Kolumni: Onko seurakuntarakenteen muuttuminen uhka vai mahdollisuus?

Teksti Martti Hertteli kuvat Martti Hertteli

Pohjoisessa Keski-Suomessa olemme olleet mukana seurakuntarakenteen selvitysprojektissa. Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren seurakuntia koskevaa seurakuntarakenteen selvitystä on tehnyt alkuvuoden aikana Ilmajoen seurakunnan talousjohtaja Antti Viita. Tämä selvitystyö käynnistettiin Kinnulan seurakunnan aloitteesta.

Olemme täällä tulleet siihen tulokseen, että pienen seurakunnan selviäminen käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Yhteistyötä on viime vuosina tehty pääasiassa Kinnulan ja Pihtiputaan seurakuntien välillä. Seurakunnilla on ollut yhteinen kirkkoherra jo usean vuoden ajan. Kanttorin virkaa olen hoitanut molemmissa seurakunnissa kohta 14 vuotta. Yhteisiä työntekijöitä ovat myös seurakuntapastori sekä lastenohjaaja. Yhteistyöhön olemme siis jo tottuneet.

Yhteistyöhön olemme jo tottuneet.

Seurakuntien talouden osalta tulevaisuus näyttää haasteelliselta. Säästäminen ja leikkaaminen kuluissa on ollut tuttua jo vuosien ajan. Seurakunnilla on paljon taloudellisia resursseja vaativia velvoitteita koko ajan käsillä. Kiinteistömassaa on kohtuullisen paljon hoidettavana. Kirkot ovat isoja kohteita sekä ylläpidon, että korjausten osalta. Ne on kuitenkin pidettävä kunnossa.

Kinnulan seurakunnassa on ollut isoja hankkeita vuosien varrella. Urkujen rakentaminen oli iso ja vaativa projekti. Se onnistui loistavasti kirkkohallituksen avustuksen myötä. Sen jälkeen on toteutettu seurakuntakodin remontti ja viimeisempänä vielä kesken oleva kirkon remontti. Näihin kaikkiin olemme saaneet kirkkohallitukselta merkittävää rahallista tukea. Mahdollista seurakuntaliitosta ajatellen nämä ovat hyviä asioita, eli olemme saaneet isoja hankkeita tehtyä, ja sen myötä ovat työkalut ja kiinteistöt hyvässä kunnossa. Vastaavia hankkeita on toteutettu ja on odotettavissa näissä kahdessa muussakin seurakunnassa.

Antti Viidan tekemän selvitystyön perusteella näyttää siltä, että Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren seurakuntien lakkauttaminen ja uuden seurakunnan perustaminen näistä kolmesta seurakunnasta olisi paras vaihtoehto. Pitkällä aikavälillä nämä seurakunnat eivät tule selviämään yksin. Heikoin tilanne on pienimmällä, eli Kinnulan seurakunnalla.

Seurakuntarakenteen selvitystyön aikana on käyty keskusteluja työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Myös seurakuntalaisille on järjestetty kuulemistilaisuuksia. Asia näyttäytyy hiukan erilaisena riippuen siitä, mistä näkökulmasta sitä tarkastelee. Itse seuraan tilannetta viranhaltijan näkökulmasta. Ensimmäisenä asiana tulee tietysti mieleeni se, että tämän myötä olen saamassa kaksi työtoveria lisää omalle työalalleni. Se on ehdottomasti hyvä asia! Toki yhteistyötä olemme tehneet aiemminkin, mutta kyllä se lisää työn mielekkyyttä ja motivaatiota, jos omassa seurakunnassa on useampi saman työalan työntekijä.

Työntekijöiden kokouksessa on tullut esiin, että seurakunnilla olisi paineita kanttorin virkojen vähentämiselle. Tällä alueella välimatkat ovat melko suuria kirkkojen välillä, noin 50–60 kilometriä. En ole valmis uskomaan, että näiden kolmen seurakunnan jumalanpalveluselämä sekä kirkolliset toimitukset hoituvat kahdella kanttorilla. Mahdollista virkojen vähentämistarvetta on ilmeisesti papistossakin. Muiden ammattiryhmien osalta en ole tarkemmin kuullut tulevaisuuden tarpeista.

Seurakuntien yhdistäminen tuntuu olevan luottamushenkilöille ja seurakuntalaisille kohtalaisen vaikea asia. Ehkä he käsittelevät sitä enemmän tunnepohjalta kuin työntekijät. Talousasioissa luottamus tulevaisuuteen näyttää olevan kovin paljon vahvempaa kuin selvitysmiehen perusteelliset tutkimukset osoittavat. Kyllä me vielä nyt pärjäämme -ajattelun sijaan näissä asioissa on katsottava melko paljon tätä hetkeä pidemmälle.

Annetaan myös itse Jumalalle mahdollisuus tulla siunaamaan nämäkin asiat!

Pieni ei ole enää kaunista ja seurakunnista muodostetaan entistä isompia kokonaisuuksia. Keski-Suomen alueella olemme sen jo huomanneet. Ei tämäkään kolmen seurakunnan yhteen liittäminen ole vielä tarpeeksi iso, näin kertoi meille jossain tilaisuudessa selvitysmies Antti Viita. Toivottavasti näissä vaikeissakin liittymisasioissa voisimme ajatella kristillisellä tavalla: mikä on minun, on myös sinun, eikä niin, että mikä on sinun, on myös minun.

Palatakseni otsikon kysymykseen, olen päätynyt siihen, että kyllä seurakuntien yhdistyminen on minulle ainakin mahdollisuus. Seurakuntien toiminnoissa on paljon sellaista, jota voimme jatkossa tehdä enemmän yhdessä. Esimerkiksi vaikkapa rippikoulu- ja nuorisotyössä tai kirkkomusiikin alalla kuorotyössä. Toki asiaan liittyy uhkakuvia, joita emme voi unohtaa. Yhdistymiseen liittyvät neuvottelut pitää hoitaa tarkasti ja taitavasti. Annetaan myös itse Jumalalle mahdollisuus tulla siunaamaan nämäkin asiat!

Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton varapuheenjohtaja ja AKI-liittojen hallituksen jäsen. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.