Aika hukassa kyllä
Työelämä on aiempaa yksilöllisempää ja sirpaleisempaa, eikä uraputkeen enää slaidata noin vain. AKIn kampuskoordinaattori Lauri Telkki kannustaa pohtimaan urakysymyksiä yhdessä ja arvostamaan jo valmiita työelämävalmiuksia.
Teksti Lauri Telkki
Mä oon aika hukassa kyllä.
Näin aloitti oman tarinansa eräs kanssaopiskelija. Oltiin teologiristeilyllä, ilta oli kääntynyt aamuyöksi ja keskustelunaiheeksi noussut tulevan työelämän epävarmuus. Opiskelijatoverin äänestä kuului väsymys ja huoli. Kokemus kuulosti tutulta: oman urapolun löytäminen on monelle vaikeampaa kuin ennen.
Tulevaisuuden työelämä tulee olemaan entistä yksilöllisempää ja sirpaleisempaa. Siinä, missä ennen slaidailtiin yliopistolta uraputkeen nopeammin kuin Helsingin teologit Jodeliin rähisemään, professioalojen kadotessa mitään valmista putkea ei enää ole. Putki, käytävä tai tunneli täytyy kaivaa ihan omin käsin, ja valitettavasti on osittain tuuripeliä, kuinka hyvin omat voimavarat ja valinnat sattuvat tukemaan tuota rakennustyötä. Parhaimmillaan eteen avautuu loputtomasti mahdollisuuksia, pahimmillaan eksistentiaaliseen syvyyteen asti repeävä tyhjiö.
Tulevaisuuden työelämä tulee olemaan entistä yksilöllisempää ja sirpaleisempaa.
Sirpaleisemmassa työelämässä ammattiliittojen ja kollegiaalisuuden merkitys korostuu. Ammatillisten identiteettien luominen ja ylläpitäminen tulee olemaan elinehto monelle alalle. Esimerkiksi Teologiliitto tekee paljon työtä sen eteen, että jäsenten moninainen osaaminen tunnettaisiin työmarkkinoilla paremmin – ja että jäsenet itse tunnistaisivat omaa osaamistaan ja kertoisivat siitä. Tätä kaikkea tehdään myös opiskelijoita varten, alkaahan urapolun rakentaminen yhä useammin jo opiskeluaikana. Tueksi opiskeluajan ammatillisen identiteetin etsimiseen ollaan tarjoamassa työelämätaitojen sparrauksen lisäksi mm. keväällä julkaistavaa generalistien harkkapankkia, jota allekirjoittanut on väsäämässä.
Mutta mikä auttaisi jaksamaan silloin, kun olo on aika hukassa kyllä, eikä mistään ammatiliittoaivopesusta ole hyötyä?
Ensinnäkin: älä jää pohdintojesi kanssa yksin. Puhuminen asettaa isotkin kysymykset inhimillisempiin mittasuhteisiin. Laita viestiä meikäläiselle tai muulle opiskelukaverille. Plärätkää yhdessä läpi esim. paikkoja, joihin muut teologit ovat päätyneet töihin, ja tehkää lista hauskimman kuuloisista paikoista. Tai käykää ihan vaan kahvilla ja puhukaa jostain aivan muusta, vaikka kissoista tai gerbiileistä.
Toiseksi: keskity pieniin juttuihin. Arvosta itsessäsi kaikkea sitä, mikä on olemassa jo nyt, ilman mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Oletko hyvä kuuntelemaan? Osaatko piirtää, kirjoittaa tai vaikka leikkiä Canvalla? Pieniltä tuntuvat asiat voivat todellisuudessa olla juuri tärkeimpiä perustaitoja, joiden huomaaminen voi auttaa jäsentämään omaa tekemistä ja tuoda siihen lisää merkityksellisyyttä.
Älä jää pohdintojesi kanssa yksin
Viimeiseksi ja tärkeimmäksi jääköön ikiaikainen neuvo: ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” Eli: kun tulevaisuuden epävarmuus ahdistaa, kannattaa hetkeksi unohtaa ympäröivä nukketeatteri ja keskittyä oikeasti olennaisiin juttuihin. Tässä suosituksena muutama oma lemppari:
- Lähde mummin luo siivoamaan ja lämmittämään kakluuneja
- Lue pikkusiskolle Muumilaakson marraskuuta
- Rakenna maja sohvatyynyistä
- Varasta liikennemerkki
- Laske pulkkamäkeä jossain, missä se herättää pahennusta
- Täytä ristikoita
- Nuku päiväunet
- Pyydä sun ihastus riippumattoilemaan meren rantaan (uskaltaisinpa itsekin oikeasti, lol)
Kirjoittaja on AKI-liitot ry:n kampuskoordinaattori Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa
