Joskus joulukalenteri ei ole vain joulukalenteri. Pääkaupunkiseudun seurakuntien adventtikalenteri – floppi vai täysosuma?

Teksti ESKO M. LAINE

Pääkaupunkiseudun seurakuntien julkaisema, Antti Nylénin kirjoittama ja lastenkirjojen kuvittaja Ilja Karsikkaan kuvittama joulukalenteri, herätti joulun alla poikkeuksellisen kohun. Some-keskustelussa se leimattiin ”rienaavaksi”, ”antikristilliseksi” sekä konservatiivikristittyjä tietoisesti loukkaavaksi. Kalenterin keskiössä oleva, punaiseen mekkoon sonnustautunut enkelifiguuri herätti lisäksi ärtymystä oletetun etnisen taustansa tai uushenkisyyteen oletetusti viittaavan olemuksensa vuoksi. Kalenterin sanottiin syntyneen ”väärästä hengestä” ja kuvastavan kirkon rappiota ja kirkollisverojen väärinkäyttöä. Punaisen värin osa koki myös osoitukseksi kirkon punavihreydestä, uushenkisyydestä tai peräti okkultismista. Jotkut näkivät Nylénissä ateistin, toiset kirkon yrityksen puhutella ateisteja.

Osalle kalenterin aforistiset lauseet olivat liian vaikeaselkoisia, joidenkin mielestä suoranaista jumalanpilkkaa. Erityisesti ”Jumalan tulo eläimeksi” 8. päivän luukussa sai osan heittämään kalenterin roskiin ja vaatimaan kirkkoa häpeämään. Se myös kirvoitti joissain keskustelijoissa muistoja Harro Koskisen ”Sikamessiaasta” (1969). Monille kalenterista puuttuvat viittaukset Jeesukseen olivat osoitus kalenterin kelvottomuudesta, vaikka keskustelussa huomautettiin, että kalenterissa esiintyi myös Jeesuksen nimi. Joillekin Nylénin aforismit eivät auenneet, vaikka he eivät suhtautuneet niihin lähtökohtaisesti kielteisesti.

Kalenteri sai myös tukea nettikeskusteluissa. Nylénin sanottiin olevan Suomen merkittävin esseisti, joka kyllä provosoi, mutta on kaukana suunsoittajasta. Kalenterin saatesanat joulun ristiriitaisuudesta osa tyrmäsi suoralta kädeltä, mutta ajatus inkarnaatiosta vastakohtien yhdistymisen paradoksina löysi myös ymmärtäjiä. Joissakin kommenteissa todettiin ottamatta kantaa itse asiaan lastenlasten tykänneen kalenterista. Erään nettikeskustelijan huomautus, jonka mukaan ”yhden roska on toisen aarre”, kiteytti osuvasti kalenterin synnyttämän tunnemyrskyn.

Kalenteri sai myös tukea nettikeskusteluissa. Nylénin sanottiin olevan Suomen merkittävin esseisti, joka kyllä provosoi, mutta on kaukana suunsoittajasta.

Kalenterista noussut kohu on kokoaan mielenkiintoisempi ilmiö, sillä se kuvastaa Suomessa vallitsevaa keskustelukulttuuria. Sen näkyvimpänä kerroksena on jakautuminen identiteettipoliittisiin leireihin, konservatiiveihin ja liberaaleihin, joista ensimmäisille kristillinen sanoma merkitsee usein biblististä pitäytymistä Raamatun tekstiin sellaisenaan. Jälkimmäisten kohdalla se samaistuu puolestaan helposti mihin tahansa hyvään, jonka ensin mainitut näkevät vaarallisena harhautumisena ”raamatullisesta kristinuskosta”.

Toisena tasona keskustelussa piirtyy esiin suhtautuminen toiseuteen – oli sitten kyse etnisyydestä, poliittisista näkemyksistä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta. Ne, jotka jyrkimmin torjuvat enemmistöstä poikkeavat identiteetit, myös näkevät niitä helpoimmin silloinkin, kun niitä ei ole tietoisesti tarkoitettu olevan. Kolmanneksi teksti, jonka vähemmän koulutettu kokee hyväksi, saattaa tuntua akateemisen loppututkinnon suorittaneesta tylsältä tai lattealta; liian korkealentoiset ajatukset puolestaan karkottavat ne, jotka eivät niitä ymmärrä. Näiden tasojen alla on vieläkin kiinnostavampi kysymys, tulisiko uskonnon ensisijaisesti luoda turvaa ja lujittaa totuttua vai tarjota virikkeitä uudenlaiseen kokemiseen.

Ei siis ihme, että joulun kaltaisen perinnejuhlan yhteydessä reaktiot olivat rajuja.

Psykologian professori Pehr Granqvist on yli 500-sivuisessa teoksessaan Tryggare kan ingen vara (2023) tarkastellut uskontoa ensin mainitusta näkökulmasta. Hän liittää uskon(non) osaksi ihmisen luontaista tarvetta etsiä turvaa. Siihen vastaavat suojeluspyhät, -enkelit tai lohduttavat virret. Jumala itsessään tarjoaa mielelle myös ruumiittoman liittymiskohteen. Uskonnollinen usko ilmentää siis samoja tarpeita kuten läheisyyttä, turvallisuutta tai ajatuksia Jumalasta ”suurempana ja viisaampana”, joita ihmisellä on luonnostaan. Se, mikä koetaan turvallisena, on lisäksi yhteydessä niihin henkilöihin, joiden katsotaan tuottaneen turvaa. Tätä ilmiötä Granqvist nimittää sosiaaliseksi korrespondenssiksi. Tutusta poikkeava ilmaisu sen sijaan vähentää turvallisuuden tunnetta. Koska se, mikä on turvallista, on opittua, kalenterin paheksuttavat herättäneet piirteet, ilmentävät ristiriitaa turvaa tuoneisiin henkilöihin ja lapsuuden kokemusmaailmaan. Ei siis ihme, että joulun kaltaisen perinnejuhlan yhteydessä reaktiot olivat rajuja.

Samanaikaisesti, kun uskonto näyttäytyy turvaa tuottavana tekijänä, milleniaalien sukupolvi edustaa toisenlaista maailmankuvaa. Siinä korostuvat turvallisuuden sijaan kokemuksellisuus, vapaat kokeilut, hengellisyyden privatisoituminen, joustavuus, etäinen suhde traditioihin, luonto, eläinten oikeudet ja autenttisuus. Milleniaalit haastavat näin uskonnon tehtävän tuottaa ensisijaisesti turvallisuutta. Toisaalta Jumala ja uskonto voivat Granqvistin mukaan kaoottisissa tilanteissa toimia ”korviketurvana”. Tästä syystä esimerkiksi suurissa onnettomuuksissa kirkot täyttyvät järkyttyneistä, milleniaalien sukupolveen kuuluvista, kuten tuore tragedia Nurmijärveltä osoittaa. Joulukalenterin tapauksessa milleniaalien arvoja ilmentävä tai mysteeriä lähestyvä esseistinen lähestymistapa tuottaa siten kokijasta riippuen joko flopin tai täysosuman.

Ps. Seurakuntien adventtikalenterikohu peitti alleen YLE:n joulukalenterin kiinnostavan tematiikan. Siinä Korvatunturilla säilytettävä ”Kiltteyskirja” uhkasi tehdä lopun joulusta, kun siihen sisältyvät kiltteyden normit osoittautuivat ylivoimaiseksi. Viimeistään silloin, kun ”Hannes Pihtiputaaltakin” ainoana kilttinä lankesi, kävi ilmi, että kiltteys on ihmiselle ja jopa tontuille mahdotonta. Jos kaikki ovat tuhmia, armo on ainoa mahdollisuus. Somekohun määrästä päätellen YLE näyttää onnistuneen yrityksessään sanoittaa joulukalenterin muodossa kristillistä sanomaa moniarvoisessa kulttuurissa pääkaupunkiseudun seurakuntia paremmin.