Diakonaattiuudistusta esiteltiin Tampereella

Piispainkokouksen asettama Kirkkohallituksen työryhmä on valmistellut selvityksen diakonaatin teologisesta perustasta. Työryhmä esitteli tuotostaan Tampereella diakonian ja kasvatuksen päivillä pidetyssä kanavassa.

Teksti Marko Pasma kuvat Hannu Keränen

Työntekijäpäivien kanavassa pidetty esitys oli otsikoitu Kohti kolmisäikeistä virkaa? Selvitys mahdollisen diakonaattiuudistuksen teologisista perusteluista. Alustuksessa selvitettiin prosessin kulkua, teologisen selvityksen lähtökohtia ja havaintoja sekä lopuksi esiteltiin työryhmän ratkaisuehdotus.

Alustuksen mukaan työryhmän johtopäätös oli, että diakonaatille ei ole löydettävissä yksiselitteistä ratkaisua Raamatusta, kirkon historiasta, luterilaisesta tunnustuksesta tai muiden luterilaisten kirkkojen ratkaisuista. Tällöin olisi tehtävä valinta erilaisten toteuttamisvaihtoehtojen välillä.

Selvityksessä esiteltiin neljä ratkaisuvaihtoehtoa. Työryhmän kannattaman vaihtoehdon mukaan diakonaatti olisi inhimilliseen järjestelyyn perustuva pappisviran rinnalla oleva itsenäinen hengellinen virka, johon olisi oma vihkimys. Työryhmän mukaan kyseessä olisi laaja-alainen palvelutehtävä, jossa karitatiiviset, katekeettiset ja liturgiset tehtävät tukisivat toisiaan.

Selvityksen toinen ratkaisuvaihtoehto oli selkeästi kolmisäikeinen. Sen mukaisesti piispan, papin ja diakonian virka olisivat yhden viran säikeitä. Kolmas ratkaisuvaihtoehto rakentui pitkälti nykyisen muotoiseen järjestelyyn, jossa diakonaatti perustuisi kirkon diakoniatyöhön ja siihen kuuluisivat alkuvaiheessa nykyiset diakonit ja diakonissat. Tässä vaihtoehdossa vihittävien joukon laajentamiseen liittyisi diakonian toteuttaminen työtehtävässä. Neljäs ratkaisuvaihtoehto esitti vihkimyksestä luopumista ja diakonaatin toteamista maallikkotehtäväksi, johon työntekijä voitaisiin siunata.

Piispainkokous käsittelee työryhmän selvitystä tammikuun lopussa, jonka jälkeen selvitys tulee julkiseksi. Piispainkokouksesta selvitys siirtyy uuden työryhmän työskentelyn pohjaksi. Tämä työryhmä tulee käsittelemään käytännön kysymyksiä ja sen tulee tehdä konkreettisia esityksiä, joiden pohjalta asia etenee kirkolliskokoukseen mahdollisesti keväällä 2026.