Lautapeli sai alkunsa diakonin erityisosaamisesta ja harrastuneisuudesta

Teksti Tiina Heiskanen kuvat Tiina Heiskanen

Mika Leppäahon innostus lautapeleihin lähti lapsuudenkodista.

– Olen pienestä pitäen tykännyt erilaisista peleistä. Lapsuudenperheessäni oli tapana, että aina jouluksi saimme uuden lautapelin. Sitä ja muita pelejä sitten pelasimme paitsi perheen kesken, myös omien veljien ja kavereiden kanssa. Opiskeluaikoina roudasin mukanani myös muutamia korttipelejä ja partypelejä vapaamuotoisiin opiskelijaporukoiden illanviettoihin. Lautapelailu yleisenä terminä on ollut elämässäni aina vahvasti läsnä.

– Pelaan toki monenlaista muutakin. Meillä oli kotona esimerkiksi Super Nintendo, 8-bittinenkin, ja jossain vaiheessa myös Nintendo Game Cube. Omassa lapsuudessa Game Boyt ja Pokemonit olivat tosi kova juttu, mutta lautapelit ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Niiden yhteisöllisyys on minulle tosi tärkeä elementti. On minulla yhdenkin hengen pelejä, joita pelailen esimerkiksi junamatkoilla. Jonkin verran olen myös kehittänyt peleihin soolovariantteja.

– Lautapelailu on minulle tietyllä tavalla opittu tapa, keino rentoutua, viettää vapaa-aikaa ja saada ajatukset muualle. Pelaan mieluummin useaa peliä peräkkäin kuin yhtä pitkää ja raskaampaa, mutta pidän kyllä raskaammistakin. Korona-aikana tuli aloitettua minulle ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa netissä yhdessä pelaaminen. Pelasimme melkein päivittäin jotain peliä ja vuoden 2022 helatorstaina pidimme ensimmäiset livepelit, joita varten vuokrasimme mökin kahdeksalle hengelle. Viime aikoina olen tykännyt etenkin kaveriporukassa pelatuista Stella: Dixit Universesta ja Similo-pelistä erilaisine pakkoineen, joissa molemmissa yritetään saada selville, mitä pelikaverit vihjeillä tarkoittavat.

Näin lautapeli syntyi

– Olin viime joulukuussa etäpäivänäni lounaalla kaverini kanssa. Hän oli ollut järjestämässä askarteluiltaa, jossa tehtiin avaimenperiä ja korvakoruja myyntiin Yhteisvastuun hyväksi. Pohdin ääneen, että jos olisikin lautapeli, jota voitaisiin myydä Yhteisvastuun hyväksi. Työpäiväni jälkeen en sammuttanutkaan tietokonetta, vaan pelintekoprosessi lähti käyntiin. Halusin tehdä jotain uutta Yhteisvastuun merkeissä, mutta en ”pakko”-ajatuksella, koska silloin helposti luovuus katoaa. Samana iltana pelin ensimmäinen versio oli valmis. 

– Ensimmäinen versio oli aika pelkistetty, mutta tässä viimeisessäkin eli seitsemännessä versiossa perusidea eli Yhteisvastuu-logo, sydänten ja ristien korostaminen värittämällä sekä kynttilöiden sytytys on pysynyt samana. Kehitysprosessin aikana lisäsin pelilautaan plus- ja miinusmerkit, jotka kertovat, että nopan silmälukua voi muuttaa. Vasempaan reunaan lisäsin tiedot siitä, millä pinkin nopan silmäluvuilla tehdään eri toimintoja. Oikeaan reunaan lisäsin pistemäärät, jotka eri asioista saadaan. Enemmän siis tämä prosessi on ollut pelimekaniikan kehittämistä grafiikan kautta.

Uskomatonta, miten nopealla aikataululla pelin lopullinen versio syntyi.

– Olen peluuttanut Vastuussa-peliä kehittämisprosessin aikana lautapelikavereillani ja vanhemmillani. Oli hauskaa huomata, että lautapelikaverini, jotka eivät suurelta osin ole kirkollisesti orientoituneita, pitivät pelistä, vaikka siinä oli Yhteisvastuu-aihe. Sinänsä uskomatonta, miten nopealla aikataululla pelin lopullinen versio syntyi. Helmikuun puolivälissä sain pelien tarvikkeet postissa ja pidimme Launeen seurakunnan vapaaehtoisten kanssa pakkaustalkoot. Pelit pakattiin läpinäkyviin vetoketjukoteloihin. Kaikissa on 25-sivuiset pelialustalehtiöt, 4-sivuinen sääntövihko, kaksi noppaa ja neljä pelinappulaa. Yhtä pelisettiä voi pelata värittäen 25 kertaa tai voi laminoida alustan ja värittää sitä pyyhittävillä tusseilla.

– Laitoin pelistä anomuksen BoardGameGeek-sivustolle. Se on kansainvälinen nettifoorumi, jota lautapelailijat käyttävät oman kokoelman ylläpitoon ja pelien arvosteluun. Pelini hyväksyttiin sivulle. Pelitilauksesta jäi Launeen seurakunnalle 134 peliä ja kymmenkunta meni Lahden yhteiseen diakoniaan. Yksittäisiä olen lähettänyt jo muun muassa seurakuntiin. Mekaanisen toimivuutensa vuoksi peli sopii kaikille lautapelailijoille. Rippikouluissa ryhmän voisi jakaa enintään neljän hengen porukoihin, joissa nuoret pelaisivat pelin läpi. Pelistä voi pelata sekä yhteistyöversion että kilpailullisen version.

Värittämistä ja toivon välittämistä

– Satojen pelien pelaamisen myötä omaan ideapankkiin on kertynyt ajatuksia siitä, mikä toimii ja mikä ei. Päädyin heksa- eli kuusikulmiolautaan, koska heksa on muotona mielenkiintoinen, kun yhdestä pisteestä pääsee niin moneen eri suuntaan. Tämä mekaniikka sopii hyvin Yhteisvastuu-aiheiseen peliin, sillä Yhteisvastuutakin voi viedä kaikkialle.

– Värityskuvat ovat viime vuosien aikana tulleet kovaan suosioon. On puhuttu jopa meditatiivisista värityskuvista. Vastuussa-pelissä on tietyllä tavalla vähän samaa, kun väritellään eri symboleja ja siten pelin eteneminen tulee näkyväksi. Tyhjillä valkoisilla heksoilla tehdään lipaskeräystä, joka tuo lisäpisteitä. Heksoja värittämällä korostetaan Yhteisvastuu-logo ja sytytetään kynttilät. Ne toimivat rukouksen, valon ja toivon symbolina. Itse Yhteisvastuu-keräys tekee myös samaa. Tänä vuonna Yhteisvastuun kautta autetaan yksinäisiä ja syrjäytyneitä nuoria.

– Peli kestää seitsemän kierrosta eli seitsemän kampanjakuukautta. Yhteisvastuukeräys alkaa helmikuussa, ja syksyllä pitää tehdä tilitykset, vaikka keräys jatkuukin vuoden loppuun asti. Siitä tulee suunnilleen seitsemän kuukautta. Olen tyytyväinen, että pelin yhteistyöversiossa toteutuu Yhteisvastuu-ajatus myös pelimekaanisesti. Kun valkoisella nopalla liikutaan, voi halutessaan jakaa jollekin toiselle pelaajalle osan nopan silmäluvusta, siis antaa omastaan toiselle.