Miksi kannattaa kuulua liittoon? – Näkymiä historian hämäristä

Teksti JoannA Töyräänvuori

Usein huumorimielessä viitataan ”maailman vanhimpaan ammattiin,” joka on kiertoilmaus yleensä naisten miehille korvausta vastaan tarjoamista palveluksista. Se, mikä varsinaisesti oli maailman vanhin ammatti, on vaikeampi kysymys. Vanhan testamentin mukaan työnteko aloitettiin vasta rangaistuksena Paratiisista karkotuksen yhteydessä (1. Moos. 3:17–19):

Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Tämän tarinan mukaan ensimmäinen ammatti olisi ollut maanviljelys mutta arkeologian perusteella tiedetään, että ihmiset olivat toimittaneet monia asioita kauan ennen maanviljelyksen leviämistä Hedelmällisen puolikuun alueella, pitkän ja aaltomaisen prosessin tuloksena nuoremman kivikauden aikana. Metsästäminen ja keräily saattavat olla kaupungistumista varhaisempia työn muotoja, mutta itseasiassa työnteko on jopa paljon ihmiskuntaa vanhempaa, sillä monet eläinlajitkin tekevät työtä henkensä pitimiksi. Siksi onkin välttämätöntä erottaa työnteko ammateista ja ammatinharjoittamisesta.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan ammatti on yksinkertaisesti jonkun (pääsiallinen) työ(ala). Ammatti on määritelty myös elinkeinoksi, jota yksilö harjoittaa päätyönään toimeentuloaan varten. Yksi sosiologiassa käytetty määritelmä työlle on sellaisten tehtävien toimittaminen, johon yksilö käyttää fyysisiä ja/tai henkisiä voimavarojaan ja jonka tavoite on tuottaa hyödykkeitä tai palveluita yhteisön käyttöön. Ammatti puolestaan on työn tekemistä korvausta vastaan. Monet, varsinkin yhteiskunnissa elävät eläimet tekevät edellistä mutta vain harva laji ihmisen lisäksi harjoittaa jälkimmäistä toimintaa. Vaikka monet ammatit sisältävät yksinäistä puurtamista, on ammattien harjoittaminen määritelmällisesti sosiaalista toimintaa.

Ensimmäiset ammattikunnat syntyivät Mesopotamian jokilaakson kaupungeissa, joissa varsinkin isompien rakennusprojektien suunnittelu ja loppuunsaattaminen vaativat työntekijöiden erikoistumista joidenkin tiettyjen taitojen harjoittamiseen. Näitä erikoistuneita taitoja alettiin välittää sukupolvelta toiselle valikoidun – mutta erotuksena aiempaan myös oman perheen ulkopuolisen – ryhmän sisällä, joissa kisälleistä koulittiin mestareita, joiden tehtävänä oli siirtää taidot eteenpäin. Tällaisen järjestelmän kehittyminen vaati ylijäämää, jolla erikoistuvien ammatinharjoittajien poistuminen muista tehtävistä voitiin kattaa.

Mesopotamialaisen Atrahasis-myytin mukaan aikojen aamuhämärässä jumalat tekivät töitä ihmisten tavoin (tarun alkukielinen nimi onkin ”Kun jumalat olivat ihmisiä…”). Jumalat olivat järjestäytyneet kahteen ryhmään nimeltään Annunaki ja Igigi. Annunakeihin kuuluivat seitsemän mahtavinta jumalaa, jotka liitettiin liikkuviin tähtiin (eli silmin nähtäviin planeettoihin), Igigi puolestaan koostui vähäisemmistä jumalolennoista, joita kuitenkin oli määrällisesti enemmän – ainakin satoja. Kyllästyttyään raatamaan jumalseitsikon hyväksi igigit järjestävät ensimmäisen työnseisauksen. He sytyttivät työvälineensä tuleen ja ympäröivät Enlil-nimisen jumalan talon öiseen aikaan, näin ollen järjestäen myös ensimmäisen mielenilmauksen. Igigit käyttivät joukkovoimaa parantaakseen työolojaan ja neuvottelujen tuloksena luodaan ihminen tekemään raskaan työn jumalten puolesta.

Mesopotamialaisten lakikokoelmien mukaan yhteiskunta oli järjestäytynyt myytin tavoin kolmeen kerrokseen: omistavaan luokkaan, vapaisiin työläisiin ja orjiin, joita kaikkia laki kohteli eri tavoin. Ensimmäiset kirjalliset työehtosopimukset solmittiin pronssikaudella amorilaisten kuningaskuntien aikaan, laistaan tunnetun Hammurapin pojan Šamšu-ilunan hallituskaudella. Näissä sopimuksissa mainittiin työntekijän nimi, työnantajan nimi, työn kesto ja siitä maksettu palkka (šekeleinä tai viljamittoina) ja toisinaan jopa loma-ajat (kolme päivää kuukaudesta, ei viikonloppuvapaita). Halpatyövoiman eli ruokapalkallisten eli orjien määrä piti pitkään palkankorotukset maltillisina.

Orjuuden taustalla oli työvoimapula ja ainakin osittain ihmisten pakottaminen työhön vastoin heidän omaa tahtoaan johtui alhaisesta väestötiheydestä suhteessa tarvittavan työn määrään. Pakkotyöt, joihin luonnollisesti kuuluivat kirjaimelliset ”paskaduunit” eli lannanluonti ja käymälöiden puhdistaminen, teetettiin velka- ja sotavangeilla, joista edellisillä oli joitain oikeuksia ja jotka pystyivät ostamaan itsensä vapaaksi kovalla työllä. Jälkimmäiset koostuivat pääasiassa naisista tai tarkoituksella sokaistuista miehistä, joiden tehtäviin kuului esimerkiksi hedelmätarhojen hoito ja joilla oli vain niukasti oikeuksia. Julkiset projektit vaativat toisinaan myös vapaan työvoiman pakottamista osa-aikaiseen tai kausityöhön, joka kuitenkin hyödytti koko yhteiskuntaa esimerkiksi puolustusvoimien ja kanavaverkostojen muodossa.

Tällainen työpalvelus eli corvée tarvitsi toimiakseen hallintoa ja byrokratiakoneistoa, mikä johti aikaa myöten paitsi yhteiskunnallisten eliittien muodostumiseen myös ensimmäisten ammattiliitojen ja kiltojen perustamiseen. Ensimmäisiä ”työliittoja” ei kuitenkaan solmittu yksilöiden vaan kaupunkien välille. Näissä liitoissa eteläisen Mesopotamian kaupungit sopivat toimittavansa resursseja ja työvoimaa Urukin jumalattaren Inannan temppelin käyttöön. Ensimmäiset ammattiliitot olivat siis Inannan papiston perustamia. Ammattikuntien eriytyminen sai myös alkunsa temppeleissä ja siksi papisto olikin yksi ensimmäisistä varsinaisista ammattiliitoista. Ensimmäiset tekstit, joita osaamme lukea, Uruk IV -kaudelta listaavat paitsi erilaisia ammattiryhmiä niin erityisesti papistolle heidän työstään maksettuja palkkoja.

Inannan papistolle maksettujen palkkojen kirjaaminen muistiin johti sekä kirjoitustaidon että kirjanpidon kehittymiseen. Jumalattaren palvelukseen tarvittu työvoima vaati tuekseen byrokratiaa ja erikoistuneita ammattiryhmiä, etunenässä papistoa. Inanna oli yhtä kuin Uruk ja papiston tehtävä oli ylläpitää suotuisia suhteita jumalattaren ja kaupunkilaisten välillä. Tehtävä oli tärkeä ja siitä maksettava korvaus oli sen verran merkittävä tekijä, että se oli kirjattava muistiin – nämä papistolle maksettujen palkkojen listat takasivat sen, että sovituista eduista ei laistettu. Kun papeille maksetut liksat kirjattiin ylös ja arkistoitiin, niin tiesivät kaikki paitsi kaikki aikalaispapit toisille maksetut palkat, oli myös tulevilla sukupolvilla kättä pitempää osoittaa, mitä papeille oli maksettu menneinä aikoina.

Monet pitävät ammattiliittoja turhina ja vanhanaikaisina jäänteinä jostain menneestä maailmasta – vaikkakaan ei ihan urukinvanhasta. Laajalle, vaikkakaan ei välttämättä orgaanisesti, levinnyt uskomus on, että omaan etevyyteensä uskova ammattimainen tekijä on kyllä palkkansa ansainnut ja pystyy neuvottelemaan palkastaan ilman välikäsiä työnantajan kanssa, joka mielellään maksaa rautaisesta ammattitaidosta. Kollektiivisen sopimisen kannattavuuden saattaa huomata vasta sitten, kun saavutetut edut viedään pois – ja näiden etujen joukossa on monia asioita, joita ei välttämättä tule ihan heti edes ajatelleeksi. Työantajaosapuoli ei välttämättä ole ensitöikseen puhkomassa silmiä pitääkseen työtekijät sorvin ääressä vähemmällä porkkanalla, mutta silti on aina hyvä välillä katsoa historiaan ja olla tietoinen siitä, miten nykytilanteeseen on päädytty.

Papin tai teologin ammatti ei välttämättä ole maailman vanhin mutta vanha se on, ja yksi ensimmäisistä omaksi ammattikunnakseen järjestäytyneistä. Papiston historiaa miettiessämme kuvittelemme heidät usein eliitin tai esivallan edustajiksi, toisinaan kirjaimellisesti orjapiiskureiksi. Tämä saattoi olla ylipappien rooli mutta suuri enemmistö papeista on aina ollut virkamiehiä ja byrokraatteja, muinaisina aikoina jopa kovaa fyysistä työtä tehneitä duunareita, joiden toimenkuvaan kuului kaikenlaista eläinten teurastamisesta hammaslääkärinä toimimiseen, veroluetteloiden kirjoittamisesta horoskooppien laatimiseen. Vanhassa testamentissa Herra itse erottaa papiston omaksi ammattikunnakseen ja solmii heidän kanssaan liiton. Tämän pappisliiton työehtosopimus löytyy luvusta 4. Moos. 18, johon on kirjattu paitsi työntekijän velvollisuudet myös oikeudet työstä maksettavaa palkkaa myöten. Papit ja teologit ovat ymmärtäneet järjestäytymisen edut jo aikojen alusta ja yhä tänäkin päivänä on yhdessä pidettävä huolta siitä, ettei työnantaja luista työntekijälle kuuluvista uutisuhreista. Tämä on ymmärretty kirjaimellisesti historian alkuhämäristä lähtien.

Kirjoittaja on Suomen Teologiliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.