Kommentti: Olivatko kesän rippikoululeirien tapahtumat yllätys?

Teksti arja Lusa kuvat kuvatapio

Leiriä pidetään hyvänä ja tuloksellisena rippikoulutyön ja nuorisotyön menetelmänä, jota kannattelee vahva perinne. Rippikoulun käyneiden nuorten itsearvioinnissa he antavat kokemuksestaan kiitettävän arvosanan 9- (2023). Leiritoiminta on kuitenkin muuttunut monin tavoin.

Yhä useammalle nuorelle rippileiri on ensimmäinen kerta, jolloin ollaan leiriolosuhteissa ja nukutaan samassa huoneessa toisten nuorten kanssa viikon ajan. Nuorten parissa työskentelevät ovat havainneet, että nuorten leiritaidot ovat heikentyneet. Myös nuorten vuorovaikutustaidot ovat heikentyneet korona-ajan vaikutuksesta, mikä näkyy esimerkiksi empatiakyvyn heikkenemisenä.

Mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä ja monet niistä ilmaantuvat ensi kertaa nuoruudessa. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöistä, ja ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten yleisimpiä terveysongelmia.  Häiriöitä voi olla yhdellä nuorella useampia yhtä aikaa, kuten ahdistuneisuus, masennusoireet, syömishäiriöt, empatiakyvyttömyys ja itsetuhoisuus. Tällöin on vakavasti arvioitava, onko leirille osallistumiselle edellytyksiä.

Monet seurakunnat ovatkin ottaneet käyttöön ennakkokyselyn, jolla selvitetään rippikoululeirille tulevien valmiuksia ja kykyä toimia leiriolosuhteissa. Päivä- ja iltarippikoulujen ohjaukseen panostetaan nyt aiempaa enemmän.

Leirityön osaamiseen on panostettava

Rippikoululeirin yhteisöllinen voima voi olla käänteentekevä nuoren itsetunnolle ja tukee kehitystä parempaan suuntaan. Tällainen kokemus on mahdollista, jos leiri on turvallinen. 

Palveluntuottajan onkin varmistettava, että kunkin leirin jokaisella työntekijällä on riittävä osaaminen kohdata monimuotoinen ryhmä ja jokainen yksittäinen nuori. Turvallinen leiri toteutuu, kun sitä suunnittelevat ja toteuttavat ammattitaitoiset ja leirityöhön motivoituneet työntekijät.

Rippikoululeirin yhteisöllinen voima voi olla käänteentekevä nuoren itsetunnolle. 

Yhä useammin seurakunnissa kuulee, että työntekijät eivät halua osallistua rippikoululeirille, koska oma osaaminen ja selviytyminen leirityössä mietityttävät heitä. Terve itsekriittisyys on hyvää itsereflektiota, ammattilaisen tunnusmerkki ja avaa ovia uuden oppiselle. Leirityön osaaminen ei ole kirkon hengellisen työn viranhaltijan perustaito, vaan osaaminen täytyy opiskella. Työkokemus usein vahvistaa osaamista.

Leirityö on vaativa työmenetelmä, joka edellyttää erityistä osaamista. Työntekijältä se edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, sitkeyttä, henkistä ja fyysistä jaksamista. Näitä työntekijä tarvitsee nuorten ja itsensä vuoksi. Leirityö edellyttää oikein mitoitettua osaamisen ja henkilöstön resurssointia. Kesän uutiset osoittavat, että nämä edellytykset eivät ole kaikkialla toteutuneet. Miten tähän tilanteeseen on päädytty?

Kirkon henkilöstön leirityön osaaminen on heikentynyt. Seurakunnat ovat luopuneet omista leirikeskuksistaan ja leirien määrä on vähentynyt. Jo pitkään on tiedetty, että merkittävä osa seurakuntatyöhön tulevista papeista ja diakoniatyöntekijöistä on ammatinvaihtajia.

Sama suuntaus on yhä enenevässä määrin havaittavissa myös nuorisotyönohjaajien keskuudessa. Valmistuvilla sosionomeilla ja yhteisöpedagogeilla ei usein ole niin sanottua seurakuntanuoritaustaa ja leirikokemus on vähäinen. Opintojen pakollinen seurakuntaharjoittelu sisältää vain vähän leirityötä, jos lainkaan, ja kirkon tehtäviin opiskelevat hakeutuvat yhä harvemmin kesätöihin seurakuntiin.

Nykymuotoinen ammattikorkeakouluopiskelu ei hio persoonaa, vahvista sopeutumista leirityön vaatimuksiin ja kehitä vuorovaikutustaitoja samalla tavalla kuin entisaikojen internaattiaika opistossa ja opiskelija-asuntolassa teki. Nuorisotyönohjaajan ammattiin on jo vuosia valmistuttu monimuoto- ja etäopintojen kautta.

Henkilöstöresursseja on leikattu suhteettomasti

Leirityötä on pidetty seurakunnan nuorisotyön perustana, ja resurssointi siihen on tapahtunut kasvatuksen virkojen ja työntekijöiden kautta.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana (2004–2023) nuorisotyöstä on vähentynyt 502 henkilötyövuotta, mikä tarkoittaa 36 prosenttia työntekijöistä. Kirkon henkilöstötilastojen mukaan seurakunnan palveluksessa olevista nuorisotyönohjaajista vuonna 2023 oli 55 prosenttia vakinaisessa työsuhteessa ja 45 prosenttia määräaikaisissa työsuhteissa. Varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on vastaavana aikana vähennetty 53 prosenttia.

Vaikka subjektiivinen päivähoito-oikeus selittää päiväkerhotoiminnan laskua , nuorisotyönohjaajien vähentämistä ei voi perustella yksinomaan ikäluokkien pienenemisellä. Ikäluokat ovat pienentyneet, mutta ei samassa suhteessa kuin heidän parissa tekevien työntekijämäärä on vähentynyt. Määräaikaisissa työsuhteissa on paljon epäpäteviä työntekijöitä, koska kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei ole ollut.  Nykyisillä resursseilla työskentelevien tehtävänkuvaan on liitetty kaikenlaista muutakin kuin ikäryhmäkohtaista työtä. Henkilöstöresurssien vähentämisellä on väistämättä seurauksia, jotka näkyvät työn laadussa.

Seurakunnan kasvatus- ja opetustyö ei ole irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen toimintaa velvoittaa kirkon oman lainsäädännön lisäksi useat muut lait. Uusi seksuaalirikoslainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2023, ja se vahvistaa henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa.

Kirkon henkilöstöä on koulutettu uuden seksuaalirikoslain sisältöön ja sen edellyttämiin toimenpiteisiin, kun epäasiallista käytöstä havaitaan työssä. Kuluneen kesän uutisointi osoittaa, että seurakunnat ja työntekijät ovat ryhtyneet uuden lainsäädännön edellyttämiin toimiin. Nuoret tuntevat lainsäädännön ja uskaltavat tuoda epäkohtia esiin aiempaa rohkeammin.

Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on vaativaa ja erityistä ammatillista osaamista edellyttävää työtä

Kirkossa on vuosia kuulunut korostunut puhe seurakuntalaisten osallistamisesta ja vapaaehtoisten roolin lisäämisestä henkilöstön vähentämistoimien yhteydessä. Vapaaehtoiset ovat voimavara, jossa leiri- ja nuorisotyön volyymi, vaikuttavuus, osallisuus ja monipuolisuus tulevat näkyväksi.

Miten isolla äänellä pitää huutaa, että kirkon päättäjät ymmärtäisivät, että lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on oikeaa työtä. Se on vaativaa ja erityistä ammatillista osaamista edellyttävää työtä, mitä ei voi korvata vapaaehtoisilla tai pakottamalla kaikki tekemään leirityötä. Se on srk:n päättäjiltä vastuuntunnotonta ja ammattitaidon merkityksen väheksymistä. Kaikkea ei voi selittää taloudellisilla haasteilla; kyse on arvovalinnoista, mihin resurssit kohdennetaan.

Miten isolla äänellä pitää huutaa, että kirkon päättäjät ymmärtäisivät, että lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on oikeaa työtä.

Lapset ja nuoret ansaitsevat tulla kohdatuksi seurakunnan täysivaltaisina jäseninä. Jos riittävää henkilöstömitoitusta ja osaamista ei voida tarjota, on turvallisempaa perua suunniteltu leiri. Kasteessa seurakunnan jäseneksi otettua ihmistainta on hoidettava ja kasvatettava hyvin. Se tuottaa hyvän sadon.