oman arkemme leirityöhön vaihtaneet ammattilaiset olemme tehneet tai montako leiriläistä on kesän aikana leireistä nauttinut. Sen tiedän, että jokainen luku noista on iso. Puhuttelevan iso.
Olen usein miettinyt sitä, kuinka monessa työssä kesäkuukausina työnteko tarjoaa kuitenkin mahdollisuudet myös tavallisiin kesän aktiviteetteihin: uimareissuun työpäivän jälkeen, päivällisen valmistamiseen grillillä ulkopöydän ääressä syötäväksi tai pyöräretkeen. Leirityöntekijä kun lähtee kesällä töihin, irtautuu hän kokonaan omasta arjestaan ja on töissä aamusta iltaan. Yöt saa useimmiten levätä, mutta silloinkin poissa kotoa ja vastuussa leiriryhmästä. Uimaan pääsee, tai ainakin valvomaan, jos vain turvallisuussuunnitelmien määritteet täyttyvät. Kun uimahetken on laskenut päitä ja ohjeistanut uimareita on grillaamisen aika. Siinä on huolehdittu oikeiden eväiden tilaamisesta ja hankkimisesta ruokavaliot ja allergiat toki huomioiden.
Sitten valmistellaan tulet toisaalle tai reagoidaan nopeasti juuri asetettuun metsäpalovaroitukseen ja siirrytäänkin varaston perukoilta löytyneen kaasugrillin käyttöön. Tulen äärellä ohjataan isoa ryhmää innokkaita makkaranpaistajia muistuttaen, että tuli on kuumaa, makkaratikut eivät ole miekkoja ja että ketsuppi ei riitä kaikille jos jokainen ottaa sitä desilitran. Pyöräretki saattaakin sitten helpoimmillaan olla vaikka ohjelmapalveluyrittäjän järjestämä, jolloin leirityöntekijä on toki käynyt siihen kaiken ennakkokeskustelun, tarkistanut toiminnan turvallisuuden yrittäjältä, pyytänyt lisädokumentteja, pyytänyt erillisen osallistumisluvan tällaiseen erityisvaaralliseen ohjelmaan ja valmistellut korvaavan ohjelman heille, joilla ei osallistumislupaa ole.
Pari lainausta vielä Robinilta. Vähän biisin asiayhteydestä irrotettuina, mutta niin kovin hyvin tähän leirikesän jälkeiseen aikaan sopivina yksittäisinä lauseina, etten malta olla lainaamatta: ”Kiitän sitä mitä me saatiin mut nyt mul ei oo tarjoo yhtään enempää.”
”Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii.”
”Mä tekisin tän kaiken uudestaan!
Jokainen leirityötä tehnyt voi miettiä mitkä olisivat ne omat lauseet tämän kesän uurastuksen jälkeen. Löytyisivätkö ne biiseistä vai muotoutuisivatko omassa mielessä. Asioista viime kädessä päättävät tahot voisivat hetken tuumia sitä, että onko leirityöstä maksettava korvaus ihan kohdillaan.
Mut joka tapauksessa: Me tehtiin tää! Ja meillä on syytä olla siitä ylpeitä!
