Onko työterveyshuolto vain pakollinen kuluerä?
Työterveyshuolto maksaa, mutta sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet ne vasta maksavatkin. Osa työnantajista ymmärtää työhyvinvoinnin kehittämisen tärkeyden ja panostaa esimerkiksi palvelupolkujen taitavampaan suunnitteluun, mikä säästää rahaa. Työterveyshuollon keskeisimmät toimijat ymmärretään usein kapeasti, vaikka esimerkiksi ravitsemusterapeuteilla olisi osaamista terveydenedistämistyöhön työntekijöiden parissa.
Teksti Iida Ylinen kuvat Vesa Hovi, Studio Torkkeli, Tero Vesalainen
Työpaikkaselvitys on kuin pihamaan jykevin puu, josta versoo kulloinkin tarpeellisiksi määritellyt työterveyshuollon palvelut. Työpaikkaselvityksistä saadut tiedot vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisia työterveyspalveluita työntekijöille päätetään tarjota huomioiden taloudelliset reunaehdot.
Työpaikkaselvityksissä kartoitetaan työympäristöön, työolosuhteisiin ja työyhteisöön liittyviä terveysriskejä. Selvitystyön tekeminen on muuttunut, kun työntekijät tekevät nykyisin töitä monenlaisissa ympäristöissä.
Nykyisin selvityksiä tekevät enimmäkseen työterveyshoitajat. Lääkäreiden mahdollisuudet osallistua selvitysten tekoon ovat viime aikoina vähentyneet. Usein heidän aikaansa kuluu yksilön työkykyhaasteiden ratkaisemiseen ja työhön paluun tukemiseen.
Työterveyshuollon kokonaisuudessa työterveyshoitajalla on keskeinen merkitys.
– Hänellä on niin sanotusti kaikki narut käsissään. Työterveyshoitaja vastaa käytännössä yritysyhteistyöstä ja on eräänlainen manageri, joka heti ensitapaamisten perusteella voi suunnitella, millainen polku työterveyden parantamiseksi olisi luotavissa, kuvailee Suomen työterveyshoitajaliiton puheenjohtaja Inka Koskiaho.
Iso osa työterveyshoitajan työajasta kuluu palveluiden koordinoimiseen, ohjaamiseen ja neuvontaan. Asiakkuudet määrittelevät paljon sitä, millaiseksi työnkuva muodostuu.
Tällä hetkellä työterveyslääkäreistä, -psykologeista ja -hoitajista on pulaa.
– Työterveyshoitaja on hyvin keskeisessä asemassa koordinoidessaan koko työterveyshuollon kokonaisuutta. Välillä tuntuu, että työterveyshoitaja on kaikkien sihteeri, Koskiaho sanoo.
Hänen mukaansa työterveyshuolto hyötyisi paremmasta seurannasta ja raportoinnista. Paljon riippuu siitäkin, millaiseksi työterveyshoitaja muovaa työnsä ja millaiselle tekemiselle kalenteroi työaikaa. Päävastuu seurannasta on työnantajalla.
– Tärkeintä on mahdollisimman oikea-aikainen interventio. Siis se, että hälytteet työkykyasioista tulisivat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja niihin voitaisiin reagoida ennen kuin ne alkavat aiheuttaa sairauspoissaoloja, Koskiaho sanoo.
Varhaisessa tunnistamisessa on aina kehitettävää. Lähtökohdat ovat kohtuulliset, jos esihenkilö tuntee alaisena, on läsnä ja selvillä työntekijöidensä tilanteista.
Koskiahon mukaan pulmia esille tuovat työntekijät voivat toimia signaaleina. Heidän huomioihinsa on hyvä reagoida, sillä usein taustalla on jotain, johon voi vaikuttaa. Esihenkilölle kuuluu varhainen puheeksi ottaminen.
Kaikkia työntekijöitä koskevista terveystarkastuksista on paikoin luovuttu ja vain tietyt työntekijät saavat liikennevalomallin välähtäessä kutsun tarkastukseen.
– Omassa työssäni Suomen Puolustusvoimissa on lakisääteisiä terveystarkastuksia. Aika usein käy niin, että alkuun ei nouse esille mitään erityistä, mutta kun keskustellaan kasvokkain pitempään, nouseekin esille asioita, joihin olisi hyvä reagoida, Koskiaho sanoo.
Taitavampi palvelupolkujen suunnittelu säästää rahaa
Monelle työterveyshuolto voi näyttäytyä lähinnä lääkärin sairausvastaanottona.
– Itse emme ajattele näin, vaan näemme itsemme työkyvyn arvioinnin erityisasiantuntijoina, sanoo Suomen työterveyslääkäriyhdistyksen varapuheenjohtaja Aulikki Juntunen.
– Työterveyshuollon erikoislääkäreiden osaamisen käyttäminen oikeisiin asioihin on kansantaloudellisesti erittäin perusteltua, Juntunen sanoo.
Tämä tarkoittaisi esimerkiksi taitavampaa palvelupolkujen suunnittelua ja sitä, että toimenpiteet ovat vaikuttavia terveyden ja työkyvyn kannalta. Erityistä huomiota tarvitaan siihen, että kaikilla on oikeus saada hyvää työperäisten sairauksien ehkäisyä, olipa työnantaja pieni tai suuri.
– Pienellä yrityksellä ei välttämättä ole samalla lailla osaamista työsuojelusta. Tässä työterveyshuollon asiantuntemuksen käyttäminen korostuu, Juntunen sanoo.
Työnantaja on velvollinen hankkimaan vähintään lakisääteisen työterveyshuollon.
– Organisaatiotason kehittäminen sen sijaan ei ole pakollista. Osa ymmärtää sen tärkeyden, osa kokee työterveyshuollon pakollisena ylimääräisenä kuluna, Juntunen sanoo.
Varsinkin psykososiaalisten kuormitus- ja voimavaratekijöiden tunnistamista kannattaisi vahvistaa. Esimerkiksi työpaikkaselvityksen ideana on tunnistaa ja huomioida moniammatillisesti ja riittävän konkreettisesti työn psykososiaaliset kuormitustekijät ja arvioida niiden vaikutusta terveyteen ja työkykyyn. Selvityksen pohjalta laaditaan työpaikan työterveyshuollon toimintasuunnitelma konkreettisine toimenpiteineen seurantaa unohtamatta. Esihenkilöiden tukeen panostetaan enemmän, sillä he ovat työpaikoilla avaintoimijoita ennaltaehkäisevien toimien toteuttajina ja varhaisten signaalien tunnistajina.
Ravitsemusterapeutit toivovat keskeisempää asemaa työterveyshuollossa
Ravitsemusterapeuttien osaamista voidaan käyttää paremmin työterveyshuollossa, sillä heillä on osaamista työkyvyn ylläpidossa ja kohentamisessa. Heidän ammattitaitonsa liittyy esimerkiksi lihavuuden ennaltaehkäisyyn. Lihavuus on yhteydessä moniin kansantauteihin ja on usein yksi tekijä toinen toisiinsa vaikuttavien terveysongelmien ryppäässä.
– Työnantajat valitsevat, minkä verran ravitsemusterapiaa he sisällyttävät työterveyshuoltosopimuksiinsa. Meidän työmme vaikutukset eivät näy niin nopeasti, mutta tietysti ravitsemuksella on vaikutusta jaksamiseen ja työurien kestoon, sanoo toiminnanjohtaja Katja Hätönen Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry:stä.
Ravitsemusterapeuteilla on hyvät tiedot ja taidot terveydenedistämistyöhön, jos sille vain annetaan edellytykset. Yötyössä ja vuorotyössä eli esimerkiksi kuljetusalalla tai liikennelentäjien ja pelastajien parissa ravitsemuksella voisi optimoida paljonkin työkykyä.
– Mutta ravitsemusterapiapalvelut on usein rajattu yhteen käyntikertaan. Sillä ei ylipainoa tai lihavuutta hoideta. Hoito olisi vaikuttavampaa, jos siihen liittyisi seurantakertoja, Hätönen sanoo.
Ravitsemusterapeuteille kertyy helposti eettistä kuormaa, kun asiakkaita voi auttaa vain hyvin rajallisesti.
Hätönen tunnistaa senkin, että korkeasti koulutetut osaavat vaatia palveluita ja sanoo, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä ei ole tasa-arvoinen.
– Työssäkäyvät saavat parempia palveluja ja osaavat vaatia niitä. Ja kun puhut asiantuntijan kanssa paremmin yhteistä kieltä, ymmärrät ilmaisuja paremmin.
Julkisessa terveydenhuollossa ravitsemusterapeutit eivät ehdi tehdä juurikaan ennaltaehkäisevää työtä suurten potilaskuormien ja jonojen purkupaineen takia.
Työterveyshuollossa ennaltaehkäisevää työtä voisi tehdä, jos työnantajat päättäisivät tarjota työntekijöille esimerkiksi ryhmämuotoista toimintaa, jossa perehdyttäisiin ravitsemuksen ja jaksamisen yhteyteen.
– Ravitsemuksella on tosi iso merkitys työurien pidentämisessä. Mutta aiheesta on vaikea puhua, kun moni syyllistyy siitä ja kokee omaa minuutta arvosteltavan, Hätönen sanoo.
Hän toivoisi ravitsemusterapeuteille työterveyshuollon ammattihenkilön statusta, jonka fysioterapeutit saivat vuonna 2022. Tällöin heillä olisi mahdollisuus olla mukana työpaikkaselvityksissä ja kuntoutusyhteistyössä.
– Työntekijöillä olisi hyvä olla mahdollisuus hakeutua suoraan ravitsemusterapeutin vastaanotolle tietyissä tilanteissa kuten painonhallintahaasteiden tai toiminnallisten vatsavaivojen vuoksi.
Entä työterveyshuollon työntekijöiden oma terveys?
Työterveyshoitajilla on hyvät teoreettiset tiedot työkyvyn tukemisesta. Käytännössä jaksamisessa on paljon vaihtelua.
– Työ on muuttunut vaativaksi asiantuntijatyöksi. Tulostavoitteet ovat kovat, työtä pitää tehdä paljon ja asiakasmäärät ovat isot. Työssä ei ole kyllin autonomiaa. Joskus kuulee jäsenistöltä, että ajankäyttöä seurataan minuutin tarkkuudella, Koskiaho sanoo.
Hän toivoo, että yksilölliset elämäntilanteet huomioitaisiin paremmin, jos työntekijä vaikkapa opiskelee samanaikaisesti, elää lapsiperhearkea tai kärsii itse terveysvaivoista. Kaikilta ei voi odottaa tismalleen samaa. Tällöin voisi tehdä vähän lyhyempää päivää, järjestellä asiakkuuksia tai muokata omaa työtä.
Ammattiryhmän arvostuksesta puhuttaessa Koskiaho nostaa esille matalan palkkatason.
– Entä jos hoitajat olisivat lääkäreiden, fysioterapeuttien ja psykologien tapaan itsenäisiä ammatinharjoittajia, jolloin omaan työhön ja tulotasoon voisi itse vaikuttaa? Tähän ehdotukseen on vastattu ihmetellen, että kuka ne työt sitten hoitaisi.
Nimenomaan työterveyslääkäreitä koskevaa tutkimusta työhyvinvoinnista ei ole tehty, mutta Lääkäriliiton tutkimuksen (2019) perusteella voidaan sanoa, että lääkäreitä kuormittavat jatkuva kiire, tekemättömien töiden paine, lääkäreiden vähyys ja työn pakkotahtisuus. Huonosti toimivien laitteiden ja ohjelmien kuormitus on hiukan vähentynyt edelliseen mittauskertaan (2015) verrattuna.
– Moni työterveyslääkäreistä tekee osa-aikaista viikkoa. Ainakin joillekin se on yksi tapa vaikuttaa oman työn kuormittavuuteen, Juntunen arvioi.
Työterveyshuollon ja moniammatillisten tiimien sisällä Juntunen tunnistaa ristiriitaa siinä, millaiseksi lääkärin rooli kokonaisuudessa mielletään.
Jos lääkäri on onnistunut luomaan luottamukselliset välit asiakasorganisaatioon, hänen sanallaan on paljon merkitystä eri tilanteissa.
Moitteisiin siitä, että työterveyslääkärit hoitaisivat liukuhihnalta vain helppoja tapauksia Juntunen huomauttaa, että työnantajat päättävät työntekijöilleen tarjottavan palvelukokonaisuuden laajuudesta. Silloin tilanne voi olla se, että työntekijä joudutaan siirtämään hoitoon julkiselle puolelle. Varsinkin pienemmät yritykset joutuvat miettimään tarkkaan palvelukokonaisuuden kokoa ja sen kustannuksia.
