Myötätuntoinen läsnäolo rauhoittaa – sairaalapappi kohtaa sairastuneen ahdistuksen ja pelon keskellä

Teksti Eliisa Ala-Kuusisto kuva Eliisa Ala-Kuusisto

Kävelen työtoverini saattamana syöpäosastolle itkua pidätellen. Osaston ovella sanon heipat, ja saattajan halauksessa kuulen siunauksen toivotukset. Osaston aulassa jännitykseni purkautuu itkuna. Sinipukuinen hoitaja tulee hakemaan minut ja vie huoneeseen, jossa on kaksi sänkyä väliverholla erotettuna. Hoitaja kysyy, haluanko jotain rauhoittavaa lääkettä.

Haluan!

Istun sängyn laidalla, ja tuntuu epätodelliselta olla potilaana ja kaiken uuden edessä. Pian saan rauhoittavan lääkkeen ja ison kapselin, jonka hoitaja kertoo olevan pahoinvointilääke. Aamulla olen ottanut jo neljä kortisonitablettia. Minua valmistetaan ensimmäiseen sytostaattitiputukseen. 

Sairastuminen on prosessi. Se ei vaikuta pelkästään kehoon, vaan koettelee myös mieltä. Ensin tulee sokki, sitten pintaan nousevat erilaiset tunteet, kuten pelko, viha, toivon ja toivottomuuden vaihtelu, avuttomuus, ahdistus ja epätietoisuus.

Kukaan ei osaa valmistautua sairastumisen herättämiin tunteisiin etukäteen. Esimerkiksi syyllisyys yllättää.  

Huoneeni oveen koputetaan, ja sairaalapappi astuu sisään. Hämmennyn ja olen yllättynyt. Hän kertoo, että halusi tulla tervehtimään. Kerron hänelle viimeisen kolmen viikon kuulumiseni – syöpä löytyi levinneenä, mutta onkologin mukaan kaikki mahdollinen hoito tullaan tekemään. Toivoa siis on, tai ainakin sitä annettiin. Sairaalapappi kuuntelee tarinani, itkuni ja on vahvasti läsnä. 

Toivon luominen on tärkeää

Sielunhoidossa on kysymys auttavasta keskustelusta ja läsnäolosta sairastuneen vierellä ja lähellä. Kun joku kuuntelee ja kohtaa ammattitaitoisesti sekä kunnioittavasti, ihminen on valmiimpi kohtaamaan sairautensa ja hyväksymään sen osaksi itseään sillä hetkellä. 

Sairaalapapin myötätuntoinen läsnäolo rauhoittaa. Varmasti ahdistusta helpottaa myös hoitajan tuoma lääkekin, mutta se ei korvaa ihmistä, joka papin vaatteissa, ammattikuuntelijana ja vierellä viipyjänä on lähelläni. Sitten sairaalapappi sanoo, että voisi siunata minut ja sytostaatin, joka jo roikkuu tippatelineessä. Kuulen hänen rukoilevan juuri minun puolestani. Haluan uskoa nuo sanat – Jumala on kanssani eikä jätä minua yksin nyt. Haluan uskoa myös, että lääketiede pystyy parantamaan ja auttamaan minut terveeksi ja työkykyiseksi. Olenhan vasta 45-vuotias.  

Potilaana on riisuttu ja yksinäinen olo. Sairaalasielunhoidossa rukouksella ja toivon luomisella on tärkeä merkitys.

Henkisellä ja hengellisellä tuella tavoitetaan ihminen kokonaisuudessaan sekä luodaan turvallinen tila sairastumisesta ja sairaalaympäristöstä huolimatta. Hyvässä ja rauhallisessa vuorovaikutuksessa lieventyy sairauden tuoma ahdistus, pelko ja yksinäisyyden tunne. Hengellinen tuki on merkityksellistä lääketieteellisen työn ja hoitotyön lisäksi. 

Verhon takaa kuuluu naisen ääni ja pyyntö, että sairaalapappi kuuntelisi hänenkin asiansa. Hän kertoo sairastavansa parantumatonta syöpää ja haluaisi ennen kuolemaa solmia avioliiton avopuolisonsa kanssa. Kuulen, kuinka pappi kertoo virallisista käytänteistä ja lupaa vihkiä heidät mahdollisimman pian. Kiitosten läpi kuulen helpotuksen huokauksia ja arvostan sairaalapapin myötätuntoista kohtaamista minulle tuntemattoman vierustoverini kanssa. 

Lähtiessäni askeleet tuntuvat kevyemmiltä ja mieli paremmalta.  

Työ tehdään ihmisen tarpeista käsin

Sairaalapapin työ on tilannesidonnaista. Psykososiaalisen ja hengellisen tuen lisäksi siinä on tehtäviä, joita pappi tekee seurakunnassakin. Työympäristönä on vain seurakunnan sijaan sairaala. Sairaalasielunhoidon tavoite onkin toimia asiakaslähtöisesti ja ihmisten tarpeista käsin sekä sopeuttaa työ toimintaympäristön vaatimusten mukaan. 

Kun hoidot ovat ohi yhdeksän kuukautta myöhemmin, haluan tavata vielä saman sairaalapapin. Soitan hänelle, ja tapaamisaika järjestyy hänen työhuoneessaan. Käymme läpi syöpämatkaani ja lopuksi hän lukee Raamatusta psalmin ja rukoilee. Pyydän häntä sanoittamaan kiitokseni Jumalalle. Hän tekee sen ja lopuksi vielä siunaa minut. Lähtiessäni askeleet tuntuvat kevyemmiltä ja mieli paremmalta.  

Sairaalasielunhoito tukee potilasta välittämällä pyhän läsnäoloa ihmisen elämään ja sairauden keskelle. Lisäksi sen tehtävänä on auttaa potilasta ymmärtämään omaa elämäänsä ja kohtaamaan sairauden aiheuttamat yllättävätkin tunteet. Sairaalasielunhoitaja mielletään myös terapeuttisesti orientoituneeksi henkilöksi, jonka ammattiosaamiseen luotetaan.

Hänelle ihminen on tuttu kysymyksineen ja monenlaisine tunteineen.