Alma Laukkanen valitsi kirkon
Yhä useampi teologiaa opiskeleva ei päädy kirkkoon töihin. Alalle on kuitenkin tulijoita, kuten Alma Laukkanen.
Teksti Ella Luoma kuvat FluxFactory/iStockphoto, Alma Laukkasen arkisto
Pääsin opiskelemaan teologiaa 2000-luvun alkupuolella. Meille sanottiin, että kirkosta löytyy töitä kaikille. Koska suuret ikäluokat olivat jäämässä eläkkeelle, tulevaisuudessa häämötti pappispula. Kun valmistuin 2016, pulasta ei ollut tietoakaan. Jokaiseen avautuvaan papinpaikkaan oli kymmeniä hakijoita. Osa teologeista lähetteli satoja hakemuksia ja pääsi pappeuteen käsiksi haettuaan töitä useamman vuoden. Osa singahteli pätkästä toiseen ja osa luovutti.
En ole valmistumiseni jälkeen seurannut kirkon työtilannetta juurikaan, mutta olen huomannut, kuinka seurakunnat huutelevat työntekijöiden perään. Erityisesti diakoneja ja nuorisotyönohjaajia tuntuu olevan haastava löytää. Myös pappispulasta puhutaan.
– Kirkon ympärillä on pyörinyt pitkään negatiivinen keskustelu. Jos mietitään, mitä kirkosta on kirjoitettu viimeisen 10 vuoden aikana, keskustelu on pyörinyt tasa-arvon ja parisuhdekysymysten ympärillä. Kirkosta on syntynyt kuva jähmeänä ja riitaisana yhteisönä. Se yhdistettynä heikkoon palkkakehitykseen ja työajattomaan työhön ei houkuttele alalle, AKI-liittojen asiantuntija Vesa Engström sanoo.
Rekrytointeja vähennettiin
Myös kirkon jäsenmäärän lasku saa miettimään, kannattaako alalle hakeutua.
– Kyllähän siinä miettii, kannattaako kouluttautua alalle, jonka tulevaisuus on epävarma, Engström toteaa.
Kirkon jäsenmäärä lähti jyrkkään laskuun omana opiskeluaikanani. Muistan elävästi Ylen järjestämän Homoilta-keskustelun, jota seurasi poikkeuksellinen kirkosta eroamisen aalto. Suomen evankelisluterilaisen kirkon puolesta puhuvien ääni näyttäytyi silloin taantumukselliselta ja tuomitsevalta. Samoihin aikoihin alkoi kansainvälinen luottokriisi ja kirkon yhteisöverojen tuotot alkoivat laskea. Seurakunnissa huolestuttiin rahojen riittämisestä ja vähennettiin rekrytointeja.
– Erityisesti teologipuolella useampi vuosikurssillinen kirkkoon suuntautuneita työntekijöitä ei siinä tilanteessa löytänyt töitä. He saivat lopulta töitä muualta, eivätkä palanneet, Engström sanoo.
Kirkkoon ei sitouduta
Itse kuulun tähän ryhmään, joka ei enää palannut hengelliseen työhön. En toisaalta lähtenyt opiskelemaan alalle sillä ajatuksella, että minusta tulee pappi. Nykyään kaltaisteni yleishumanistisesti orientoituneiden teologien määrä on kasvanut teologisessa tiedekunnassa.
Engströmin mukaan papiston ja osin myös kanttoreiden joukossa näkyy kutsumustietoisuuden ja vahvan kutsumuksen lasku. Diakoneja ja nuorisotyönohjaajia on vaikea löytää siksi, että heidän tutkinnollaan voi työllistyä myös kirkon ulkopuolelle.
– Hengellisen työn tekemisessä on havaittu sellainen uusi trendi, että nykyään kirkon töistä siirrytään nopeammin muualle. Kirkossa ollaan töissä valmistumisen jälkeen viitisen vuotta tai vähemmän ja sitten vaihdetaan alaa.
Kirkkoa ei siis nähdä yhtä houkuttelevana työnantajana kuin aiemmin. Se on työpaikka, johon ei sitouduta loppuiäksi.
Jakamaan hyvää muille
On kuitenkin edelleen paljon ihmisiä, jotka haluavat nimenomaan kirkkoon töihin. Yksi heistä on Alma Laukkanen, joka opiskelee teologiaa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Kun hän tajusi, että kirkossa voi olla töissä, hän lähti hakeutumaan alalle. Laukkasella on ennestään nuorisotyönohjaajan koulutus, ja hän kertoo saaneensa itse kirkosta paljon. Nyt hän haluaa olla jakamassa samaa hyvää muille. Erityisesti kristillisen ihmiskäsityksen opettaminen on hänelle tärkeää.
– Maallisella puolella, esimerkiksi kunnan nuorisotyössä, en voisi ottaa Raamattua esiin ja alkaa sieltä perustella, kuinka nuoret ovat tärkeitä ja jokainen kelpaa.
Rippikoulussa hän toivoo kohtaavansa hengellisyyteen myönteisesti suhtautuvia nuoria.
– Koulussa on pakko olla, mutta rippikoulussa ei. Se antaa vapautta opettaa ja keskustella kristinuskon asioista ihan toisella tavalla.
Mikä opiskelijoita puhuttaa?
Laukkanen tunnistaa kirkkoon liittyvän negatiivisen keskustelun.
– Avioliittokysymys puhuttaa opiskelijoiden keskuudessa, samoin kesätyöt ja kokemukset niistä. Olen joskus katsellut työpaikkailmoituksia ja on pistänyt silmään, jos jossain seurakunnassa on kovasti vaihtuvuutta. Mistä se mahtaa kertoa?
Yleisesti opiskelijoita tuntuvat kuitenkin puhuttavan arkisemmat asiat. Mistä löytää kesätöitä, millaista palkkaa niistä saa ja miten asuminen järjestyy kesän ajalta, jos pitää muuttaa töiden perässä vieraalle paikkakunnalle. Samat huolet siirtyvät myös valmistumisen jälkeiseen työnhakuun. Töiden hakemisen lisäksi etenkin papeilla menee työllistymisessä usein elämä uusiksi ja valmistumiseen liittyy monta liikkuvaa osaa.
– Ihan jo sellainen mietityttää, että mistä saa opiskelijabudjettiin sopivan papin asun, Laukkanen sanoo.
Lisää ohjausta ja tukea
Hän toivoisi, että papin työn hakemiseen ja etenkin siihen liittyviin lukuisiin työvaiheisiin saisi enemmän ohjausta. Esimerkiksi miten luodaan portfolio omasta kokemuksesta kirkon töissä.
– En tahtonut ymmärtää piispainkokouksen ohjetta portfolion tekoon. Onko kyseessä jonkinlainen markkinointipaperi vai mikä? Se auttoi paljon, kun pystyi vertailemaan muiden tekemiä portfolioita omaansa.
Laukkanen toivoisi, että seurakunnat markkinoisivat itseään opiskelijoille jo opiskeluvaiheessa ja kertoisivat avoimesti, millaisia etuja ja käytäntöjä niillä on.
– Kirkko ja hiippakunnat voisivat olla vahvemmin opiskelijoiden elämässä. Helsingissä opiskelijoita palkataan tuntisuntioiksi jo opiskeluvaiheessa ja kesän ulkopuolella. Seurakunnat voisivat samaan tapaan aktiivisesti tiedottaa erilaisista työ- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista ympäri vuoden.
Rekrytoinneissa parannettavaa
Engströmin mukaan kirkon rekrytoinneissa olisi paljon parannettavaa, samoin muissa työelämän käytännön asioissa. Kirkko on pitänyt aktiivisesti esillä, kuinka työt loppuvat ja vapaaehtoiset hoitavat kaiken. Katastrofipuhe ylläpitää ajatusta siitä, että kirkkoon ei uskalla hakea töihin. Tämä ja monet muut kysymykset jäävät kuitenkin herkästi tasa-arvokeskustelun jalkoihin.
– En väheksy keskustelua. Toivoisin vain, että siitä päästäisiin eteenpäin käsittelemään muita työelämän ja kirkollisen elämän ongelmia, Engström sanoo.
