Onnistumiset suojaavat kuormittumiselta

Teksti Tuija Metsäaho kuvat Ilmarinen, SHUTTERSTOCK

Lääketieteen tohtori, dosentti Kari-Pekka Martimo on työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja ja perehtynyt työkykyriskien ennakointiin ja tutkimukseen. Hän pohtii diakoniatyöntekijän motiivia hakeutua alalle.

− Halu auttaa ihmisiä ajaa näinkin haastavalle alalle. Vähemmän puhutaan enää kutsumuksesta, mutta sitäkin pitää olla, koska täytyy tehdä lujasti töitä, jotta saa diakonin tai diakonissan pätevyyden. Jo opiskeluvaiheessa tiedetään, että otetaan haastava työ vastaan, johon liittyy potentiaalisia riskejä.

Martimon mukaan ihmissuhdetyö kuormittaa, koska itsellä saattaa aluksi olla kovemmat odotukset omia vaikuttamismahdollisuuksiaan kohtaan kuin todellisuudessa onkaan.

− Ihmissuhdetyöhön liittyy tarve nähdä, että on auttanut. Jos ei näe riittävästi onnistumisia omassa ammatissaan, se kuormittaa suuresti.

Jos ei saa mitään isompaa ratkaisua ympäristössään aikaan, ihminen väsyy.

− Vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin tahansa ja olisi kuinka upea tahansa, ympäristöä ei saa muutettua. Kärjistettynä samat ongelmat toistuvat ja samat ihmiset tulevat vastaanotolle, Martimo jatkaa.

Hän painottaa kollegoiden tukea ja onnistumisen kokemuksia.

− Mitä vaativampi työ, sitä tärkeämpää on, että se on organisoitu niin, että se suo onnistumisen elementtejä. Päivässä ei saa olla liian monta asiakastapaamista. Työvälineiden on oltava kunnossa. Omat odotuksetkin on hyvä virittää realistisiksi, Martimo erittelee.

Kun käsitellään suuria ongelmia ja koskettavia ihmiskohtaloita, Martimon mukaan on hyvä erottaa sympatia ja empatia.

− Silloin kun itsellä menee hyvin, iho on paksumpi, eivätkä asiat pääse ihon alle. Kun on heikompi vaihe päällä, asiakkaiden huolet pääsevät helpommin ihon alle, mikä syö omaa jaksamista. Sama ihminen kuormittuu eri tavoin eri tilanteissa.

Martimo käyttää kiikkulautaa vertauksena. Sen toisessa päässä ovat henkilön resurssit ja vahvuudet, toisessa päässä arjen kuormitus. Kun tavoite saavutetaan, lauta on tasapainossa.

Maista omaa lääkettä

− Alalle hakeutuvat sosiaalisesti herkät ihmiset. He tiedostavat epätasa-arvon ja haluavat auttaa heikommassa asemassa olevia. Vuorovaikutuksessa pitää olla sensitiivinen ja tunnistaa myös nonverbaali viestintä.

Iän myötä kokemuksesta on apua, kun pyrkii tunnistamaan kuormittumista.

− Yleistämättä liikaa iän merkitystä kokemus tuo realismia työhön. Kokenut työntekijä tietää, miten edetään minkäkin tyyppisissä tilanteissa, eikä tarvitse improvisoida, Martimo kuvaa.

Hän muistuttaa, että ikääntymisen myötä on vaarana kyynistyminen.

− Taas mennään tapaamaan samoja ihmisiä ja tehdään samaa työtä, eikä mikään muutu. Kun ei innostu mistään uudesta ja kun väsymys tulee mukaan, se on merkki kyynistymisestä.

Jos ei ole tyytyväinen, pitäisi etsiä uusia toimintamuotoja Martimo sanoo. Hän rohkaisee kokeneitakin työntekijöitä tarttumaan innolla uusiin juttuihin.

Olipa nuori tai vanha, omaa kuormittumista voi ehkäistä pienin keinoin. Martimo mainitsee ensimmäiseksi työnohjauksen.

− Diakoniatyöntekijöillä on mahdollisuus mennä työnohjaukseen. Se on työntekijän omalla vastuulla, eikä kukaan voi ohjata ammattilaista. Kannattaa antaa itsestään ohjauksessa ja sanoittaa omaa oloaan.

Martimon mukaan omaa tilannettaan voi muutenkin seurata ja esittää kysymyksiä. Riittääkö työpäivä vai venyykö se? Onko minulla epärealistiset odotukset? Saanko tukea ongelmanratkaisuun? Silläkin on merkitystä, mitä tekee työpäivän jälkeen.

− Miten hoidan ihmissuhteitani? Minkälaiset elintavat minulla on? Saanko riittävästi ravintoa, unta ja liikuntaa? Liikunta on esimerkiksi mielialalääkkeitä tehokkaampaa alakuloon. Tietoisesti tehdyt valinnat vaikuttavat hyvinvointiin.

Martimo muistuttaa, että diakoniatyöntekijöiden kannattaa syödä omaa lääkettään ja sanoittaa, miltä tuntuu.

− Ammatillinen identiteetti kannattaa säilyttää, eikä uhrautumisesta hyödy kukaan. Työterveyshuoltoon pitää hakeutua, jos vointi on kovin heikko.

Arjessa voi lisätä pieniä onnistumisen kokemuksia Martimon mielestä.

− Omien ajatusten kanssa voi hiljentyä ja rauhoittua niiden ääreen. Voi nauttia luonnosta, rukoilla tai harjoittaa mindfullnessia, jotta ei unohda itseään. Työpäivän jälkeen rättiväsyneenä voi kiertää edes korttelin ympäri, eikä aina tarvitse juosta kymmentä kilometriä.

Kokeile häiriöpäiväkirjaa

Omia voimavaroja voi Martimon mukaan säädellä ­ihmissuhdetyössä.

− Kun onnistuu työssään, uskaltaa ottaa yhä haastavampia töitä vastaan. Jos taas jatkuvasti epäonnistuu, ottaa yhä vähemmän riskiä. Onnistuminen luo uuttaa energiaa. Epäonnistumiset ovat oppimisen paikkoja, ja niiden äärelle on hyvä pysähtyä ja purkaa, mitä seuraavalla kerralla teen toisin.

Lopuksi Kari-Pekka Martimo neuvoo, miten voi pitää häiriöpäiväkirjaa.

− Viikon tai kahden viikon aikana kirjataan ylös työssä kohdattuja konkreettisia tilanteita, jotka ovat itkettäneet, ahdistaneet tai ottaneet päähän. Ne voivat olla keskeytyksiä, kireitä aikatauluja tai muita vaivaamaan jääneitä asioita. Rauhaton työympäristö voi aiheuttaa toistuvia ongelmia. Vapaa-ajan puolelle merkitään, jos on nukkunut huonosti tai ei ole ehtinyt syömään. Mukaan lisätään onnistumisiakin.

Häiriöpäiväkirja auttaa kartoittamaan kokonaistilannetta. Kirjausten perusteella voi ryhtyä hakemaan muutoksia arkeen, jotta se olisi mahdollisimman tasapainoista.

− Päiväkirjaa voi tutkia yksin tai esihenkilön kanssa. Miten pitäisi toimia, jotta häiriöitä sattuisi vähemmän? Tiimissäkin asiaa voi miettiä ja hakea ratkaisuja. Ei saa jäädä vaan vellomaan tunnetasolla, että tämä on tätä, eikä muuta mitään. Martimo sanoo, että työkaverin tuki auttaa purkamaan painetta, kun mietitään, mikä on onnistumista diakoniatyössä, jossa tavoitteena on tehdä mahdottomia.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Dino-lehdessä 1/2025.