Glow Festival: Artistien runsaudensarvi ja unohtumaton voimannäyttö

Teksti Mikko Saari kuvat Kristalli/Markus Perko

Iso festari, jossa on esiintymässä aktiivitoimintansa lopettaneita vanhoja tuttuja. Lisäksi Jaakko Löytty, Jukka Leppilampi ja legendaarinen Petra. Kalenterimerkintä oli minulle selviö.

Itsenäinen ohjelmatoimisto Kristalli ansaitsee heti kättelyssä hatunnoston monitahoisesta riskinotosta. Taloudellinen riski oli melkoinen ja monenlaiset paineet varmasti vahvat. Mutta heti halliin saapuessa huomasi levollisen tunnelman. Sama henki jatkui koko tapahtuman ajan. Jokainen vastuuhenkilö ja asiakaspalvelija oli tehtävänsä tasalla ja myönteisellä tuulella. Aistin vahvasti yhdessä tekemisen meiningin. Henkilöstögallupit olisivat varmasti kertoneet työntekijöiden kokevan olevansa vastuussa niin kutsutuista isommista asioista.

Tapahtuman artistikaarti oli kuin tulva skenen runsaudensarvesta. Ilta jakaantui viiteen osuuteen: warm up, legendat, awards, bändit ja Petra. Ensimmäisen osuuden aloitti raikkaasti folkpainotteinen Maksetut Viulut jatkuen Immanuelin hiphop-jytkeellä. Jälkimmäisen ainoa esityskappale El Shaddai vaikutti suuresti myös rapista piittaamattoman. Heviorkesteri HB soitti kolmen kappaleen setin, joka yllätti keveydellään ja jopa jatsahtavuudellaan. Lauluntekijäpariskunta Eve & Ossi päätti kauniisti avausohjelman.

Ruutupaitahenkistä maan makua

Legenda Jaakko Löytty oli ottanut mukaansa viulun sekä bouzoukin taitajat. Sateenkaariunet, Kahden maan kansalainen ja Martin Luther Kingin laulu soivat komeasti. Toisiamme siunaten -kappale oli sovitettu uudelleen, ja siinä feattasivat Ida Elina sekä Jukka Leppilampi. En väsy koskaan kuulemaan Jaakko Löyttyä konsertissa. Hän toi tähän suurtapahtumaan ruutupaitahenkistä maan makua. Ja toisaalta hänen kappaleensa ovat monen suomalaisen uskonkuvaa, myös allekirjoittaneen.

Pro Fiden osuus oli käytännössä yhtyeen 90-luvun hahmojen Hessu Kärhän, Napo Ikosen ja Petri Revon veto vahvistettuna tapahtuman housebandilla. Napon Vaughan-tyyppistä kitarointia oli ilo kuulla pitkästä aikaa. Outi Terho lauloi miehensä Leen kanssa kaksi laulua ehtaan leirinuotiotyyliin, persoonallinen ja hieno veto.

Onko Tommi Kalenius vielä hieman nuori legendaksi? Hänen kahden kipaleen vetonsa oli kuitenkin kokonaisuuteen hyvin sopiva. Etenkin Kun joku on lähellä Jeesusta -laulu herkisti, koska siihen liittyi muisto Tarvo Laaksosta.

Jipun Getsemane oli dramatiikan ja visuaalisuuden huippua, uskonnollinen draamamatka kuten Immanuelin El Shaddai. Gospel Power -osuus oli samantapainen kuin Pro Fiden; lavalle tulivat Lasse Heikkilä, solisti Kimmo Virtanen ja kitaratyylittelijä Pete Laarko. Tänään voi olla se päivä ja Hän elää kulkivat vauhdikkaasti. Petri Laaksonen oli oma sympaattinen itsensä parin kappaleen verran.

Pekka Simojoki saapui ensimmäistä kertaa lavalle esittämään Särkyneiden majatalon, hänen ”kuvansa seurakunnasta”. Osuuden päätti Jipun, Ida Elinan, Leppilammen, Petri Lassilan ja Simojoen yhteisesitys Jää kuuntelemaan -klassikosta.

Palkintojenjakoa ja valtaisaa soitantaa

Awards-osuuden aloitti mehukkaasti sovitettu versio Löytyn kappaleesta, joka oli saanut uuden otsikon Uuden maan minä näin –nimisenä. Jepa Lambert, tapahtuman taiteellinen vastuuhenkilö (yhdessä housebändiliideri Lasse Sakaran kanssa), loisti solistina. MTV3:n uutisankkuri Keijo Leppänen toimi Awards-kategorioiden esittelijänä ja juontajana. Ossi Mäki-Reini pokkasi kaksi palkintoa. Hänet valittiin vuoden musiikintekijäksi ja vaimonsa Even kanssa esitetty kappale Sielläkin vuoden biisiksi. Tulevaisuuden suunnannäyttäjän pystin sai Henna-Maria Harju. Elokuussa 2023 edesmennyt rokkipappi Tarvo Laakso huomioitiin Elämäntyö-palkinnolla. Hieno ele oli myös Jan-Erik Lindqvistin (levy-yhtiö Finngospel Oy:n perustaja) saama Vuoden gospel -tunnustuspalkinto.

Osuuden päätti Sounds of Mercy -kuoron (esiintyi ahkerasti koko tapahtuman ajan housebändin kanssa) upea osuus, jossa vuorottelivat solisteina Jepa Lambert ja Tomas Höglund. Andrae Crouchin klassikot ja When the Saints Go Marching In soivat valtaisasti.

Verevää ikääntymistä

Petri Lassilan edelleen äänivarat olivat aistimannaa Teran kahden kappaleen esityksessä (Terapian Hoosianna sekä uudempi Harvempien sanojen mies). The Rainin Sotilas ja Tuuli kulkee saivat mielen palaamaan Maata näkyvissä -päiville, jossa näitä upeita voimarockbiisejä kuuli päälavalta. Illan isoista yllätyksistä vastasivat The Roadin Kaukainen maa ja Hiekkalaatikko, jotka toimivat todella hienosti. Ikääntyminen on tehnyt hyvää The Roadin 80-lukulaisen uudenaallon suomirock-tyyppiselle ilmaisulle. Pyysalon kipparointi oli verevää ja Vettenrannan Rickenbacker jymisi hyvällä tavalla.

Unohtumaton voimannäyttö

Ja sitten Jukka Leppilampi ystävineen (mm. Ida Elina & Marzi Nyman). Laula ihmisille kulki tutulla hienolla draamalla. Saman taivaan alla meni vähän lämmitellen, mutta Jumalan valtakunta tulee räjäytti muutaman rahaston ja osakeannin. Se energia ja julistuksen voima, mitä edelleen upeaääninen Leppis ja ystävänsä saivat aikaan, oli jotain ennenkokematonta. Valtaisa ja vahva esitys, todistus, voimannäyttö.

Jukan jälkeen esiintyneet bass’n Helen ja Exit olivat hyviä, heidän settiensä päätösbiisit Taisteluni ja Tahdon elää jopa erinomaisia. Mutta sisimpäni Richterin asteikko väreili edelleen Leppilammen räjähtävän esityksen resonansseista.

Pitkän linjan Petra-fani

Olen nähnyt kaikki maassamme järjestetyt Petran keikat ja tunnustaudun pitkän linjan faniksi. Omaan hengelliseen kasvuuni liittyivät hyvin vahvasti nimenomaan Petran – myös REZ:in ja Larry Normanin levyt. Että uskovaisista piireistä voi tulla jotain näin hyvää musiikkia! Petran Primus Motorin alkuperäisjäsenen ja kitaristin Bob Hartmanin sävellyskynä on ollut parhaimmillaan nerokas. Hän on myös älynnyt pyytää levyille osaavia tuottajia sekä lauluntekijäkumppaneita. Eikä voi sivuuttaa persoonallista ja vahvaa solistia John Schlittiä, orkesterin jämäkkää keulakuvaa.

Nokia-areenan setti ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Kappalekavalkadi oli rakennettu 80-luvun alusta aina 2000-luvulle. Jopa yhtyeen raskaimmalta levyltä Jekyll & Hyde (2003) oli settiin valikoitu järeä nimikappale. Yhtyeen aikaisemman solistin Greg X. Volzin ajalta kuultiin mainiot klassikot Judas Kiss, Angel of Light ja Bema Seat. Yleisölle näytti maistuvan tarttuvat 80-luvun nappilaulut On Fire ja Beyond Belief -levyiltä.

Ehkä viimeinen Suomi-konsertti

Bob Hartman ja John Schlitt ovat 74-vuotiaita, ja yhtye on ”50 years – Best For Last Tour” -kiertueellaan. On siis todennäköistä, että Nokia Areenan tunnin ja vartin konsertti jää heidän viimeiseksi maassamme. Mikäli näin, niin jäähyväiset olivat korkealaatuiset ja muistorikkaat. Schlittin persoonallinen ääni oli edelleen terässä ja Hartmanin riffittely ja sooloilu kulki niinkuin pitikin. Yhtyeen nuoremmat jäsenet rytmiryhmässä pitivät huolen temmon tiukkuudesta. Konsertin lopulla Hartman piti sopivan mittaisen puheen, jossa hän muistutti jokaista todistamisen mahdollisuudesta arkipäiväisessä elämässä. Hartman myös hehkutti Glow Festivalin järjestelyjä: ”täällä kaikki on ollut ensiluokkaista”.

Seurakuntalaiset festarimatkalle

Tulevaisuus näyttää, mihin festivaali on suuntaamassa. Areenan täyttänyt yleisö oli pitkälti keski-ikäistä ja vanhempaa. Joskin tapasin myös nuorempia ihmisiä, joista osa tuli mielenkiinnolla kyselemään väliajalla soittamistani levyistä.

Seurakunnan työntekijänä näkisin tässä hyvänä mahdollisuutena reissujen järjestämisen seurakuntalaisille. Ikäryhmän jätän avoimeksi.

Tampere on tapahtumapaikkana antoisa ja kiintoisa. Jos toimii matkanjärjestäjänä, on melko mutkatonta kehitellä retkeen muutakin ohjelmaa virikkeisessä ympäristössä.

Nokia Areenalle on tehty varaus ensi vuodelle. Nähkäämme siis Glow´ssa 2025.