Onko nuorissa naisissa vastaus kirkon johtamisen haasteisiin?

Teksti Hanna Similä kuvat Jussi Vierimaa/Kirkon kuvapankki, Heidi Pitkänen

Viime aikoina median kiinnostuksen kohteena ovat olleet esimerkiksi erilaiset kirkkoherrojen valintaprosessit, joista on tehty valituksia. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että hakijan sukupuoli on yleisin syy valittaa, kun seurakunnissa on haettu johtajaa.

Johtajuus tai sen puutteet on ollut myös uutisoinnin aihe, kun pappien työuran alkuvaiheita käsitelleessä Itä-Suomen yliopiston julkaisussa nousi esille, että yksi pappien alanvaihdon merkittävä syy on johtamisen haasteet.

Nuoret ja johtajuus -kyselyssä puolestaan korostui, että johtajuus kyllä puhuttelee, mutta liian usein vain miehiä.

Johtajuuden ja erityisesti naisten johtajuuden äärellä on siis syytä viivähtää hetki. Mitäpä, jos kääntäisimme hetkeksi katseen siihen, mitä annettavaa nuorilla naisilla olisi kirkolle erityisesti johtajuuteen ja sen haasteisiin liittyen? Kysyimme asiaa Turun piispa Mari Leppäseltä, jonka nuori ikä nousi aikoinaan piispan vaalin yhteydessä esille sekä vuonna 2022 tiettävästi Suomen nuorimpana naisena eli 29-vuotiaana kirkkoherran virkaan valitulta Heidi Pitkäseltä.

Ennakko-asenteet näkyvät

– Kirkolla on valtavan pitkä miehinen historia, ja tästä heijastuva todellisuus on yhä läsnä, piispa Mari Leppänen sanoo.

Heidi Pitkänen on nähnyt saman kirkkoherrana toimiessaan.

– Monet kehuiksi tarkoitetut kommentit paljastivat sanojan ennakkoasenteen siitä, että taustalla oli ajatus osaamattomuudesta. Miehiin lähtökohtaisesti uskotaan enemmän kuin naisiin.

Tutkimukset vahvistavat Pitkäsen ajatuksen. Monet johtajuuteen liittyvät stereotyyppiset uskomukset liitetään useammin miehiin kuin naisiin. Työpaikoille myös rekrytoidaan usein samanlaisia ihmisiä kuin siellä jo on. On siis aiheellista kysyä, joutuvatko naiset tai muuta sukupuolta kuin miessukupuolta edustavat syrjityiksi rekrytointitilanteissa johtajuuteen liittyvien ennakko-oletusten johdosta?

Kysymys ei tietenkään aina ole pelkästään sukupuolesta. Moniperustaisesta syrjinnästä puhutaan silloin, kun syrjintään vaikuttavat esimerkiksi ikä ja sukupuoli. Piispa Leppäsen mukaan naisten kohdalla ikää kommentoidaan herkemmin kuin miesten kohdalla. Näin oli esimerkiksi silloin, kun hänet valittiin Turun piispaksi, vaikka hän ei piispaksi valittuna ollut edes poikkeuksellisen nuori. Leppänen kuitenkin korostaa, että aina kommentointi ei ole negatiivista.

Rohkaisevia esimerkkejä tarvitaan

Johtajuuden näkeminen mahdollisena urapolkuna vaatii esikuvia ja samaistumispintaa, jota kohti kulkea. Edellinen hallituksemme, jossa oli 12 naista ministerinä, oli maailmanluokan uutinen. Sanna Marin ja muut ministerit loivat uudenlaista kuvastoa ja antoivat samaistuttavat kasvot nuorille johtajuudesta haaveileville naisille.

Nuorten naispuolisten pappien keskuudessa kuulee usein sanottavan, että piispa Mari Leppänen on tuonut piispakuntaan samaistuttavat kasvot.

– Monipuolinen kuvasto ja mallit ovat valtavan tärkeitä. Olen huomannut tämän erityisesti siksi, että minulla ei niitä ole ollut herätysliiketaustaisena.

Leppänen toivookin, että hänen oma uratarinansa toimisi monelle rohkaisevana esimerkkinä. Suomen piispoista tällä hetkellä 27 prosenttia on naisia.

Naisistuuko kirkko?

Väite kirkon henkilöstön naisistumisesta huolestuttavana asiantilana nousee aina silloin tällöin esille. Kirkon työntekijöistä tällä hetkellä naisia on noin 70 prosenttia. Reilu kaksikymmentä vuotta sitten (2003) luku on ollut 70.2 prosenttia. Tilanne ei siis ole millään tavalla uusi.

Luvut kuitenkin näyttävät muuttuvan, kun lähdemme tarkastelemaan tilastoja papiston osalta. Seurakuntapapiston sukupuolijakauma vaikuttaa vielä diversiteetin näkökulmasta varsin hyvältä, sillä naisia tässä joukossa on 57 prosenttia ja miehiä 43 prosenttia. Todellisesta diversiteetistä on toki vaikea puhua, jos sukupuolista puhuttaessa mainitaan ylipäätään vain kaksi sukupuolta.

Myös kieli luo todellisuutta. Kun virkaan valitaan kirkkoherraa, vaatii se jo tietoista päätöstä kääntää alitajuinen ajatus uuteen suuntaan. Esimerkiksi Aki-liitot ehdottaa kirkkoherra-termistä luopumista. Heidi Pitkäsen mukaan titteli tulisi kyllä muuttaa, mutta ei sanan herra vuoksi, vaan siksi, että se ei kerro mitään kyseisen tehtävän sisällöstä. Esimerkiksi kaupungin- ja kunnanjohtaja ovat termeinä selkeitä, koska niistä pystyy välittömästi päättelemään, mitä ihminen tekee työkseen. Siksi Pitkänen ehdottaakin tilalle seurakunnan johtaja -nimitystä.

Olipa valitulla termillä jonkinlaista vaikutusta kirkkoherran valintaan tai ei, niin miesten osuus kaikista kirkkoherroista on tällä hetkellä 67 prosenttia. Naisistuminen ei siis näytä merkittävästi uhkaavan ainakaan kirkkoherran virkoja.

Johtajuus ei ole yksi muotti

Maisterista papiksi -tutkimushankkeessa tutkittiin vihittyjen pappien syitä alanvaihtoon tai sen harkitsemiseen. Vastaajista 58 prosenttia kertoi lähtönsä syyksi johtamisen ongelmat. On myös tutkittu, että nuoremmat sukupolvet kaipaavat erilaista johtajuutta kuin vanhemmat. Arvojen todeksi eläminen työpaikoilla käytännössä nähdään tärkeänä. Nuoremmille sukupolville myös työn merkityksellisyys ja työhyvinvointi on tärkeää.

”Naiset ovat tuoneet hyvää kirkon johtamisen kulttuuriin.”

– Se, mitä pitää esillä johtajana, on merkitsevää. Samoin arkisen esimerkin näyttäminen. Miten johtajana itse huolehtii omasta jaksamisestaan? Jos esimerkiksi puhuu hengellisyyden merkityksestä tai työn ja levon rytmittämisestä, mutta itse ei huolehdi vapaapäivistä tai omasta hengellisestä virkistymisestä, puheet jäävät tyhjiksi. Esimerkillä johtaminen on olennainen osa johtajuutta.

Tutkimukset osoittavat, että naisilla johtajina on paremmat sosiaaliset taidot. He jakavat paremmin johtajuutta, luovat merkitystä ja ovat kuuntelevampia. Voisivatko nämä ominaisuudet tarjota johtajuuden haasteisiin ja erityisesti nuoremman sukupolven tarpeisiin uudenlaista lääkettä?

– Naiset ovat tuoneet hyvää kirkon johtamisen kulttuuriin. Johtajuus ole yksi muotti. Ilman toista sukupuolta johtaminen olisi puolikasta, Leppänen toteaa.

Kurota rohkeasti korkeammalle

Nuorille johtajuudesta haaveileville Leppäsellä on tärkeää sanottavaa.

– Kirkko tarvitsee teitä. Olette arvokkaita ja kirkossa on töitä. Kirkko tarvitsee johtajikseen eri sukupuolta olevia sekä erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Nuoremmat johtajat pystyvät myös tukemaan paremmin nuoria työntekijöitä.

Arvokysymyksistä huolestuneille nuorille Leppänen haluaa sanoa, että tasa-arvoon ja syrjintään liittyviin kysymyksiin puututaan ja niistä puhutaan.

”Suurella osalla nuorista naisista on osaamista ja potentiaalia seurakunnan johtajana menestymiseen.”

Heidi Pitkänen kehottaa kurottamaan aina rohkeasti hieman korkeammalle.

– Usko itseesi, sillä kirkossa johtaminen on ihmisen kokoinen tehtävä. Suurella osalla nuorista naisista on osaamista ja potentiaalia seurakunnan johtajana menestymiseen ja siinä onnistumiseen.

Leppäsen mukaan rimaa ei pidä nostaa liian korkealle. Johtajuutta voi kokeilla myös sijaisuuksien kautta.

Ylitä esteet, verkostoidu ja sanoita osaamistasi

Pitkäsen alleviivaama rohkaisu on tärkeää vastalääkettä sisäisten uraesteiden selättämiseksi, sillä juuri naiset kärsivät yleisemmin esimerkiksi huijarisyndroomasta. Naisiin myös liitetään harvemmin stereotyyppisesti miehisinä nähtyjä ominaisuuksia kuten kilpailullisuutta tai päättäväisyyttä. Ensimmäinen ylitettävä este voi tulla vastaan oman sisäisen puheen muutoksessa.

Naisilta myös useammin odotetaan uran sijaan perheeseen keskittymistä. Voisiko vaade tähän olla jopa kirkossa suurempi kuin muualla yhteiskunnassa? Sisäisten ja organisaatiotason lisäksi uraesteet voivat olla ihmissuhteisiin liittyviä. Pitkänen kehottaakin naisia verkostoitumaan. Miesten välisten verkostojen on nähty olevan yksi tärkeä tekijä matkalla johtajuuteen.

– Omaa osaamistaan pitää myös uskaltaa ja osata sanoittaa röyhkeästikin, Pitkänen sanoo.