Hyvä pomo, paha pomo – johtajuuden kriisi maailmanjärjestyksen järistessä
Johtajana voi toimia kuka vain, mutta mitä vaatii tulla hyväksi johtajaksi. Joanna Töyräänvuori pohtii, millainen on hyvä johtaja, ja miten sellaiseksi tullaan.
Johtajana voi toimia kuka vain, mutta mitä vaatii tulla hyväksi johtajaksi. Joanna Töyräänvuori pohtii, millainen on hyvä johtaja, ja miten sellaiseksi tullaan.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden oikeudellinen päättely perustui pitkälti työnantajan selvitysten toistamiseen. Asian vieminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi suotavaa, mutta ratkaisua saataisiin silti odottaa jopa 2030-luvulle.
Sosiaalisesti kuormittavassa työssä on tärkeää, että tunnistaa uupumisen merkkejä. Sen vuoksi diakoniatyöntekijä voi maistaa omaa lääkettään ja sanoittaa, miltä tuntuu. Työ pitää organisoida niin, että se suo onnistumisen kokemuksia.
Papin tulee kestää työssään palautetta, mutta häirinnälle ja kaikissa eri muodoissaan ilmenevälle väkivallalle tulee olla nollatoleranssi.
Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtajan Hanna Salomäen mukaan Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on edelleen selkeää merkitystä. Seurakunnilla on oltava riittävästi valmiutta vastata kysyntään.
Siinä missä yhdet työn osa-alueet ovat iän karttumisen myötä tuntuneet raskaammilta, on toisista löytynyt uusia ulottuvuuksia. Vaihtelevat haasteet, sitoutunut työnantaja sekä uran mittaan laajentunut näkökulma työalaan ovat luoneet paljon puhuttua pitovoimaa.
Tampereen Diakonian ja kasvatuksen päivillä tunteista ja persoonallisuudesta työelämässä puhunut psykologi ja tietokirjailija Jarkko Rantanen sai raikuvat aplodit luentonsa päätteeksi salintäyteiseltä kuulijakunnalta. Se osaltaan kertoi kiinnostavuudesta ja aiheen käsittelyn tärkeydestä. Rantasen sanoma oli antaa rohkeasti tunteille tilaa, vaikka se on riskipeliä.
Hiljaisuuden jooga on rekisteröity kristillinen harjoituskokonaisuus, jossa yhdistyvät lempeä kehollinen harjoitus, mielen hiljentyminen ja hengellinen harjoitus. Miten se sopii diakoniatyöhön?
Työterveyshuollossa kannattaisi kääntää katse kokonaisiin työyhteisöihin ja tiimeihin.
Kun työ on huonosti organisoitua ja uuvuttaa, työnantaja on velvoitettu reagoimaan. Ennaltaehkäisevä ote ja katseen suuntaaminen tiimien ja työyhteisöjen toimintatapoihin on kustannustehokkainta ja tepsii parhaiten työuupumuksen taltuttamiseksi.
Eläketurvakeskus ETK:n tietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeiden kokonaismäärä on laskenut huomattavasti 2000-luvulla. ETK:n tilastoista tehdyn tutkimuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on peräti puolittunut. Samaan aikaan hylättyjen eläkepäätösten osuus on kasvanut.
Jyväskylän seurakunnassa työskentelevä kanttori Jukka Hassinen on kehittänyt Jyväskylän musiikkiharrastusmahdollisuuksia ja tuonut musiikkia osaksi kaikkien elämää.
AKI-liitot, Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT kehottavat kannanotossaan uutta kirkolliskokousta parantamaan kirkon työntekijöiden työoloja, palkkausta ja rekrytointia.
Korkeakoulutettujen työntekijöiden oikeuksia eurooppalaisella tasolla ajavan Eurocadres-järjestön puheenjohtaja Nayla Glaise vieraili Suomessa 9.–11. huhtikuuta.
Henkilöstökadon pysäyttäminen ja työhyvinvointi keskiössä.
On harhakäsitys, että käytämme vain pientä osaa aivoistamme. Aivot ovat käytössä koko ajan tehden työtä.
Työpaikan mielijalanjälki kevenee, kun työhyvinvointia johdetaan suunnitelmallisesti, arkikäytännöt toimivat ja mielenterveyttä tuetaan eri elämäntilanteissa.
Kirkon työpaikoilla keskustelukulttuuri turhauttaa, mutta näkyvissä on myös myönteistä kehitystä.
Mikä auttaisi jaksamaan? Yhä useampi alle 30-vuotias uupuu jo työuransa alussa. Mistä se johtuu ja mikä auttaisi nuoria työntekijöitä voimaan paremmin?