Papille paikka
Hiippakunnissa on havahduttu pappien rekrytointivaikeuksiin ja pohditaan nyt vetovoimatekijöitä. Kaisa Puustinen kysyi Porvoon, Mikkelin, Oulun ja Lapuan hiippakuntien rekrytointivastaavilta, miltä vihittävien maisterien ja pappien työllisyystilanne hiippakunnissa näyttää ja mitä papiksi hakevalle on tarjolla.
Teksti KAISA PUUSTINEN
Seurakuntien työvoimatarve varsinkin pienemmillä paikkakunnilla on Mikkelin hiippakunnan hiippakuntadekaani Marko Marttilan mukaan jo huomattava.
– Hengellisen työn virkoihin on viime vuosina ollut vähenevästi hakijoita. Aiemmin tämä ilmiö kosketti syrjemmässä sijaitsevia pieniä seurakuntia, mutta nykyisin on haasteellista saada esimerkiksi diakonian ja nuorisotyön virkoihin hakijoita suuriin kaupunkiseurakuntiinkin.
Hiippakuntadekaani Terhi Kaira Lapuan hiippakunnasta arvioi samoin työvoimatilannetta varsin huolestuttavaksi: Yleiskuva työvoiman saatavuudesta hiippakunnan seurakuntiin on heikko.
Kaupungin vilskeestä kyläyhteisöihin
Maakuntien hiippakunnissa on tunnistettu seurakuntien keskinäinen erilaisuus. Töitä etsivät papit voivat hakeutua kaupunkimaisemiin, pienempiin taajamiin tai vaikka ihan syrjään.
Lapinseudun seurakunnissa löytyy pitkien välimatkojen seurakuntia kuin myös tiiviitä kaupunkiyhteisöjä. Oulun hiippakunnan hiippakuntapastorina 2,5 vuotta toiminut Seija Helomaa on tunnistanut hiippakuntansa monet kasvot työuransa aikana.
Nuorisotyöntekijärekryillä ei välttämättä enää edes kaupunkiseurakunnissa ole suurta hakijaryntäystä.
– Pohjoinen hiippakunta tarjoaa hyvin moninaisia työmahdollisuuksia, sillä toimintaympäristöjä on varmasti lähes jokaisen makuun. Täällä voi pappi kadota kaupungin vilskeeseen anonyymina tai elää yhteisönsä keskellä. Lisäksi on tietenkin Lapin tunturit ja saamelaiskulttuuri, Torniojokilaakson Meän kieli ja ruotsin rajan läheisyys.
Kuva: Kirkon kuvapankki / Mika Nuorva
Myös Oulun hiippakunnan rekrytoinnissa riittää pohdittavaa.
– Tälle syksylle saatavilla olevien teologian maistereiden määrä näyttää huolestuttavan pieneltä. Tulevien vuosien eläköitymisten vuoksi tarvitsemme uusia pappeja.
Helomaa kertoo, että pohjoisessa olisi tarvetta muullekin työvoimalle.
– Myös muista ammattiryhmistä kuulee samansuuntaista – esimerkiksi nuorisotyöntekijärekryillä ei välttämättä enää edes kaupunkiseurakunnissa ole suurta hakijaryntäystä.
Porvoon hiippakunnan tilanne kehittynyt suotuisasti
Porvoon hiippakunnassa työvoiman saatavuus on hiippakuntasihteeri Heidi Juslin-Sandinin mukaan hieman parantunut muutaman vuoden takaisesta.
– Pappeja on noin yleisesti riittävästi, varsinkin kaupunkiseurakunnissa, mutta toisaalta saaristoon pappeja, ja erityisesti kirkkoherroja, on ollut todella vaikea saada. Kirkkomuusikkoja on tällä hetkellä riittävästi, mutta nurkan takana odottaa kanttoripula.
Juslin-Sandin arvioi hiippakuntansa vahvuuksiksi yhteisöllisyyden sekä matalat hierarkiat.
–Vetovoimatekijöitä ovat mahdollisuus työskennellä omalla äidinkielellä, olla osana suomenruotsalaista yhteisöä. Vaikka hiippakunta on maantieteellisesti ja myös teologisesti hajanainen, niin yhteenkuuluvuus on kuitenkin yksi vahvuuksistamme.
Kirkollisen pätevöitymisen kiinnostus on laskussa ja varovaisesti alasta kiinnostuneet pohtivat valintaansa aiempaa huolellisemmin.
Vahvuuksina työolot ja kustannustaso
Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaani Terhi Kairan mukaan Lapuan hiippakunnan seurakunnissa on hyvä tehdä töitä.
– Työyhteisöt puhaltavat yhteen hiileen ja seurakuntalaiset ovat aktiivisia.
Myös Mikkelin hiippakunnassa perustyön vahvuus ja edellytykset ovat hiippakuntadekaani Marko Marttilan mukaan kohdillaan.
– Seurakunnalla on luonteva paikkansa alueen ihmisten elämässä.
Marttila nostaa esiin myös vapaa-ajan mahdollisuudet sekä kustannustason.
– Monien seurakuntiemme luonnonkauniit ympäristöt tarjoavat virkistystä työn vastapainoksi. Asuminen ja eläminen on monin paikoin edullisempaa kuin Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa.
Kuva: Kirkon kuvapankki / Tuija Hyttinen
Vetovoimatekijöihin kiinnitetty huomiota
Maakunnissa henkilöstön kouluttaminen voisi olla vetovoimatekijä. Tuomiokapituleista vakuutetaan, että ainakin Oulussa, Lapualla ja Mikkelissä seurakunnat suhtautuvat useimmiten myönteisesti tai jopa erittäin myönteisesti henkilöstön kouluttamiseen.
Oulussa on erityisesti paneuduttu mentorointiin ja perehdyttämiseen. Porvoon hiippakunnassa taas opiskelijoiden pohdintoihin pappien työoloista, työaika-asioista ja palkkauksesta sekä ylipäätään työn houkuttelevuuteen on kiinnitetty huomiota.
Maakunnissa töitä papeille siis olisi jopa valittavaksi asti.
Vähenevien työntekijöiden trendi on huomattu tuoreessa kirkon nelivuotiskertomuksessa, joka kiinnitti huomiota pappien siirtymiseen kirkon töistä muille aloille.
Opinnoista pappisuralle -tutkimuksen mukaan teologien kiinnostus yhteiskunnallisille aloille on kasvavaa jo opiskeluvaiheessa – kirkollisen pätevöitymisen kiinnostus on laskussa ja varovaisesti alasta kiinnostuneet pohtivat valintaansa aiempaa huolellisemmin.
Tätä juttua varten haastattelemani hiippakuntien edustajat kertovat työtilanteen olevan hakijan näkökulmasta loistava. Hiippakunnissa on herätty uusien pappien tuen tarpeeseen ja vetovoimatekijöihin on kiinnitetty huomiota jo nyt. Tämä tieto olisi hyvä saada jo opiskelijoiden tietoon: Opinnoista pappisuralle -tutkimuksen mukaan opiskelijat kaipaavat tiiviimpää suhdetta kirkkoon.
Lue lisää:
Kirkko epävarmuuksien ajassa – Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020-2023
Opinnoista pappisuralle – Pappeuteen kasvu, haasteet ja muutokset
Lapuan hiippakunta on vireä, kohta 70-vuotias hiippakunta, joka koostuu tällä hetkellä 36 seurakunnasta. Hiippakunta ulottuu kolmen maakunnan alueelle: Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Monilla maaseutupaikkakunnilla väestö ikääntyy, vähenee ja muuttaa keskustaajamiin. Kaikki seurakunnat pyrkivät toteuttamaan kirkon perustehtävää mahdollisimman hyvin.
-Terhi Kaira, hiippakuntadekaani
Mikkelin hiippakunta jakautuu neljään rovastikuntaan: Etelä-Savon tuomiorovastikunta, Etelä-Karjalan rovastikunta, Kymenlaakson rovastikunta ja Päijät-Hämeen rovastikunta. Kirkkoon ja seurakuntaan liittyy runsaasti myönteisiä mielikuvia ja kokemuksia. Seurakunnilla on yleisesti ottaen luontevat ja toimivat yhteistyösuhteet paikallisten kuntien ja kaupunkien sekä erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Tunnusomaista ovat motivoituneet ja kirkkoon sitoutuneet työntekijät sekä laaja vapaaehtoisten joukko. Seurakuntalaisten vastuunkanto saa koko ajan uusia muotoja.
-Marko Marttila, hiippakuntadekaani
Porvoon hiippakunnan erikoisuus piilee mielestäni kahdessa seikassa: ensinnäkin hiippakunta rajautuu kielellisesti, ei maantieteellisesti, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jaamme aluetta Espoon, Helsingin, Arkkihiippakunnan sekä Lapua hiippakunnan kanssa. Vain Ahvenanmaalla olemme ainoa läsnä oleva hiippakunta. Tämä vaatii hiippakunnalta yhteistyö- ja toiminta taitoja. Toiseksi hiippakunta on ”vähemmistön” hiippakunta, joka vaikuttaa hiippakunnan luonteeseen myös esimerkiksi kulttuuri-instituutiona.
-Heidi Juslin-Sandin, hiippakuntasihteeri
Oulun hiippakunta on monien erilaisten todellisuuksien hiippakunta: Kalajoen hiekkarannalla on ihan erilaista kuin vaikkapa Oulun kaupungin sykkeessä, Rovaniemi on kansainvälinen joulukaupunki, kun taas vaikkapa Liminka vanhana emäpitäjänä on sekä perinteinen että kasvava lapsiperheiden kotipaikkakunta. Lisäksi hiippakuntamme alueella on erilaisia erityisvirkoja (esim. vankilapastoria, sairaalapappia, jne), jotka herättävät mielenkiintoa.
-Seija Helomaa, hiippakuntapastori 10/2024 saakka
