Kolumni: Unelma kevyestä kirkosta 

Teksti Amanda Hiekkataipale kuvat Amanda Hiekkataipaleen arkisto

Muistan kerran, kun puoli yhdeksän uutisissa iloittiin siitä, että mustikkasato oli ollut poikkeuksellisen hyvä. Tästä on vuosia, enkä muista, mitä muita uutisia sinä iltana käsiteltiin. Uutinen jäi mieleen, koska se poikkesi muusta uutisvirrasta. Se oli hyvä uutinen, joka herätti toivoa. 

Kirkon resurssien pienentyessä myös ydinviesti- ja toiminnot tiivistyvät, ja tarve erityisesti toiveikkaalle tulevaisuuspuheelle kasvaa. Toivo ja armo ovat upeita asioita, mutta ne ovat työläitä konsepteja ja tyypillistä kirkon tarjoamaa sisältöä. Aina ei jaksa rukoilla.  

Toivo ja toiveikkuus ovat kilpistettynä unelma siitä, että asiat olisivat paremmin. Jeesuksen paluuta odotellessa me tarvitsemme kirkossakin hyviä uutisia tähän päivään. Kevyttä nykyisyyttä, taukoja.  

Tänä keväänä olemme koomikko- ja teologikollegani Ville Kormilaisen kanssa esittäneet stand up-komiikkaa neljässä seurakunnassa. Esityksiä on ollut katsomassa useita satoja ihmisiä, sekä seurakunnan jäseniä että muuten vaan kiinnostuneita. Yleisin palaute, jonka olemme saaneet, on ollut se, että onpa ihanaa, että kirkossa tapahtuu tällaista erilaista. Yhden esityksen jälkeen meille sanottiin, että teimme jotain oikein, kun sunnuntai-iltapäivänä porukka lähtee täydestä kirkosta hymy naamalla. 

Yhdessä nauraminen on kevyttä ja ihanaa, ja tervettä eskapismia kriisiytyneestä maailmasta. Nauru on myös syvästi ihmisiä yhdistävä asia, onhan ihmisen evolutiivisessa kehityksessä nauru kehittynyt ennen puhuttua kieltä. Rohkaisenkin kaikkia meitä kirkon arjessa puurtavia rakentamaan mahdollisuuksia keveydelle ja yhteiselle nauramiselle, hyville uutisille.

Kirjoittaja on Diakoniatyöntekijöiden Liiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.