Musiikki on luovuttamaton osa kirkossa – entä musiikin asiantuntijat?
Kirkkomuusikit kantavat seurakuntaelämästä isoa vastuuta, mutta heidän äänensä kuuluu yhä harvemmin päätöksenteossa. Käynnissä olevat henkilöstövähennykset ja uuden kirkon strategian valmistelu ilman musiikin asiantuntijoita herättävät kysymyksiä alan tulevaisuudesta. Onko kirkolla todella varaa unohtaa yksi sen vaikuttavimmista työmuodoista?
Teksti Maiju Helin
Suomen kanttori-urkuriliitto otti viime vuonna kantaa musiikin asiantuntijoiden vähyyteen kirkossa. Tilanne tuntuu kieltämättä hälyttävältä, sillä tällä hetkellä kokonaiskirkolla on käytössään vain 4,5 musiikin asiantuntijan henkilötyövuotta. Käytännössä tämä tarkoittaa kahta kokonaistyöajalla työskentelevää musiikin asiantuntijaa sekä neljää osa-aikaista hiippakunta kanttoria. Näillä henkilöillä on vastuullaan paljon: kirkon musiikkielämän kehittäminen, koulutuksen kehittäminen ja seuraaminen, erilaisten kirkon tapahtumien järjestäminen, kanttoreiden kelpoisuusasiat ja paljon muuta. Tämä herättää väistämättä kysymyksiä: kuka ehtii miettiä kirkon musiikin tulevaisuutta laajemmin? Kenen tehtävä on huolehtia, että pysymme kirkkomusiikin kentällä ajassa kiinni? Kuka katsoo asioita pitemmälle ja laajemmin kuin seurakunnan peruskanttorin työssä voi ja ehtii?
Juuri nyt on käynnissä kirkkohallituksen yt -neuvottelut. Neuvottelut ovat laajat ja voi pahimmillaan johtaa jopa 40 henkilön vähennykseen. Kirkkohallituksessa työskentelee tällä hetkellä vain yksi musiikin asiantuntija. Onko meidän aiheellista pelätä tämän pestin jatkuvuutta? Takavuosina musiikin asiantuntijoiden vähennyksiä tehtiin hiippakunta kanttoreiden osalta ja heidän määränsä pieneni merkittävästi. Vähennysten yhteydessä kerrottiin, että kanttoreita kyllä kuullaan ja uudet jumalanpalvelusta ja spiritualiteettia varten luodut kehittämistyöryhmät huolehtivat siitä, että kirkkomusiikki ja kanttorit tulevat huomioitua myös jatkossa hiippakunta tasolla. No kuinka sitten kävi. En usko kovin monen kanttorin saaneen huomioita tai tukea työlleen näiltä työryhmiltä viime vuosina. Ei ainakaan samalla tavalla kuin aikanaan hiippakuntakanttorilta. Mielestäni kirkolla ei ole enää varaa tehdä yhtään ”kokeilua” musiikin työntekijöillä.
Jos tässä kohtaa ollaan viisi vuotta kehittämättä esimerkiksi seurakuntien kuorokenttää, seuraukset ovat hirvittävät.
Kirkon uuden strategian työstäminen on käynnistynyt. Kirkkomuusikkoja on puhututtanut työryhmän kokoonpano. Työryhmään ei ole kutsuttu yhtään musiikin asiantuntijaa. Viimeisimmässä Kirkkomusiikkilehdessä Reko Tammi kysyy syytä tähän kirkkohallituksen kansliapäälliköltä ja piispa Mari Parkkiselta. Syyksi musiikin asiantuntijan puuttumiseen mainitaan työryhmän koko, jota ei haluttu kasvattaa liian suureksi. Huomiota on herättänyt, että työryhmän kolmestatoista jäsenestä yli puolet pappeja tai teologeja. Tämä tieto ei tunnu kuitenkaan yllättävän kanttoreita, joille tämä asetelma on arkielämästä valitettavan tuttu. Toisaalta kanttoreilta pyydetään aktiivisuutta, jos heitä osallistetaan strategiatyöhön. Siitä miten ja missä tämä tapahtuu, ei vielä keväällä ollut tietoa. Moni on jo luovuttanut sen suhteen, että saisimme musiikin asiantuntijat mukaan sinne missä päätöksiä tehdään. Se, että uuden strategian työryhmään ei valittu kirkkomuusikkoa kertoo valitettavasti paljon. Mieleen nousee väkisinkin ajatus siitä mikä on musiikin asema tulevaisuuden kirkossa.
Uuden koko kirkon strategian tekeminen ilman kirkkomusiikin osaamista on päätös, jonka jäljet tullaan todennäköisesti näkemään jo strategiakauden päättyessä. Viisi vuotta kirkon musiikkikentällä tässä kohtaa on kriittinen. Kirkkokuorolaiset ovat vanhoja ja tilalle kaivataan uutta tapaa tehdä musiikkia yhdessä. Jos tässä kohtaa ollaan viisi vuotta kehittämättä esimerkiksi seurakuntien kuorokenttää, seuraukset ovat hirvittävät. Juuri nyt kirkonmusiikkia pitäisi tukea, kehittää ja nostattaa. Etsiä jatkuvasti uusia alkuja ja solmia uudenlaisia yhteistyökuvioita. Musiikkikenttä on murroksessa ja sen todellisuuden näkevät erityisesti kanttorit. Suomessa on upea joukko kirkkomusiikin ammattilaisia aina tohtoritasolla asti. Monet kanttorit ovat taitavia hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja heillä on kyky työskennellä pitkäjänteisesti tavoitteita kohti.
Muutoksen on tapahduttava nyt kun kirkolta löytyy vielä resursseja kehittää toimintaa, kouluttaa henkilökuntaa ja panostaa esimerkiksi soittimiin tai musiikin vaatimiin tiloihin. Musiikki on yhteinen kieli ja uskon, että erityisesti monikulttuurisemman kirkon todellinen yhdistäjä tulevaisuudessa. Edeltäjäni kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja Minna Raassina kirjoitti viisaasti: ”Kanttorin asiantuntemus ja erityisosaaminen ulottuvat musiikin kautta vahvasti myös muille seurakuntatyön alueille, kuten jumalanpalveluselämään, kirkollisiin toimituksiin ja kasvatukseen. Musiikki on iso ja luovuttamaton osa näitä, ja sen asiantuntijuus on kanttoreilla.” Ajattelen, että juuri tämän osaamisen tulisi olla käytössä nyt kun uutta kirkon strategiaa valmistellaan ja päätöksiä tulevaisuuden suunnista tehdään.
Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
