Miksi paavi kiinnostaa suomalaista mediaa?

Teksti Esko M. Laine

artikkelikuva Mario Roberto Durán Ortiz / Wikimedia Commons

Äkkiseltään ei luulisi paavin kuoleman ja hänen seuraajansa valinnan herättävän Suomen kaltaisessa, läpeensä luterilaisessa ja maallistuneessa maassa erityisesti kiinnostusta. Toisin kuitenkin kävi. Paavi Franciscuksen kuoleman jälkeen YLE järjesti nopeasti erityislähetyksen, jossa asiaa tarkasteltiin laajasti katolisen kirkon ja kirkkohistorian asiantuntijoiden opastuksella. Paavin hautajaiset televisioitiin kommentoituna ja Sikstuksen kappelin savupiipusta nousevan savun väriä seurattiin useana päivänä lukuisia uutisjutuissa ja ajankohtaisohjelmissa. Myös kaupallisessa mediassa paavin kuolema ja valinta herättivät runsaasti kiinnostusta. Niinpä Suomen” viralliseksi katolilaiseksi” nimitetty Timo Soini pääsi kertomaan odotuksistaan konklaavin kokoontuessa useassa yhteydessä ja Iltasanomat julkaisi listan asioista, joita tapahtuu, kun paavi kuolee. Iltalehti puolestaan raportoi paavin tilasta kuin ratkaisuaan odottavasta mestaruusottelusta.

Katoliseen kirkkoon kohdistuva mediahuomio ei ole Suomessa uutta, vaikka sosiaalinen media on tuonut siihen myös uusia piirteitä. Tarkemmin katsottuna se näyttää ainakin kolmessa suhteessa samalta kuin median suhde Äiti Teresaan 1970- ja 1980-luvuilla. Äiti Teresan nimi mainittiin tiettävästi ensimmäisen kerran suomalaisessa mediassa 1971, kun Etelä-Suomen sanomat julkaisi lyhyen tekstin Intiassa Itä-Pakistanista Kalkuttaan tulleita pakolaisia auttaneesta, ”katolisen pelastusjärjestön johtajasta”. Maininta jäi vielä yksittäiseksi, mutta kuvastaa median jo tuolloin omaksumaa tapaa henkilöidä asioita. Tämä trendi on sittemmin entisestään voimistunut sosiaalisen median ja kansainvälisen, erityisesti yhdysvaltalaisen uutistarjonnan kasvun myötä. Se suosii erityisesti sellaisia henkilöitä, joiden tarina tukee viestiä. Presidentiksi ei Suomessakaan pääse ”olemalla vain asia”. Siksi Suomen luterilaisenkin kirkon kasvoiksi ovat mediassa nousseet suuren yleisön julkisuudesta tuntemat papit ja kirkon johtajat.

Myös paavi on kiinnostava samasta syystä. Häneen liittyvät asiat ovat osa globaalia todellisuutta ja jo siksi uutiskynnyksen ylittäviä ilmiöitä muutenkin kuin uutiskevennyksinä. Paavin hautajaisissa itse toimitusta merkittävimpiä huomionkohteita olivat kuitenkin odotetusti paikalle saapuneiden valtionpäämiesten keskustelut ja tietenkin tapahtuman etiketti. Myös Äiti Teresa herätti 1975–1976 Suomessa median laajaa huomiota vasta tultaan nimitetyksi Kekkosen kilpailijana Nobel-palkinto ehdokkaaksi. Jännittyneessä kansainvälispoliittisessa tilanteessa paavin kaltaisen arvojohtajan kannanotoilla on tätäkin suurempi painoarvo etenkin siksi, että hän on ensimmäinen Yhdysvalloissa syntynyt kardinaali Pietarin istuimella, ja koska hänet tunnetaan aiemmista kannanotoistaan sosiaalisessa mediassa.

Äiti Teresaan liittynyt toinen media-aalto alkoi 1975, kun hänen nimensä mainittiin ensimmäisen kerran Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaiden lyhyellä listalla. Se teki hänestä kansainvälisen kiinnostuksen kohteen, vaikka ehdokkuus realisoitui vasta myöhemmin. Myös paavi on kiinnostava samasta syystä. Häneen liittyvät asiat ovat osa globaalia todellisuutta ja jo siksi uutiskynnyksen ylittäviä ilmiöitä muutenkin kuin uutiskevennyksinä. Paavin hautajaisissa itse toimitusta merkittävimpiä huomionkohteita olivat kuitenkin odotetusti paikalle saapuneiden valtionpäämiesten keskustelut ja tietenkin tapahtuman etiketti. Myös Äiti Teresa herätti 1975–1976 Suomessa median laajaa huomiota vasta tultaan nimitetyksi Kekkosen kilpailijana Nobel-palkinto ehdokkaaksi. Jännittyneessä kansainvälispoliittisessa tilanteessa paavin kaltaisen arvojohtajan kannanotoilla on tätäkin suurempi painoarvo etenkin siksi, että hän on ensimmäinen Yhdysvalloissa syntynyt kardinaali Pietarin istuimella, ja koska hänet tunnetaan aiemmista kannanotoistaan sosiaalisessa mediassa.

Äiti Teresaa koskevan mediahuomion kolmas aalto Suomessa alkoi keväällä 1976, kun Laila Hietamies julkaisi Apu-lehdessä laajan haastattelun otsikolla ”Äiti Teresa toteuttaa elävää uskontoa”. Kyseisessä artikkelissa toistuu haastateltavan ydinsanoma, ”pahinta maailmassa on rakkaudettomuus”- teema, joka päätyi sittemmin myös ylioppilaskirjoituksiin. Lehtijuttu oli merkittävä käännekohta Äiti Teresaa koskevassa kirjoittelussa, sillä se ensimmäisenä esitteli sekä tämän tarinan että keskeiset ajatukset hänen itsensä kertomina. Juttu päättyy toteamukseen: ”jos pyhimyksiä on olemassa, Äiti Teresa on yksi heistä.”

Kyseinen artikkeli on merkittävä erityisesti siksi, että Äiti Teresan sanat kasvavat siinä toiminnan kuvauksesta eettiseksi ihanteeksi. Hän pukee sanoiksi sellaista, joka koskettaa olemalla samaan aikaan yksinkertaista mutta vaikeasti toteutettavaa, kuin unta paremmasta maailmasta. Hänen tekemänsä työ ”köyhistä köyhimpien” parissa teki näkyväksi toivon, jolle ei ollut olemassa muita ilmaisumuotoja.

Samankaltainen henkilökuva Äiti Teresasta ilmestyi oireellisesti jouluaattona 1977 Tapani Ruokasen kirjoittamana. Tässä haastattelussa Äiti Teresa vakuutti, ettei voi menttää toivoaan niin kauan kuin on olemassa vähänkin rakkautta ja myötätuntoa, sillä ”usko on toimivaa rakkautta ja ihmisten palvelemista”. Artikkeliin sisältyy myös kritiikkiä, mutta Äiti Teresan määrätietoinen esiintyminen torjuu epäilyt haihattelevasta idealismista: ”me rukoilemme päivittäin, että Jumala tekisi meidät arvollisiksi palvelemaan maailmassa olevia ihmisiä, jotka elävät ja kuolevat köyhyydessä ja nälässä”.

Paavi Leo XIV:a koskevassa mediahuomiossa on nähtävissä ilmeisen samankaltaisia piirteitä. Arvailussa, miten hän tulee asennoitumaan liberaalien ja konservatiivien kissanhännänvedossa kunnioitusta herättäneen paavi Franciscuksen seuraajana kuvastuu sama toivo, että uusi paavi asettuisi näkyvästi jäykäksi ja luotaan työntäväksi koetun kirkon ja uskonnon yläpuolelle, esikuvaksi ja arvojohtajaksi myös muille kuin katolilaisille. Itse asiassa köyhiä uhrautuvasti auttava nunna ja työläisten asioista esille nostaneesta kaukaisesta edeltäjästään paavillisen nimensä omaksuneen uuden paavin välillä on selvä yhteys: heikommassa asemassa olevista välittäminen, oikeudenmukaisuuden korostaminen, lähimmäisenrakkaus kylmien uskontotuuksien sijaan – siis inhimillisyyden voitto kyynisyydestä.

Suurvaltojen autoritatiivisen voimapolitiikan vallatessa yhä suurempaa sijaa maailmanpolitiikassa ja sitä heijastelevassa mediatodellisuudessa sekä julkisen talouden leikkausten heikentäessä kotimaassa heikoimmassa asemassa olevien arkea ja selviytymismahdollisuuksia, inhimillisyyden kaipuu korostuu. Se, mitä Putin, Trump tai Xi Jinping eivät näytä rikki olevassa maailmassa antavan, on tarjolla paavin ja Äiti Teresan kaltaisissa empaattisissa hahmoissa, jotka näyttävät tarjoavan moraalisen esikuvan sekä tekevän armon todelliseksi suurille ihmisjoukoille, ainakin hetkeksi. Se tekee heistä muita suurempia esikuvia, rauhantekijöitä sekä kaivatun toivon tuojia ja ylläpitäjiä. Kylmän sodan maailmassa 1970-luvulla ja sodan uhan jälleen roikkuessa Euroopan päällä, sille on ilmeistä kysyntää myös maallistuneessa mediassa. Sikstuksen kappelin piipusta nousevan savun värillä on 2025 siksi sama toivon viesti, kun Äiti Teresalle 1979 myönnetyllä Nobelin rauhanpalkinnolla. Toinen asia on, kuinka kauan toivo elää ennen kuin alkaa jälleen kuulua myös soraääniä ja kritiikkiä.