Kolumni: Kysely avasi kanttorien suhtautumista samaa sukupuolta olevien kirkollisiin vihkimisiin

Teksti Minna Raassina kuvat Pixabay

Suomen Kanttori-urkuriliitto ja Suomen kirkon pappisliitto toteuttivat keväällä jäsenkyselyn, jossa kartoitettiin jäsenistön suhtautumista samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen sekä piispainkokouksen esitykseen rinnakkaisista avioliittokäsityksistä.

Kysely kohdistettiin liiton varsinaisille jäsenille. Kyselyyn vastasi 246 kanttoria, joista 83,3 % eli 205 henkilöä ilmoitti toimivansa kyselyhetkellä seurakunnan virassa. Kanttoreiden osalta tämän kyselyn vastausprosentti kohosi huomattavasti tavallista korkeammaksi, ollen 42,6 %. Vastanneista kanttoreista sukupuolekseen ilmoitti miehen 27,6 % ja naisen 69,1 %.

Kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä on noussut ajankohtaiseksi samassa jatkumossa, jossa käsitys heteronormatiivisuudesta on yleensäkin laajentunut. Yleinen suhtautuminen avioeroon ja eronneiden uudelleen vihkimiseen on myös vääjäämättä muuttunut ymmärtävämmäksi ja sallivammaksi, myös evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Kysymyksen monisyisyys ja ongelmallisuus ilmenee myös siinä, että piispainkokouksen tekemää esitystä kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallista on kritisoitu voimakkaasti ja monin erilaisin, myös keskenään hyvin vastakkaisin, argumentein. Koetan omassa ajattelussani sijoittaa kyselyn aihepiiriä yleiseen yhteiskunnalliseen ja uskonnolliseen viitekehykseen pidemmässä ajallisessa perspektiivissä.

AKI-liittojen kanttori- ja pappisjäsenilleen suuntaaman kyselyn tuloksista tiedotettaessa kärjeksi oli nostettavissa erot ammattikuntien välillä. Kyselyn väitteeseen ”Samaa sukupuolta olevilla pareilla tulisi olla mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen” vastattiin niin, että 36,6 % kyselyyn vastanneista kanttoreista oli väitteen kanssa täysin samaa mieltä ja 51,6 % täysin eri mieltä. Jokseenkin samaa mieltä (4,5 %) tai jokseenkin eri mieltä (4,1 %) oli lisäksi pienempi osuus vastaajista. Kyselyyn vastanneiden pappien osalta enemmistö, 58,9 %, oli väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Täysin eri mieltä vastanneista papeista oli 24,5 %. Kahden ammattikunnan edustajien vastaukset poikkeavat lukujen perusteella merkitsevästi toisistaan.

Kyselyn tulosta on ainakin oman ammattikuntani keskuudessa kritisoitu niin, että tulos ei voi kuvastaa koko todellisuutta. Kritiikki kertonee siitä, että oma käsitys ammattikunnan suhtautumisesta on ehkä vahvastikin toisenlainen kuin kyselyn tulokset. Todeta voi sen, että yleensä liittojen kyselyihin vastaa pienempi osa jäsenistöä kuin tällä kertaa. Tämä kysely sai siis useamman näkemään vastaamisen vaivan. Voisiko se kertoa siitä, että ne vastasivat, jotka kokevat tämän asian erityisen tärkeäksi? Selittäisikö se myös suhteellisen runsaita vastauksia janan ääripäissä, eli ykkösiä ja viitosia asteikolla yhdestä viiteen?

Kyselystä nousseessa keskustelussa on pohdittu myös sitä, että kanttorin rooli vihkitilaisuudessa on olla ikään kuin enemmän seurakunnan edustaja, koska pappi käyttää juridista viranhaltijan valtaa vihkiessään. Kanttorin rooli ja osallistuminen nousee kirkosta ja sen traditiosta, ja on sillä perusteella vahvemmin ja puhtaammin uskonnollinen kuin papin, joka vihkiessään toimii myös viranomaisena. Tästä näkökulmasta katsoen mahdollinen omantunnonvapaus kuuluisi jopa vahvemmin kanttorille, koska juridista virkavelvoitetta ei ole samalla tavalla kuin vihkivällä papilla.

Omantunnonvapautta puoltaisi myös yleensä se seikka, että työnantajan ei liene viisasta määrätä vastentahtoista työntekijää kirkolliseen toimitukseen, seurakuntalaisten ainutkertaiseen elämäntapahtumaan. Tämän kysymyksen suhteen huolta on herättänyt ajatus, että työjärjestelyt hoidettaisiin paikallisesti. Toteutuisiko työnjohdon toimien tasapuolisuus eri seurakunnissa? Mikä olisi esihenkilön oman kannan vaikutus työnjohdollisissa toimenpiteissä?

Ilmeisesti silloin, kun pappisvirka avattiin naisille noin 40 vuotta sitten, jonkin verran kanttoreita luopui kanttorinvirasta vakaumuksensa vuoksi. Tuolloin kanttoreiden ajattelu ei kuitenkaan noussut erityisesti esille, eikä tietääkseni asiaa selvitetty tarkemmin.

Pohdittiin myös sitä, oliko tämä kysely mahdollisesti väylä ilmaista muutakin turhautumista vihkitoimituksiin liittyen. Kysymykset kirkkoon sopivasta musiikista kuormittavat todennäköisesti joitakin kanttoreita suurestikin. Oman, oikeaksi näkemänsä linjan pitäminen on todennäköisesti kuormittavaa, jos ei halua toteuttaa aina vain enemmän ja enemmän yleistyneitä musiikkitoiveita muun muassa viihde-, pop-, rock- ja elokuvamusiikin alueilta. Voimassa oleva ohjeistus kirkollisten toimitusten musiikkia koskien painottaa toimituksen jumalanpalvelusluonnetta ja sitä kautta musiikin hengellisyyttä.

Useissa vapaakenttävastauksissa nousi esille huoli kysymyksen repivästä vaikutuksesta. Todettiin, että mitä tahansa kantaa edustava voi lyödä asiasta toisin ajattelevaa. Onko niin, että tämä aihepiiri on niin herkällä ja haavoittuvalla alueella, että omaa kantaa on toisaalta voimakkaasti suojattava samalla, kun vastapuoli helposti kokee olevansa vahvasti uhattuna? Tästä asetelmasta käsin turvallisen keskustelutilan aikaansaaminen ei ole helppoa.

Joka tapauksessa on ilmeistä, että tämä kysely oli tärkeä. Yhtä perusteellisesti asiaa ei ole aiemmin selvitetty kanttoreiden ammattikunnan osalta. Kirkolliskokouksen lakivaliokunnalla on tarkoitus kuulla liittoja joulukuussa aiheenaan kirkkojärjestyksen muutos avioliittokäsityksen osalta. Piispainkokous on esittänyt, että kirkkojärjestykseen lisätään säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä, ja toisessa kahden henkilön välisenä. Kyselytulosten perusteella Kanttori-urkuriliiton valtuusto pitää tärkeänä, että omantunnonvapaus toteutuisi myös kanttoreiden osalta. Tätä puoltaa vahvasti myös se, että on seurakuntalaisten etu saada kirkolliseen toimitukseen työntekijät, jotka eivät suhtaudu työtehtävään vastentahtoisesti.

Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton ja AKI-liittojen väistyvä puheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.