Kolumni: Sallikaa lasten ja aikuistenkin tulla!
Arjen kohtaamisten kautta on avautunut näkymä siitä, miten sekä lapset että aikuiset voivat löytää paikkansa kirkossa, pohtii Martti Hertteli kolumnissaan.
Teksti Martti Hertteli kuvat Martti Hertteli, Sanna Krook/Kirkon kuvapankki
Mieleeni palautui pari kohtaamista viime vuoden loppupuolella. Itsenäisyyspäivänä kohtasin erään äidin kolmen pienen lapsen kanssa juhlajumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakodissa. Hän oli ollut kirkossa lasten kanssa ja aikoi myös osallistua kirkkokahvien jälkeen pidettävään juhlaan.
Onko muuten kovin tavallista, että näissä juhlapäivissä olisi mukana pieniä lapsia? Ei taida useinkaan näkyä. Rohkaisin tätä äitiä tuomaan lapsia kirkkoon ja siirtämään näitä perinteitä tuleville sukupolville. Kyllä heitä kannattaa tuoda kirkkoon ja näin saada myös oppimaan käymään kirkossa. Sallikaa lasten tulla!
Toinen kohtaaminen tapahtui junassa, kun olin tulossa SKUL:n kokouspäivästä kotiini. Juna oli hiljentämässä asemalle, johon olin jäämässä. Hiukan taaempana jonossa kuului lastenrattaista pienen taaperon juttelua vanhempiensa kanssa.
Lapsi ei vielä osannut kovin hyvin puhua, mutta äiti tulkitsi pojan puhetta. Poika pyysi kuulla musiikkia. Mitä musiikkia? kysyi äiti. Pojan vastaus oli, että ”Kirkkomusiikkia”! Oho! Junassa nuoripari mahdollisesti ensimmäisen lapsensa kanssa ja toiveena lapsella on saada kuulla kirkkomusiikkia.
Onko hän ehkä tuleva kirkkomuusikko?
Heidän keskustelustaan kävi ilmi, että perhe oli ollut kuuntelemassa ja laulamassa joululauluja edellisenä iltana. Pian rattaista alkoikin kuulumaan ”Tuiki tuiki tähtönen” pienen pojan heleällä äänellä ja lapsen omalla kielellä, mutta nuotilleen oikein! Onko hän ehkä tuleva kirkkomuusikko?
Kuinka saamme aikuisia tulemaan kirkkoon? Kyllä siellä kirkossa käyvät ne tutut vanhukset joka sunnuntai. Sinne kyllä mahtuisi enemmänkin ja ihan istumapaikoille!
Vuosia sitten omassa seurakunnassamme mietimme rippikoululaisten kirkossa käyntiä. Mietimme myös sitä, että kuinka voisimme saada heidän vanhempansa mukaan rippikoulun käyntiin. Näytti niin oudolta, että riparilainen tuotiin autolla kirkon pihaan ja sitten kyyditsijä häipyi autoineen, ehkä aamukahville aamun sanomalehden pariin.
Niinpä keksimme tehdä vanhemmille oman riparipassin. Se muuten olikin hyvä idea! Kohta olikin riparilaisten kanssa nimmaria jonottamassa myös heidän vanhempiaan! Tämä tuntui aivan mahtavalle, että saimme vanhemmat lastensa rinnalle kulkemaan ja samalla muistelemaan omaa rippikouluaan. Suosittelen tätä. Sallikaa vanhempienkin tulla!
Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton varapuheenjohtaja ja AKI-liittojen hallituksen jäsen. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
