Ihana kamala loma – sinun puolestasi säädetty
”Tarttis toisen loman, että ehtisi palautua lomilta,” on usein kuultu läppä työpaikoilla lomilta paluun yhteydessä ja vaikka se usein saattaakin kertoa onnistuneesta lomasta ja vaikeudesta orientoitua takaisin arkeen, kun on ns. heitetty ”aivot narikkaan,” saattaa siinä myös olla totta toinen puoli.
Teksti Joanna Töyräänvuori
Työelämä ja ihan tavallinen arjen pyörittäminenkin saatetaan nykymaailmassa kokea kuormittavana eikä älylaitteiden kasvaminen kiinni sormenpäihin ja silmien liimautuminen erikokoisiin ruutuihin ainakaan auta työntekijää rentoutumaan vapaa-ajalla.
Lomallakaan ei välttämättä pääse irti stressitekijöistä, ellei sitten ota asiakseen irrottautua uutisvirrasta, vetää töpseleitä seinästä ja vetäytyä analogisen kirjan kanssa riippumattoon. Erilaiset hiljaisuuden retriitit ja lomakauden somepaastot lisäävät suosiotaan, vaikka niitäkin voi alkaa suorittaa tai pelata. Nuorison suosioon nousi taannoin asioiden toimittaminen ”rawdoggaamalla” eli raakasuorittamalla, mikä on alkujaan johdettu slangitermistä seksin harrastamiselle ns. luomumenetelmällä ilman ehkäisyvälineitä, jolla esimerkiksi viitattiin sellaiseen urotekoon kuin, että selviää lentomatkasta ilman viihdykkeitä. Jotain ehkä kertoo sekin, että erinäisten asioiden tekeminen vanhanaikaisella tavalla pitää myydä nuorille jotenkin subversiivisena toimintana.
Työntekijän lepo on pitkälti yhdistelmä kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen työntekijälle vääntämiä vapaita.
Suomalainen työntekijä viettää palkallista lomaa keskimäärin 30 arkipäivää vuodessa – ja lauantain laskeminen arkipäiväksi johtaa juurensa kirkkovuoteen. Papeilla kuusipäiväinen työviikkoa itseasiassa säilyi muita pidempään ja kaksi arkivapaata saatiin painittua vasta 1990-luvulla. Nykyisillään, ammattiyhdistysliikkeen taisteltua työntekijöille ruhtinaallisen kaksipäiväisen viikonlopun, tarkoittaa tämä suomalaiselle käytännössä 25 työpäivän lomaa eli keskimäärin viittä lomaviikkoa, minkä lisäksi yleisiä vapaapäiviä, joista iso osa on kirkkovuoteen kuuluvia pyhäpäiviä, on kymmenen. Työntekijän lepo on siis pitkälti yhdistelmä kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen työntekijälle vääntämiä vapaita.
Muihin Euroopan maihin verrattuna suomalaisilla on lomaa keskimääräisesti, muihin Pohjoismaihin verrattuna taas hieman vähemmän. World Population Review’n mukaan Suomi on myös maailman mittakaavassa lomissa keskikastia, sillä lomaa pidetään tärkeänä ympäri maailman. Poikkeuksen vaikuttaa muodostavan turbokapitalistinen Yhdysvallat, jossa palkallisen loman käsitettä ei tunneta lainsäädännön kannalta lainkaan. Toisen ääripään muodostaa Iran, jossa palkallisia lomapäiviä kertyy keskimäärin vuodessa 53 kappaletta. Näillä kahdella maalla tuntuu olevan muitakin eroavaisuuksia. Euroopan maista eniten lomaa on andorralaisilla (45 päivää vuodessa) ja ranskalaisilla (44 päivää vuodessa).
Myös kulttuuri vaikuttaa paljon lomien pitämiseen ja vaikka perinteisesti Suomessa kesälomat on aloitettu viimeistään Jussina, on keskustelu suomalaisten kesälomien siirtämisestä ”eurooppalaisempaan” ajankohtaan yhtä vakio kuin koirankakkakeskustelut lumien sulaessa ja suvivirsigatet koulujen loppuessa.
Vaikka suomalaisten palkallisten lomapäivien määrä onkin keskimääräinen niin Euroopan kuin koko maailman mittakaavassa, vaihtelevat ne kuitenkin paljon sekä yksittäisen työpaikan, yhteiskunnallisen sektorin että työuran vaiheen mukaan, eikä keskimäärät tai mediaanit välttämättä kerro paljonkaan ihmisten arjesta. Myös kulttuuri vaikuttaa paljon lomien pitämiseen ja vaikka perinteisesti Suomessa kesälomat on aloitettu viimeistään Jussina, on keskustelu suomalaisten kesälomien siirtämisestä ”eurooppalaisempaan” ajankohtaan yhtä vakio kuin koirankakkakeskustelut lumien sulaessa ja suvivirsigatet koulujen loppuessa. Lomien määräytymiselle on kuitenkin historialliset perusteet – minkä vuoksi esimerkiksi keskiaikaisen ihmisen vuosikello on herättänyt mielenkiintoa viime aikoina.
Keskiajan talonpoikien työn määrästä ja laadusta riippumatta lomien ajankohdasta ja määrästä päätti ennen uskonpuhdistusta pitkälti katolinen kirkko ja sen kalenteri, jossa pyhimyksille pyhitettyjen pyhien määrä oli jatkuvassa kasvussa. Ekonomisti ja Boston Collegen sosiologian professori Juliet B. Schor kirjoitti jo klassikoksi muodostuneessa teoksessaan The Overworked American: The Unexpected Decline of Leisure (1992), että työläisillä saattoi olla jopa 215 vapaapäivää vuodessa eli että töitä tehtiin vain 150 päivää vuodesta – tiettyinä valikoituina ajanjaksoina ja tietyissä valikoiduissa paikoissa. Hänen tutkimustaan on kritisoitu ns. kirsikanpoiminnasta ja siitä, että se otti huomioon vain taksvärkin eli isännälle tehdyn päivätyön, jonka päälle talonpoikien piti tietysti tehdä työtä myös oman perheensä elatuksen eteen, sekä toimitettava monia asioita, joita nykyihminen ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, veden kantamisesta ja jyvien jauhamisesta lähtien.
Schorin tutkimus oli aikanaan tarkoitettu amerikkalaisen työmaailman kritiikiksi mutta monet tutkimusta kritisoivat vastapuheenvuorot ovat tulleet amerikkalaisen mallin puolestapuhujilta, joten neutraalia tutkimusta keskiajan loma-ajoista on vaikea löytää. Kysymys ei ole yksiselitteinen, sillä mitään lakisääteisiä loma-aikoja ei tietenkään ollut ennen työsopimuslakeja ja historiallisista loma-ajoista voidaan esittää vain arvioita. Mutta selkeästi loma ja lepo ovat olleet tärkeitä – määrätäänhän sapatin päivä jo Kymmenessä käskyssä. Kirkon pyhäpäivät ja lepopäivän pyhittäminen juontavatkin juurensa Vanhasta testamentista. Muinaisen israelilaisen on laskettu lomailleen yhteensä 69 päivää vuodesta, laskien mukaan sapatit ja erinäiset juhlapyhät, joista pisimmät olivat lehtimajajuhla ja pääsiäinen, jotka kestivät 7–8 päivää. On kuitenkin mahdoton tietää, kuinka pitkälti tämä ideaali vastasi ihmisten todellisuutta ja kuinka paljon se olisi poikennut muiden ympäröivien yhteiskuntien käytänteistä.
Todennäköisesti ennen kaupungistumista tai maanviljelyn leviämistä muinainen ihminen työskenteli joka ikinen päivä, sillä metsästä-keräilijän duunista ei helposti otettu lomaa – joskin työn määrä ja laatu vaihtelivat vuodenkierron mukaan eikä työtä tehty nykyisenlaisessa rytmissä vaan sitä saattoi kertyä enemmän yhdelle päivälle ja vähemmän seuraavalle, enemmän tietyille vuoden viikoille ja vähemmän toisille. Työn ja vapaa-ajan välinen ero ei myöskään olisi ollut muinaiselle ihmiselle yhtä jyrkkä kuin nykyään on ainakin lainsäädännön näkökulmasta – käytäntöjen vaihdellessa.
Muinaisessa Lähi-idässä kaupunkikulttuurien kehittyessä on aineistossa nähtävillä myös vaihtelevia käytäntöjä. Monille suomalaisille tutun Egyptin Deir el-Medinan työläiskylässä tiedetään työläisten työskennelleen kahdeksan päivää putkeen ja levänneen kaksi päivää, muinaisen egyptiläisen viikon oltua 10-päiväinen. Egyptiläisen kalenterin mukaan he työskentelivät 131 päivää vuodesta mutta tämä käsitti nimenomaan esivallalle tehdyn työn (corvée), jonka päälle oli sitten oman perheen hyväksi tehty työ. Muinaiset roomalaiset puolestaan työskentelivät 180 päivää eli noin puolet vuodesta – vaikkakin on muistettava, että vapaa-aikaan työstä liittyy olennaisesti kysymys vapaudesta eikä sitä välttämättä eikä kaikilla ole aina ollut, eikä varsinkaan vapautta päättää siitä, miten ja milloin vapaa-aikaansa halusi käyttää.
Erityisen oleellista juhlapyhien seuraamisessa oli, että poikkeusajan oli itseasiassa tarkoitus muistuttaa siitä, miksi arki oli tärkeää ja miksi yleensä asiat tehdään niin kuin tehdään.
Muinaisessa maailmassa lomalle oli usein joku syy tai uskonnollinen oikeutus, kuten vuoden alku, sadonkorjuu, jumalten tekojen muistelu, kuninkaan valtaistuimellenousu, kuninkaallisten lasten syntymä, temppelien tai palatsien valmistuminen, valloitusretkien tai sotien onnistuminen ja joukkojen kotiinpaluu, tai muu sellainen. Useat juhlat tai festivaalit toistuivat vuosittain samaan aikaan, toiset puolestaan toistuivat säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikka näihin juhliin liittyi arjen ja arkityön laittaminen tauolle, saattoi niihin silti liittyä jotain puolipakollista toimintaa, kuten tiettyjen ruokien valmistamista tai paraatien seuraamista, kuten nykyäänkin. Erityisen oleellista juhlapyhien seuraamisessa oli, että poikkeusajan oli itseasiassa tarkoitus muistuttaa siitä, miksi arki oli tärkeää ja miksi yleensä asiat tehdään niin kuin tehdään. Samoin nykyään lomien on tarkoitus sujuvoittaa arkea ja taata arjen säällinen sujuminen.
Loma palvelee arkea ja työtä. Lomien on myös tarkoitus taata työvoiman elinvoimaisuus – minkä vuoksi iloliemi ja muut päihteet ovat aina liittyneet juhlintaan ja miksi synnytyssaleissa nähtiin ennen piikki yhdeksän kuukautta juhannusaatosta. Nykyään tosin vauvoja pannaan alulle pimeällä sydänsyksyllä ja loppusyksyn ”lovemberista” on tullut suosituin siittokuu. Lomien on myös tarkoitus säilyttää ns. yhteiskuntarauha, sillä jo Mesopotamiassa esivalta oli tietoinen siitä, että ylityöllistetyt ihmiset – eli koko ihmiskunta, sillä jumalat loivat ihmisen tekemään työtä puolestaan – saattoivat nousta kapinaan ja pahimmassa tapauksessa kipata koko pelilaudan ympäri. Lomaa eivät myöskään viettäneet pelkästään ihmiset vaan jo varhain ymmärrettiin, että myös maa tarvitsee lepoaikaa. Jubileiden eli riemuvuosien oli tarkoitus antaa maan levätä, jotta se tuottaisi jatkossakin hyvää satoa.
Vaikka Vanhassa testamentissa sapatti on Jumalan säätämä ja kirkko on perinteisesti päättänyt pyhistä, on työntekijöiden loma-ajoista nykyaikana säädetty vuosilomalaissa – josta saatetaan poiketa työehtosopimusten mukaisesti. Vuosiloma ei ole mikään itsestään selvä juttu vaan siitä on väännetty ja väännetään yhä työ- ja virkaehtosopimuksia neuvotellessa. Valtion ja kuntien virkamiesten lomista on perinteisesti ollut kiittäminen Kekkosen mahtikäskyä vuonna 1973, jolla oli toki vaikutuksensa myös muiden sektoreiden vuosilomien pituuteen. Esimerkiksi opettajien lomien pituutta on päivitelty, vaikka todellisuus varsinkaan nykyisenä ketjutusten aikana harvoin vastaa mielikuvia. Ilmeisesti lomia alun perin pidennettiin, koska julkisella sektorilla ei ollut muita keinoja kilpailla yksityisen sektorin palkankorotusten kanssa ja pidempien lomien katsottiin olevan jonkinlainen lohdutuslahja tai kilpailuvaltti, vetovoimatekijä pitkän ja kapean leivän tielle. On myös mielipiteitä, joiden mukaan kutsumusammatissa ei mitään lomia edes tarvittaisi, koska sellaista työtähän tekee ihan mielikseen.
Liittojen jäsenten kannattaa myös tsekata Member+ -jäsenetupalvelut, josta saattaa löytyä kaikenlaista kiinnostavaa kesätekemistä.
Vaikka ei itse olisikaan lomalla, on kesällä silti mahdollisuus rauhoittaa arkea, koska muiden lomailu myös tuo väljyyttä suorittamiseen ja verkkautta liikkumiseen. Osa kaupunkilaisista siirtää osoitteensa kesäasunnolle ja toiset valitsevat liikkumiseen ruuhkabussin sijaan kaupunkipyörän tai kesäkengät. Omassa työssäni tutkijana vitsaillaan usein siitä, miten lomalla on vihdoin aikaa edistää itse tutkimusta ja monissa muissakin ammateissa työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on yhä enenevissä määrin hankalaa. Usein lomassa, kuten monissa muissakin asioissa, parasta on kuitenkin sen odotus – loma on se porkkana, jonka avulla arjesta selviää ja josta unelmoimalla ikävistäkin hetkistä pääsee hetkeksi pakenemaan, oli se sitten kuumaan santaan palmupuiden alle tai järven rannalle vaivaiskoivikkoon. Liittojen jäsenten kannattaa myös tsekata Member+ -jäsenetupalvelut, josta saattaa löytyä kaikenlaista kiinnostavaa kesätekemistä.
Kirjoittaja on Suomen Teologiliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
