Kolumni: Kirkolta koululle ja koululta kirkolle
Hengellinen musiikki on ollut vuosisatojen ajan osa suomalaista kulttuuriperintöä. Kun koulut luopuvat hengellisestä musiikista, kuka opettaa seuraaville sukupolville virret ja hengelliset laulut, pohtii Maiju Helin kolumnissaan.
Teksti Maiju Helin kuva Arkisto
Marraskuussa uutisotsikoihin nousivat koulut ja hengellinen musiikki. Hämeenlinnan tapaus kirvoitti kiivasta keskustelua, ja mielipiteitä esitettiin sekä puolesta että vastaan. Koulut reagoivat tilanteeseen nopeasti. Harmillisesti kohu esti kirkkonummelaisia oppilaita kuulemasta Händelin upeaa teosta Messias. Joissakin kouluissa lauluista poistettiin Jeesukseen viittaavat sanat ja korvattiin ne muilla. Kun tunteet alkoivat tasaantua, asiasta nousi esiin uudenlaisia näkökulmia. Tilanne ei olekaan niin yksiselitteinen tai mustavalkoinen kuin aluksi vaikutti.
Klassinen musiikki on pitkälti syntynyt hengellisiä tilaisuuksia, kuten messuja ja kirkollisia juhlapyhiä, varten. Useat säveltäjät loivat musiikkia kirkon tarpeisiin. Kirkko on kautta aikojen ollut merkittävä kuvataiteen ja musiikin tukija. Ilman kirkon panosta moni taideteos olisi jäänyt syntymättä tai esittämättä. Jos hengellinen musiikki rajataan pois, mitä jää jäljelle? Tämä herättää pohtimaan kirkkomuusikon roolia nykyajassa.
Virren voima on yhteislaulussa.
Vuosien varrella seurakunnat ovat sopeutuneet siihen, että yhteinen lauluperinne on katoamassa. Tämä näkyy esimerkiksi kirkollisissa toimituksissa: käytetään vain tuttuja virsiä ja joululauluja, joihin kaikki voivat osallistua. Sama ilmiö on levinnyt jumalanpalveluksiin: lauletaan vain kolme ensimmäistä säkeistöä, jotka kaikki osaavat. Aluksi pidin tätä hyvänä ajatuksena, sillä yhdessä laulaminen on tärkeää. Virren voima on juuri yhteislaulussa, ja kanttorin yksin laulaminen jättää jotain olennaista puuttumaan. Nyt tilanne on kuitenkin se, että ”lauluja, jotka kaikki osaavat” on enää vain muutama.
Kun koulut muuttavat linjaustaan hengellisestä musiikista, perinteiset laulut jäävät pois kokonaan. Missä lapset ja nuoret oppivat nämä laulut, jos eivät koulussa? Kenen vastuulla on virsien ja hengellisten laulujen opettaminen?
Kanttoreita kutsuttiin ennen lukkareiksi, ja heidän tehtävänään oli myös luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Tämänkaltaiselle opetusroolille olisi tarvetta edelleen. Vaikka koulu hoitaa luku- ja kirjoitustaidon opetuksen, hengellisen musiikin opettaminen jää kirkolle. Kanttorit voisivat ottaa 2000-luvun missiokseen virsien, perinteisten hengellisten laulujen ja kristillisten juhlapyhien musiikin opettamisen uusille sukupolville.
Koulu on aikanaan ottanut opetusvastuun lukkareilta, ja nyt näyttää siltä, että tehtävä palautuu takaisin kanttoreille. Kun koulu ei tätä enää voi hoitaa, kuka muu sen tekisi kuin me itse? Tehtävä on mahdollinen ja mielekäs: jokaisessa seurakunnassa on koulutettuja kirkkomusiikin ammattilaisia. Kanttoreilla on sekä tieto että taito, ja he hallitsevat laajan repertuaarin hengellistä musiikkia niin laulettuna kuin soitettuna.
Hengellinen musiikki koskettaa ja kutsuu ihmisiä.
Musiikkitilaisuudet ovat vuodesta toiseen seurakuntien suosituimpia tapahtumia. Hengellinen musiikki koskettaa ja kutsuu ihmisiä. Perinteiset Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat loistava tapa koota ihmisiä yhteen laulamaan. Suomen Lähetysseuran tuottama lauluvihko on mainio: perinteisten laulujen rinnalle nostetaan joka vuosi jotakin uutta opeteltavaa. Kanttorit tarttuvat tilaisuuteen ja laulattavat kirkkokansaa. Mukana on usein kuorolaisia, kaikulaulua ja soittimilla säestettyjä sovituksia, jotka kruunaavat tilaisuuden. Opitaan uutta ja nautitaan tutuista lauluista sopivassa suhteessa.
Joulukuun illassa kaikenikäiset istuvat yhdessä merkityksellisten laulujen äärellä ja oppivat myös uutta. Kirkkosalin seinät saavat tuntea laulun voiman. Tätä voisi olla muulloinkin kuin kerran vuodessa.
Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton puheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
