Turvallisen huumorin mestari Mikko Vaismaa: Huumori on hyvä bonus kirkon työntekijälle
Huumori on aina riski, mutta oikealla hetkellä heitetty nokkeluus voi avata ovia. Matkustin tapaamaan Stand up -koomikko Mikko Vaismaata ennen keikan alkua.Mitä kaikkea voin oppia omaan työhöni liittyen?
Teksti Johan Savola kuva Johan Savola
Suomen tunnetuimpien koomikoiden joukkoon lukeutuvalle Mikko Vaismaalle naurettiin kuulemma jo seurakunnan päiväkerhossa. Tämän voisi tulkita myös toisin, mutta muiden nauru johtui kuitenkin tarkoituksellisuudesta ei vahingosta.
– Isälläni oli verbaalikomiikka hallussa, Vaismaa toteaa.
Myöhemmin Vaismaa huomasi, että kavereiden kanssa he saivat tytöt nauramaan.
1970-luvulla Kurikassa oli Vaismaan veljeksiä yhteensä kolme. Veljekset olivat osa paikallisesti keikkailevaa Vaisguys-porukkaa (sanaleikki sukunimen ja wiseguy (viisastelija) -sanan kanssa).
Isoveli Kalle oli kuitenkin se, jolta Mikko sai oppia ja sparrausta tulevalle uralleen.
Mikko Vaismaa valmistui Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokselta ja työskenteli opettajana 14 vuotta ennen kuin alkoi elättää itsensä koomikkona.
– Jos mietin itseäni opettajana ja toisaalta koomikkona, opettajana minut otettaisiin ihan toisella tavalla vastaan. En voisi heittää samanlaisia juttuja opettajan roolissa kuin koomikon roolissa, Vaismaa toteaa.
Tästä päästäänkin huumorin teoriaan ja toisaalta turvallisempaan huumoriin.
Kun heitto osuu kertojaan, se tekee huumorista luvallisempaa
Kuten todettua, huumori on aina riski.
Se, että haudankaivaja vastaa tiedusteluun olinpaikastaan olevansa ”haudan partaalla” sisältää pienen riskin tulla väärinymmärretyksi. Riskiä voi kuitenkin pienentää muutamalla havainnolla.
Vaismaa kertoo, että hänellä on tapana roastata yleisön edustajia. Hän itse haluaa käyttää ilmaisua ”lähteä leikkiin toisen kanssa”. Siinä tilanteessa pitää olla jatkuvasti hereillä – miten vastaanottaja reagoi: syntyykö vaikutelma, että toinen haluaa olla leikissä mukana vai alkaako hän kiemurrella pyrkimyksenään päästä tilanteesta pois.
Ihminen harvoin häpeää sitä, mitä pitää esillä. Toisaalta, kun humoristiseksi tarkoitettu heitto osuu kertojaan, se tekee huumorista luvallisempaa.
Jos esimerkiksi seurakuntalainen tulee kertomaan, että hän on ihan pihalla jostakin asiasta, niin kanttori voisi heittää tähän:
”Ei se mitään. Ei meillä kanttoreillakaan aina vasen käsi tiedä, mitä oikea jalka tekee.”
Tai papiston edustaja voisi aloittaa puheensa seuraavasti:
”Tiedättekö, mitä on ne kaksi emävalhetta, mitä pappi yleensä käyttää?
Ne ovat ”Rakkaat ystävät” ja ”en puhu pitkään.”
Ideana on siis kääntää huumorin uhriksi joutuminen itseensä.
Vaikeinta on oikea-aikaisuus
On hyvä tiedostaa myös asemansa.
On aivan eri asia, jos stand up -koomikko kysyy, että kävitkö pitkäperjantaina tansseissa kuin, jos pappi kysyy saman kysymyksen.
Hän ottaa esimerkin myös opettajamaailmasta: kollegan kanssa jutunparsi saattoi olla hyvinkin erilainen kuin keskustelu oppilaan vanhempien kanssa.
Vaismaa toteaakin, että toisin kuin stand up -koomikon, kirkon työntekijän ensisijainen tehtävä ei välttämättä ole olla hauska. Se on bonus, joka edellyttää kykyä lukea tilannetta. Hän ei siis ehdota, että seurakunta ottaisi strategiseksi tavoitteekseen vuodelle 2026 olla hauska.
Hän on kuitenkin sitä mieltä, että myös huumorissa voi tulla paremmaksi harjoituksen kautta. Luetko jotain paperista, vai tarjoiletko sen juuri oikealla hetkellä? Kaikkein vaikeinta huumorissa on oikea-aikaisuus: sitä ei kuulemma voi opettaa, vaan se tulee luonnostaan, jos on tullakseen.
Millä sanoilla talouspäällikkö siunataan tehtävään?
Tähän loppuun vielä muutama kirkon työntekijälle itseironiaksi kelpaava kommentti.
Uskallan käyttää näitä, koska olen kuullut kyseisen ammattikunnan edustajan käyttäneen tätä itse.
”Lapsi on terve, kun se leikkii. Isonen, kun ei osaa lopettaa. Ja nuorisotyönohjaaja, kun saa siitä palkkaa.”
”Kun nyt lähden eläkkeelle, lähden iloisin mielin, koska tiedän, että lähtöni jälkeen Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei enää koskaan tule olemaan samanlainen.”
Ja vielä muutama ehdotus tehtävään siunaamisen raamatunkohdaksi.
Seurakunnan keittiöhenkilökunnan jäsenen tehtävään siunauksessa:
”Näin sanoo Herra Jumala: Ota pata, pane se tulelle ja kaada siihen vettä. Lisää keittolihat, kaikki hyvät palat, reidet ja lavat. Lisää mehukkaat luut, ota parasta lampaanlihaa. Lado padan alle puut ja keitä lihat, keitä lihat ja luut.” (Hes. 24: 3b-5)
Talouspäällikön tehtävään siunauksessa:
”Taloudenhoitaja vastasi: ”Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.” (1. Moos. 43:23)
Huumorin teoria
Millainen huumori toimii ja millainen taas ei? Tietyt kaavat toistuvat. Kaavat tunnetaan nimityksillä: undercut, doubling down sekä go-to -joke.
Undercut
Undercut-huumorissa ajatus on se, että sanotaan jotain ensisilmäyksellä tavallista. Annetaan vastaanottajalle hetki aikaa päätellä, mitä on tulossa, mutta sitten käännetäänkin lopputulema yllättäväksi tai jopa absurdiksi. Luodaan siis tietyllä tavalla vääränlainen oletus lopputuloksesta, jonka yllättävyys tekee tilanteesta hauskan.
Katso videolta muutama esimerkki, joissa Mikko Vaismaa käyttää undercuttia:
https://www.youtube.com/watch?v=YTpMSDL4scg
Doubling down
Doubling down on tietynlainen jatkumo edellisestä. Doubling down on veden lisäämistä myllyyn. Jos ensimmäisen vitsin absurdius tuotti positiivisen reaktion, viedään se potenssiin kaksi. Ja vielä potenssiin kolme. Menetelmää voi soveltaa myös keskusteluissa, joissa voi ottaa toisen esittämästä hauskasta heitosta kopin ja viedä sen seuraavaan potenssiin. Parhaassa tilanteessa kaikilla on hauskaa. Mikko Vaismaa toteaakin, että yksi huumorin olemukseen liittyvistä asioista on sen kantokyky. Kuinka kauan samaa teemaa voi kuljettaa eteenpäin, että se on edelleen hauska?
Katso videolta, kun Mikko Vaismaa pohtii sitä, että minkälainen on luottamusta herättävä kätilö vieden sitä aina uuteen potenssiin:
Go-to-joke
Go-to-vitsin perusidea on se, että on jo olemassa humoristinen kommentti, jota voi käyttää aina uudestaan uusien ihmisten kanssa. Talk show -isäntä Craig Fergusonilla on usein tapana kysyä, että onko haastateltava kauankin kuulunut Al-Qaidaan, jos hän kertoo esimerkiksi, että ei pidä kahvista.
Itse olen ollut pappina viidessä hiippakunnassa. Olen kehittänyt itselleni go-to-vitsin ennen kastehetkien alkua. Se menee seuraavasti:
”Tervetuloa tänne Hyvinkään kirkkoon kastehetkeen. Minä olen pastori Johan Savola ja jos murteeni kuulostaa teist jotenki ourolt, se johtuu siit, et mä ole kotosi Suomen Turust.”
