Minne katosivat kappalaiset?

Teksti Kaisa Puustinen Kuvat KIrkon kuvapankki

Vielä vuonna 2009 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa oli yhteensä 456 itsenäistä seurakuntaa. 2010-luvulta alkaen jäsenmäärän lasku ja seurakuntien taloudelliset haasteet ovat johtaneet resurssien keskittämiseen ja seurakuntien yhdistymisiin. Vuonna 2024 itsenäisiä seurakuntia oli 343 eli 113 vähemmän kuin vuonna 2009. Laskua on ollut 25 prosenttia 15 vuodessa.

Viidessätoista vuodessa katosi 36 % kappalaisen viroista

Samalla papiston määrä on vähentynyt 17 % vuosien 2009–2024 välisenä aikana. Luku kattaa kaikki pappien virat seurakunnissa. Seurakuntien vähetessä kirkkoherrojen määrä on laskenut vastaavasti. Merkittävin vähentyminen virkojen suhteen koskee kappalaisen virkoja. Vuonna 2009 kesäkuun laskennassa täytettyjä kappalaisen virkoja Suomen ev.lut. kirkossa oli 663 kappaletta. Kesäkuussa 2024 kappalaisten virkojen määrä on pudonnut 422 viranhoitajaan. Viidessätoista vuodessa katosi 36 % kappalaisen viroista.

Katoavat kappalaiset

Kappalaisen virka on perinteisesti toiminut ponnahduslautana kohti kirkkoherran virkaa. Kappalaiset ovat saaneet kehittää johtamis- ja hallintotaitojaan esimerkiksi työryhmien ja projektien kautta. Hallinnollista vastuuta sisältänyt virka antaa näköalan ja mahdollisuuden työn ja seurakunnan kehittämiseen sekä antaa tilaa viranhaltijalle pohtia omia valmiuksia ja kiinnostusta johtamistehtäviin. Parhaimmillaan kappalaisen virka on voinut valmentaa tekijäänsä kirkkoherran viran vastuullisempiin tehtäviin. Kappalaisen virkojen väheneminen kaventaa tätä urapolkua ja näin ollen läpivirtaus kuihtuu entisestään. Toisaalta kaikki kappalaiset eivät suinkaan edes tähtää kirkkoherroiksi, vaan kappalaisuus voi hyvinkin olla tekijänsä tavoittelema urahuippu.

Kun etenemismahdollisuudet urapolulla ovat aiempaa epävarmempia, papiston pitkän aikavälin sitoutuminen voi heikentyä. Pappisuran houkuttelevuus heikkenee erityisesti nuorempien pappien keskuudessa, jossa etenemismahdollisuudet koetaan rajallisiksi. Tämä puolestaan vähentää potentiaalisten hakijoiden määrää kirkkoherran virkoihin.

Kaikuja kehityksestä kuuluu jo nyt hiippakuntien rekrytoijien puheenvuoroissa.

– Kappalaisen virkoihin hakijoita on vaihtelevasti. Seurakunnan sijainti näyttää vaikuttavan asiaan, arvioi Mikkelin hiippakunnan hiippakuntadekaani Marko Marttila.

Rekrytoinnin vaikeutunut tilanne näkyy kirkkoherran virkojen osalta korostuneesti

Oulun hiippakunnassa kehitys näyttää samansuuntaiselta. Lokakuuhun 2024 hiippakuntapastorina työskennellyt Seija Helomaa kertoi syksyllä hiippakunnasta löytyneen kolme täyttämätöntä kirkkoherran virkaa työvoiman saatavuushaasteiden vuoksi. Helomaa kertoi, ettei edes kappalaisen virkoihin aina löydy hakijoita.

Kaivatut kirkkoherrat

Kappalaisen virkojen väheneminen vaikuttaa suoraan kirkkoherran virkoihin hakeutuvien määriin sekä hakijaprofiiliin. Pappien urakehityksessä on nähtävissä entistä vähemmän selkeitä väyliä johtotehtäviin, mikä kaventaa johtamiskokemusta saaneiden pappien määrää.

Kappalaisen virkojen väheneminen haastaa kirkon kehittämään vaihtoehtoisia urareittejä, jotka tukevat papiston sitoutumista kirkkoon, uralla etenemistä sekä vastaavat muuttuvan seurakuntarakenteen tarpeisiin. Kirkkoherran tehtäviin hakeutuvien tarvittavan osaamisen ja työkokemuksen kerryttäminen edellyttäisi täydennyskoulutusta ja joustavampia uramalleja.

Tilanne huolestuttaa muun muassa Lapuan hiippakunnassa. Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaani Terhi Kairan mukaan tilanne on jo hälyttävä.

– Kirkkoherrojen ja kappalaisten osalta saatavuus on vaikea. Maaseutumaisemmissa seurakunnissa on vaikeuksia löytää kelpoisia hakijoita myös kappalaisen virkoihin.

kirkon urapolukseen valinneet eivät välttämättä jää pappisuralle enää samassa määrin kuin menneinä aikoina

Kaira huomauttaa tilanteen olevan ankea ennen kaikkea kirkkoherran paikkojen täyttämisessä.

– Rekrytoinnin vaikeutunut tilanne näkyy kirkkoherran virkojen osalta korostuneesti.

Marko Marttila Mikkelin hiippakunnasta komppaa.

– Huolestuttavin tilanne on kirkkoherranvirkojen osalta. Niihin on todella niukasti hakijoita.

Marttila kuvailee vuoden 2024 tilanteen olleen jo hälyttävä.

– Vuoden sisällä on muutamassakin seurakunnassa jouduttu julistamaan kirkkoherranvirka uudelleen haettavaksi lisähakijoiden toivossa. Kirkkoherran tehtävä on monien pappien mielestä liian vaativa ja työn määrään sekä vastuullisuuteen nähden heikosti palkattu.

Kirkko kahden tulen välissä

Kirkon jäsenmäärän lasku on ollut faktaa jo vuosia. Jäsenkunnan sitouttamiseen tähtääviä toimintoja kehitetään joka puolella Suomen maata. Samaan aikaan papiston sitoutumisessa kirkon tehtävään vaikuttaa tapahtuneen muutoksia: kirkon urapolukseen valinneet eivät välttämättä jää pappisuralle enää samassa määrin kuin menneinä aikoina. Tästä kielivät hiippakunnista tulleet havainnot, joissa jo vähenneisiin kappalaisen virkoihin ei kaikkialla löydy hakijoita. Toisaalta kirkollisen pätevyyden suorittaneita opiskelijoita rekrytoidaan aiempaa nopeammin seurakuntapastoreiksi.

Mitä siis tapahtuu kappalaisuuden kynnyksen ylittämiselle? Tulisiko ongelmia ja ratkaisuja etsiä papiston henkilökohtaisen sitouttamisen polulta, kokonaiskirkon urapolkumahdollisuuksien parantamisesta, kouluttamisen ja kehittymisen mahdollisuuksien kohentamisesta, vai mistä?

Pappien urapolut ovat muuttuneet. Yhtäältä mahdollisuudet edetä virassa seurakuntapastorista kappalaiseksi ovat vähentyneet, sillä paikkoja on aiempaa vähemmän. Toisaalta kaikkiin kappalaisen virkoihin ei ole riittävästi hakijoita ja kirkkoherran virkojen suhteen ollaan monessa paikassa jo ahtaalla, kun tekijöitä ei ole. Kirkko kamppailee vuonna 2025 uudella tavalla paikastaan kiinnostavana työnantajana.