”Miksei nuorisotilaa voisi suunnitella Minecraftilla?” – Jopa kaupalliset pelit tarjoavat keinon nuorten aitoon osallistamiseen

Teksti Miika Manninen kuvat ja video Miika Manninen

Kun nörttityttö opiskeli nuorisotyönohjaajaksi, alkoi tapahtua. Vuonna 2007 Joensuun seurakunnassa työskentelyn aloittanut  Delila Myyry järjesti ensimmäisen nuorten verkkopelitapahtuman eli lanit vuonna 2015.

Lani-toiminta on kasvanut suosion myötä, ja nyt laneja järjestetään nuorille neljä kertaa vuodessa. Koska nuorten lanit rullaavat omalla painollaan, seurakunta alkaa järjestää laneja myös 9–12-vuotiaille.

Tammikuussa Joensuussa aloitettiin perheiden ja lasten pelihetket seurakunnan omassa Virtual reality -pelitilassa. Lisäksi ensi syksynä alkaa alakouluikäisten kerho, jossa lapset voivat tehdä älytekstiilejä, joihin ommellaan sähköt ja ledivalot.

Diakista vuonna 2003 valmistunut Myyry myöntää rehellisesti olevansa teknologiaorientoitunut ihminen.

”Uran alkuvaiheissa en tosin vielä tiennyt, miten olisin hyödyntänyt sitä työssä, mutta se tuli pikkuhiljaa ajan kanssa.”

Jo ennen lani-toiminnan aloittamista sosiaalinen media oli Joensuussa vahvasti osana Myyryn työnkuvaa. Seurakunta on kouluttanut jo yli kymmenen vuoden ajan some-isosia, jotka vastaavat seurakunnan some-kanavista yhdessä työntekijöiden kanssa. Joensuussa käytetään erityisesti Instagramia ja TikTokia.

– Ja nyt olemme mukana myös Discord-palvelussa.

“Eivät tietokoneet ole sen syntisempiä kuin biljardipöydätkään”

Miten K16-ikärajan räiskintä- ja strategiapelit, kuten esimerkiksi Counter-Strike 2, sopivat seurakunnan toimintaan?

Myyry kertoo, että laneilla pelattavat pelit eivät ole sinänsä seurakuntapelejä, mutta seurakunnan toiminnaksi lanit muuttuvat tapahtumien hengen kautta.

”Meillä on laneilla alku- ja loppuhartaudet, ja pelitapahtumat tapahtuvat lähimmäisenrakkauden periaatteen mukaisesti.”

Tämä tarkoittaa kannustavaa ja lämmintä ilmapiiriä, jossa ketään ei tölvitä tai haukuta. Kannustaminen ja tsemppaaminen sen sijaan ovat tärkeä osa yhdessä pelaamista. Nuoret ovat myös itse aktivoituneet lanien hartauselämässä.

– Nuoret halusivat itse ruveta pitämään laneilla meidän seurakuntamme perinteisiä rukoushelmihetkiä, ja he osasivat ottaa kohderyhmän paremmin huomioon kuin työntekijät, Myyry naurahtaa.

Pelit ovat pelejä. Myyry muistuttaa, että seurakunnissa on yleisesti hyväksyttyä pelata biljardia, joten miksi ei voisi pelata tietokoneella – eivät tietokoneet ole sen syntisempiä kuin biljardipöydätkään.

Myyry näkee tärkeänä sen, että nuorisotyönohjaajat ovat mukana siellä, missä myös nuoret ovat. Verkossa pelaamisessa ei ole hänen mukaansa kyse pelkästään pelaamisesta, sillä pelaajat muodostavat oman verkkoyhteisönsä, jossa käydään myös keskustelua.

– Me olemme siinä oikeassa paikassa ja teemme sitä työtä nuorten parissa. Verkkopelaamisessa on kyse vuorovaikutustaitojen opettelemisesta.

Myyryn mielestä nuorten kanssa keskusteleminen verkossa on yhtä tasa-arvoinen tapa kohdata nuoria kuin kohdata heitä kasvokkain. Monesti nuoret avaavat oman elämänsä asioita helpommin verkossa, koska he voivat tehdä sen oman kotinsa muodostamasta turvallisesta tilasta.

”Tietokoneen äärellä olen varmasti käynyt ehkä jopa niitä syvällisimpiä keskusteluita nuorten kanssa verrattuna siihen, että olemme nähneet livenä.”

Hänestä on tärkeää, että työntekijät pelaavat yhdessä lasten ja nuorten kanssa, koska yhteinen kokemus tulee osallistumisesta. Siinä tilanteessa ohjaaja on nuorten kanssa yhdenvertainen, tavallaan osa heimoa.

Kahdesta raadosta syntyy yksi toimiva

Joensuun Rantakylän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Marko Kähkönen kertoo, että seurakunnassa on ollut jo vuosia toiminnassa pelikerho, jossa 5–7-luokkalaiset kokoontuvat pelaamaan yhdessä verkkopelejä.

Kerhon ohjaajat ovat isoskoulutuksen käyneitä nuoria, joilla on kokemusta ja pelimaailmasta ja tietokoneista.

– Siellä puretaan ja rakennetaan koneita, ja kerhonohjaajat opettavat nuorille myös koneiden huoltamista.

Kähkösen mukaan seurakunta on mahdollisuuden tarjoaja. Kaikilla ei välttämättä ole kotona pelikoneita, joten seurakunta tarjoaa omissa tiloissaan koneet pelaamisesta kiinnostuneille. 

”Se on ohjattua ja turvallista tekemistä, jossa seurataan mitä siellä tehdään, ja keskustellaan myös asioista, joita nuoret kohtaavat verkossa.”

Kerho on ollut Kähkösen mukaan hyvin suosittu. Tälläkin hetkellä se on täynnä.

Joensuun seurakunnassa nuoret tulevat laneihin omien koneiden kanssa. Rantakylässä pelikoneet on ostettu seurakunnan talousarvioon varatulla rahalla.

Kähkösen mukaan pelikoneiden hankkiminen voi tulla kalliiksi. Rantakylässä kulurakenne on pidetty kurissa hankkimalla käytettyjä koneita, jotka on sitten kunnostettu.

– Hankittiin esimerkiksi kaksi raatoa ja rakennettiin niistä yksi toimiva kone.

Ensimmäinen puhelin jo alle vuoden ikäisenä

Lasten ja nuorten keskuksen verkkokehittäjä Juha Kinanen muistuttaa, että lapset aloittavat median käytön jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

– Suomessa on lapsia, jotka saavat ensimmäisen älypuhelimensa jo alle vuoden ikäisinä.

Varsinainen murros lapsen mediamaailmassa tapahtuu kouluun siirtyessä. Kun pienillä lapsilla median käyttö on enemmänkin katselua, kouluikäisenä lapsi alkaa jo itse luoda sisältöjä. Lisäksi siinä vaiheessa pelaaminen tulee vahvasti osaksi lapsen median käyttöä.

Kinanen rohkaisee seurakuntien kasvatustyön ammattilaisia hyppäämään siihen maailman reilusti, ennakkoluulottomasti ja luovasti mukaan. Samalla hän ampuu alas myytin, jonka mukaan ainoastaan kasvokkain kohtaaminen mahdollistaa syvällisen kohtaamiseen.

”Meillä on hyvin paljon sellaisia hyvää päivää kirvesvartta -kohtaamisia kasvokkain, joissa ei mennä kovinkaan syvälle asioihin, joten ei se kasvokkain kohtaaminen tee sinänsä kohtaamista syvemmäksi.”

Hän muistuttaa, että esimerkiksi verkon terapiaryhmissä voidaan päästä hyvin syvällisiin keskusteluihin. 

Koronavuodet osoittivat Kinasen mukaan hyvin sen, kuinka ihmisiin voidaan olla yhteydessä verkon kautta. Lapset ja nuoret elävät verkkoympäristöissä ja käyttävät sujuvasti teknologiaa. Jos tämän kohderyhmän haluaa tavoittaa, teknologiaa ei pidä pelätä, vaan pitää tarttua sen mahdollisuuksiin.

– Siitä pitää ottaa kaikki hyöty irti.

Elokuvaprojektilla helposti liikkeelle

Kinasen mukaan helpoin ja nopein tapa alkaa hyödyntää mediatyökaluja on lähteä tekemään esimerkiksi varhaisnuorten leireillä lasten kanssa elokuvia tai lyhytelokuvia matkapuhelimilla.

– Olen itse tehnyt sitä, ja se on ollut lapsista todella hauskaa.

Animaatiot ja esimerkiksi älyvaatteiden askarteleminen lasten kanssa ovat toinen esimerkki. Lapsille voi myös suunnitella leirillä esimerkiksi pakohuoneen halvan Microbit-kontrollerin avulla, pienellä älylaitteella, jota on helppo ohjelmoida. Lopulta rajana on vain työntekijän luovuus ja rohkeus kokeilla.

Kinasen mielestä kasvatuksen ammattilaisen ei tarvitse olla kaikkitietävä mestari pelikulttuurissa tai somessa. Hän voi olla kanssaihmettelijä, joka laittaa itsensä likoon. Aitous ja läsnäolo ovat myös työvälineitä.

Kinanen muistuttaa myös, että lapsen oikeuksien sopimukseen tehtiin noin kaksi vuotta sitten 25. lisäkommentti, jolla halutaan selventää lapsen oikeuksia myös digitaalisissa ympäristöissä. Kinasen mukaan tämä velvoittaa myös seurakuntia.

Digitaaliset ympäristöt ja välineet ovat erinomaisia tapoja osallistaa lapsia. Kinanen kertoo esimerkin Jyväskylästä, jossa haluttiin kuulla lasten mielipiteet uuden monitoimitalon suunnittelussa.

”Lasten toiveiden kuulemisessa käytettiin välineenä peliä. Lapsille järjestettiin leirejä, jossa he saivat Minecraft-pelin avulla itse suunnitella monitoimitaloa: millaiselta siellä voisi näyttää, millaista toimintaa siellä olisi?”

– Jos esimerkiksi seurakuntaan ruvetaan suunnittelemaan jotain uutta tilaa, niin miksei nuoria voisi pyytää rakentamaan ehdotuksia esimerkiksi Minecraftissa? Kinanen kertoo, että myös Lovisa Svenska Församlingen suunnittelee Lastenkirkon Fisucraft-serverin käyttämistä Loviisan kirkon sisätilojen suunnittelussa.