Papiston päivien arvopuhe ravisteli ja ravitsi
Paasitorniin kokoontunut papisto sai toivontäyteiset terveiset vähemmistökirkosta, kävi tämän ajan arvokeskustelua ja aterioi yhteisessä pöydässä
Teksti ja kuvat Ilari Huhtasalo
Papiston päivät kokosivat 30.9.–1.10. Helsingin Paasitornissa noin 300 pappia ammatillisen kohtaamisen ja arvojen äärelle.
Ohjelma avattiin messulla Kallion kirkossa. Liturgina toimi Visa Viljamaa ja piispa Teemu Laajasalo saarnasi. Piispa Laajasalon saarna käsitteli aikamme kovia vaatimuksia epistolan (Kol. 2:16–23) valossa. ”Lakihenkisyys pukeutuu hyvään”, mutta lopulta ”uskomme sisältö ei ole ’sinä riität’ vaan, että Kristus riittää.”
Papiston päivien juontajat Visa Viljamaa ja Petra Laatikainen avasivat tilaisuuden ja kirkkoherra Kaija Karvalan avauspuheenvuoron siivittämänä papiston prosessio suuntasi Paasitornille mäen päältä.

Terveiset vähemmistökirkosta, toivoa on!
Tilaisuuden pääpuhuja oli alankomaalainen pastori Aarnoud van der Deijl, joka kertoi tuovansa terveisiä vähemmistökirkosta. Alankomaissa suljetaan van der Deijlin mukaan kaksi kirkkoa viikossa ja jo kirkolliset hautauksetkin ovat vähenemässä.

Van der Deijlin arvion mukaan kirkon reaktiot sekularisaatiokehitykseen ovat kuljettaneet kirkkoa suuntaan, jossa kirkko nähdään pikemminkin palveluntuottajana. Tämä on kasvattanut ajatteluun, jossa palvelun ostaminen lopetetaan, jos sille ei nähdä käyttöä. Van der Deijl katsoo, että sopeutumisen olisi kummuttava kirkosta itsestään sen sijaan, että pyrittäisiin pelaamaan markkinoiden säännöillä.
Vaikka kansankirkkotyyppiset instituutiot ovat häviämässä, hahmottelee van der Deijl vaihtoehdoksi yhteisöjä, joita hän kuvaa luostareiksi viitaten luostareiden luonteeseen kyläkeskuksina ja yhteisöinä. Niitä määrittää institutionalisuuden sijaan yhteisöllisyys ja sitoutuminen. Yhteisöt toisaalta sitouttavat, mutta niissä on tarpeeksi kriittistä massaa toimintaan ja asioiden edistämiseen – ”Small enough to care, big enough to dare.”
Yhteinen ohjelma järjestettiin Paasitornin juhlasalissa, johon kokoonnuttiin myös iltajuhlan merkeissä. Iltajuhlan ohjelmaan kuuluivat Vuoden papin 2026 sekä Pappisliiton apurahojen julkistus. Myös AKI-liittojen toiminnanjohtaja Miika Sahamies esittäytyi. Ohjelmasta vastasivat stand up -koomikko Ville Kormilainen sekä Markus Ek Duo.
Sitoutuvatko nuoret aikuiset yhteiskuntaan? Vai pitäisikö kysymys kääntää toisinpäin?
Toisen päivän arvopotpurissa kuulimme lyhyet 10 minuutin puheenvuorot arvoista. Kokonaisuuteen johdatti kirkkoherra Elefteria Apostolidou, joka johdatti aiheeseen puheenvuorolla kielestä ja identiteetistä. Varsinaiset potpuripuheenvuorot kuultiin Petja Kopperoiselta, Elina Jokipaltiolta, Marjut Mularilta, Pietu Korpelaiselta sekä vuoden papilta 2026 Marika Närheltä.
Marjut Mulari peräänkuulutti yhteiskunnan vastuuta nuorista. Ilman harjoittelupaikkoja ja ensimmäisiä työpaikkoja jäävät nuoret näkyvät mediassa ja korkeakoulupappina työskentelevän Mularin työssä. Mulari lisäsi, että joka kolmas nuori nainen on saanut mielenterveysperusteista etuutta. ”Jos töitä saa, puristetaan loppuun määräaikaisessa.”

Mulari totesi, että kysymys on sitoutumisen puutteesta. ”Ei siitä etteivät nuoret aikuiset sitoutuisi yhteiskuntaan, vaan siitä ettei yhteiskunta sitoudu nuoriin aikuisiin.”
Vuoden pappi Marika Närhen puheenvuoro avasi pappien työtä viranomaistyön tukena. ”Minun työni arvot ovat evankeliumi ja kolmiyhteinen Jumala. Ja työssä rehellisyys ja avoimuus”, Närhi avasi.
Skeptisimpiä tekoälyä kohtaan ovatkin nuoret
Kati Tervo-Niemelä ja Jouko Porkka avasivat loppukeväästä tehtyä AKI-liittojen jäsentutkimusta. Professori Kati Tervo-Niemelän esittelemät tulokset työhyvinvoinnin osalta näyttävät, että koronan aikainen notkahdus työhyvinvoinnissa on selätetty. Uupumuksen kokemukset näyttävät kuitenkin huolettavan yleisiltä nuorten työntekijöiden keskuudessa. Tutkimuksen tekoälyä koskevissa tuloksissa alle 35-vuotiaat olivat tekoälyn käytön suhteen skeptisimpiä, kun taas yli 55-vuotiaat suhtautuivat tekoälyn käyttöön ikäryhmistä myönteisimmin.

Piplia-seuran Arvot ja Raamattu törmäävät! -luennolla Helena Kauppila ja Paavo Huotari johdattelivat yhteiseen pohdintaan Joosuan kirjan Jerikon hävityksestä kertovan tekstin johdattelemana. Puheenvuorossa arvioitiin Raamatun moraalisesti arveluttavien kertomuksien häivyttämistä ja valkopesua. Voisiko olla toinen tapa lukea Raamattua?
Tilalle esitettiin polyfoninen lukutapaa, jossa Raamatun kertomuksille sallittaisiin moniäänisyys selittelyn ja häivyttämisen sijaan. Ajatuksen kirjallisuuden moniäänisyydestä esitti alkujaan Mihail Bahtin (1895–1975) Fjodor Dostojevskin kaunokirjallista tuotantoa koskevassa tutkimuksessa.
Osallistujat saivat mukaansa Pipliaseuran tuoreen UT2020-käännöksillä varustetut evankeliumikirjat. Mukaan lähtivät myös lukuisat kohtaamiset ja kuulumiset kollegoilta ympäri Suomea. Seuraavan kerran näemme Hengellisen työn asiantuntijapäivillä – Neukkareilla 2029!