Henkeä ja haavoja – nuorisoherätys Mikkelissä 1970-luvulla
Nuorten toimijuus Mikkelissä 1970-luvulla syntyneessä nuorisoherätyksessä oli poikkeuksellinen. Herätyksen voimasta evankelioitiin Italiassa, perustettiin urheiluseuroja ja tavoitettiin kokonaisia ikäluokkia. Jyrki Koivikko avaa artikkelissaan ilmiötä aikalaisnuorten kyselyvastausten tukemana. Artikkelissa äänen saavat myös ilmiön haavoittamat.
Teksti Jyrki Koivikko
Useat uskovat nuoret pukeutuivat kouluissa paitoihin, joissa luki Jeesuksen veressä on voima. Paitoja kutsuttiin veripaidoiksi. Mikkelissä oli 1970-luvulla laajaa herätyskristillistä liikehdintää, jolle tunnusomaista olivat myös uskoontulokokemukset, ahkera rukoileminen ja Raamatun lukeminen. Nuorisoherätys oli kaupunkikulttuuria ja pitkälti nuorten omaa toimintaa.
”Olihan Mikkelissä turhan tiukka linja, mutta annettakoon se anteeksi”, kommentoi yksi vastaajista. ”Tulin aika rikkinäisistä oloista ja uskovien porukka antoi minulle turvapaikan.”
Artikkelin taustakyselyyn vastasi 49 aikalaisnuorta, ja se herätti vastaajissa voimakkaita tunteita vielä 50 vuoden jälkeen. Mistä kaikessa oli kysymys?
Jokainen nuori saattoi olla raamatunopettaja ja antaa synninpäästön. Tytöt ja pojat toimivat tasavertaisina, ja yhteisö toi turvaa. Luterilainen yleinen pappeus oli arvossaan.
Oli ihanaa, kun isonen antoi minulle Jeesuksen nimessä synninpäästön ja sain tulla uskoon.
Elämäni parasta aikaa, sain hyvän perustan.
Toisille vastaajista ajanjakso aiheutti edelleen ihmettelyä ja häpeää.
Mihin kaikkeen tulikaan herkässä kasvuiässä vedetyksi mukaan.
Harkitsimme vielä 30-vuotiaina joidenkin seurakunnassa toimineiden haastamista oikeuteen.
En halua, että minua tunnistaa mistään valokuvasta.
Tyhjiö täyttyy
Seurakuntien tarjonta nuorille oli aluksi vähäistä. Tyhjiötä täyttämään syntyi 1965 Mikkelin Nuorison Tuki ry (NT), jonka puheenjohtajaksi valittiin luutnantti Niilo Hakala ja varapuheenjohtajaksi koululainen Erkki Liikanen. NT:n johtokunnassa toimi 1977–1978 myös kirkon nykyinen kansliapäällikkö Pekka Huokuna.
NT järjesti leirejä, retkiä, liikuntaa sekä herätyskristillistä opetusta. Kokoontumisia pidettiin Olkkolankatu 5:n Nuorisokahvilassa ja myöhemmin Porrassalmenkatu 43:ssa sekä Laitisenkulmalla.
Hakala totesi Viikkoset-lehdessä 1970: ”Vapauden henki ja seksin ihannointi tekevät järkyttävää jälkeä nuorisossa. Toivomme, että kodit ja koulut tukeutuisivat Jumalan lakeihin. Haluamme Jumalan lapsia – onnellisia nuoria.”
Toiminnalle oli yleistä kannatusta. Kaupunginhallitus myönsi vuosiavustusta ja vuonna 1971 luvan käyttää äänentoistolaitteita evankeliointiin Kirkkopuistossa.
Lähetystyötä opettelemassa
Kaupungistuminen kiihtyi, korkeakoulutettujen määrä kasvoi ja Suomi kansainvälistyi. Vastakkainasettelu vasemmiston ja oikeiston välillä oli voimakasta.
Mikkelin herätykseen vaikuttavia järjestöjä olivat NT:n ohella vuonna 1967 Suomeen perustettu lähetysjärjestö Kansanlähetys (KL) ja Amerikkalainen Operaatio Mobilisaatio (OM).
Järjestöt kouluttivat nuoria 1–2 kuukauden kestoiseen lähetystyöhön eli aktioihin kotimaassa ja ulkomailla.
Olihan se aikamoista. Olin juuri saanut ajokortin, ja ajoin pikkubussia aktiossa Italiassa. Auton jarrut reistailivat ja meitä oli auto täynnä nuoria.
KL:n aktioon Italiaan, Saksaan ja Ruotsiin lähti kesäisin Mikkelistä useita kymmeniä nuoria. Alaikäraja oli 16 vuotta. NT-aktiivit järjestivät retkiä Keski-Eurooppaan, Ruotsiin ja Leningradiin.
Italian aktiossa myytiin Billy Grahamin kirjaa Pace con Dio (Rauha Jumalan kanssa). Saksassa tehtiin turkkilaistyötä rautatieasemilla. Keskustelut paikallisten kanssa olivat lyhyitä ulkoa opeteltuja lauseita. Ruotsissa soiteltiin suomenkielisten ovia.
Evankeliointia harjoiteltiin myös kotimaassa. Syksyllä 1976 NT toteutti 45 nuoren voimin Operaatio Junan. Veripaitoihin pukeutuneilla nuorilla oli oma retkivaunu kolmeksi vuorokaudeksi Mikkeli-Riihimäki-Seinäjoki-Oulu ja Kuopion kautta takaisin.
Pysähdyspaikkakunnilla suoritettiin taistelutehtäviä eli traktaattien jakoa ja julistusta. Muulloin levittäydyttiin kertomaan kanssamatkustajille Jeesuksesta. Tiedustelijat vahtivat konduktööriä. NT toteutti myös vastaavia Abijuna-operaatioita.
Kesäisin iskettiin Rapu ja Muikku -festivaaleille ja ravintolajonoihin.
Aikuiset veivät meitä uskovia nuoria laulamaan Stoppari-ravintolan jonon eteen ’Oi Suomen nuoret, Jeesus kuoli kerran…’ tietämättä alaikäisenä edes, mihin ’synnin pesään’ jonottajat ovat menossa.
Suurten herätystapahtumien vuosikymmen – kutsu alttarille
Kansanlähetys ja seurakunnat järjestivät 1972 Nuorten Herätyspäivät Mikkelissä 3000 nuorelle ja 1977 uudelleen 2500 nuorelle. Lähes vuosittain järjestettiin Mikkeli Aktio, Nuorten Aktio sekä Koululais- ja teinilähetyspäivät. Vuoden 1978 seurakuntien suurhanke oli Se löytyi -tapahtumaviikot.
Tapahtumiin liittyi kiinteästi Amerikan evankelisuudesta omaksuttu tapa tulla alttarille teltassa tai kirkossa ”antamaan elämänsä Jeesukselle.”
Usein vierailtiin saman henkisissä seurakunnissa Lahden Joutjärvellä, Kouvolassa sekä Ryttylän Lähetyskeskuksessa. Kulttuurierojakin oli: ”Hämmästyimme Lahdessa, että siellä uskovat tytöt meikkasivat!”
Mikkelin erityispiirre oli urheilu ja kurinalaisuus: ”Meitä tyttöjä kehotettiin pukeutumaan väljästi, etteivät pojat saa syntisiä ajatuksia”.
Laaja liikuntatarjonta huipentui 1979 perustettuun Mikkelin Risti ry -urheiluseuraan. Ristin naisten lentopallojoukkue pelasi 2. divisioonassa Elämän voima Jeesus -paitoineen. Urheiluevankelioinnista tuli 1977 osa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan toimintastrategiaa.
Rukousta joka koulussa – julistavia aamunavauksia
Amerikkalaispastori Don McFarlan koulutti Mikkelissä 1971 nuorten raamattu- ja rukouspiirien toteutusta. Hän toimi Suomessa Raamattukerho Timoteus ry:n kautta. Kodeissa viikoittain kokoontui 1976 jo 24 ryhmää, joissa oli yhteensä 202 nuorta.
Raamatunjakeiden ulkoa opettelua kannustettiin: ”Meille sanottiin, että kristittyjen vainojen pian alkaessa tarvitaan Raamattua ulkoa osaavia.” Aloittelijoille oli 50 jaetta ja seuraavaksi 100 jaetta. Jakeista kisailtiin leikkimielisesti tapaamisissa.
Oli etu kirkon työssä, kun osasin Raamattua ulkoa, kollegat ihmettelivät.
Mikkelin kaikkiin yläkouluihin ja lukioihin perustettiin päivittäin välitunnilla kokoontuvat rukouspiirit. Laajimmillaan ne olivat 1975–1978. Osallistujia oli 10–40 oppilasta päivittäin jokaisessa koulussa. Suurin ryhmä kokoontui Yhteiskoulussa.
Kun astuin huoneeseen, näin muiden jo polvistuneen rukoilemaan. Rukoilin opettajien, omien luokkalaisteni ja herätyksen puolesta. Tuli levollinen olo koko päiväksi.
Opettelin rukouksen edellisenä iltana, että kuulostaisin fiksulta.
Rukouspiirit vastasivat vuorollaan keskiviikon ja lauantain nuorteniltojen ohjelmasta ja Kartsakirkkojen puheista. Nuoret pitivät kouluissa julistavia aamunavauksia.
Jännitti kertoa koko koululle uskostani, mutta sen jälkeen oli voittajaolo ja vedin veripaidan ylleni.
Opettaja kehui meitä – hyvä, että edes te uskovat muodostatte vastarintaa näille kommunisteille.
Koulukirjoissa kerrottiin onnellisista neuvostoihmisistä, me rukoilimme vainottujen puolesta Neuvostoliitossa.
Nuorisotyö räjähtää kasvuun
Vuonna 1975 pelkästään keskiviikon NT:n nuortenilloissa oli 100–150 osallistujaa ja kesäkeskiviikkoisin Pitiksellä yli 100 nuorta. Toiminnasta noin 80 % oli nuorten itsensä toteuttamaa.
Kavereita oli runsaasti, tuomiokirkossa meitä kävi sunnuntaisin 50 nuorta oikeanpuoleisella parvella.
Vuoden 1976 seurakunnan toimintakertomuksessa aktiivisiksi seurakuntanuoriksi arvioitiin yli 200 nuorta ja kaikkiaan viikkotoiminta tavoitti 500–700 nuorta.
Musiikkityö oli aktiivista. Paikkakunnalla toimivat nuorten lauluryhmä Sela, gosbel-bändi Moriah, kitarakerho, 17-jäseninen soittokunta ja nuorisokuoro. Kokoontumisissa laulukirjana oli Herätysseura Suolahden kustantama Sininen laulukirja.
Traktaattien jakamisesta roviolle
Monet kokivat velvollisuudekseen jakaa kaupungilla ev.lut. Herätysseura Suolahden lehtisiä eli traktaatteja. Ne edustivat angloamerikkalaista herätys- ja pyhityskristillisyyttä. Moni myös koki saaneensa katulähetyksen kautta elämälleen paremman suunnan.
Traktaattien haaste oli niiden synkkä sävy. Niissä kuvattiin sarjakuvina helvetin kauhuja tai teksti: ”Pelkurit eivät uskalla tunnustaa syntejään ja eivät siksi pääse taivaaseen”.
Helvetillä pelottelusta käytiin 1975 kipakkaa keskustelua Viikkoset-lehdessä: ”Päätoimittaja uskalsi tarttua ampiaispesään paljain käsin.” Tuomiorovasti Seppo Löytty taiteili vastauksessaan: ”Tämä ei ole virallisesti seurakunnan toimintaa, vaikka nuoret hyvällä asialla ovatkin.”
Traktaattien haaste oli niiden synkkä sävy. Niissä kuvattiin sarjakuvina helvetin kauhuja tai teksti: ”Pelkurit eivät uskalla tunnustaa syntejään ja eivät siksi pääse taivaaseen”.
Helvetillä pelottelusta käytiin 1975 kipakkaa keskustelua Viikkoset-lehdessä: ”Päätoimittaja uskalsi tarttua ampiaispesään paljain käsin.” Tuomiorovasti Seppo Löytty taiteili vastauksessaan: ”Tämä ei ole virallisesti seurakunnan toimintaa, vaikka nuoret hyvällä asialla ovatkin.”
Seurakunnan nuorisotyö ei puuttunut ja toiminta jatkui. Tämä ahdisti monia.
Olin käsittänyt, että jos en niitä jaa, niin joku juuri minun takiani joutuu helvettiin. Niinpä esimerkiksi bussissa, koulumatkoillakin, saatoin niitä antaa vieressä istuvalle.
Kadotuksen todellisuus oli tunnusomaista pietismille.
Olin kiltti nuori, mutta pyysin Jeesukselta syntejä anteeksi välillä useita kertoja tunnissa.
Vuosikymmenen lopulla osa nuorista nousi vastarintaan.
Keräsimme seurikselta kaikki löytämämme traktaatit ja poltimme ne yöllä nuotiossa Kirkkopuistossa – olen vieläkin ylpeä.
Nuori riparikulttuuri kehittyy
Koulumaisia päivä- ja iltarippikouluja pyrittiin vähentämään, ja vuonna 1976 tuomiokirkkoseurakunnan 419 rippikoululaisesta jo puolet osallistui leireille. Ne kestivät 1970- luvulla 12–14 vuorokautta.
Isoskoulutus organisoitui vähitellen. Herätyksen myötä leireille valikoitui enenevästi uskovia isosia, jotka toivat leireille myöhäisillan vapaaehtoisen rukoushetken.
Nuoriso tykkäsi, kun sai valvoa kynttilän valossa myöhempään.
Muistan kuinka isonen kertoi illalla omasta uskoontulostaan, se rohkaisi minua.
Uskoontuloja tapahtui usein leirien viimeisinä iltoina.
Kyllä me isoset joka ilta odotettiin, että niitä heräämisiä nyt tapahtuisi.
Iltojen rukouspiirit olivat varsinaisia ”uskoontulosessioita”.
Uskoon tulleet ohjattiin leirin jälkeen raamattupiireihin.
Vuodesta 1975 alkaen tuomiokirkkoseurakunnan nuorten toimintakertomuksissa seurakunnan, NT:n ja KL:n nuorisotyö muodostavat kokonaisuuden. Kotien oli vaikea erottaa toimintaa toisistaan.
Seksuaalikasvatus aiheutti hämmennystä
Seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyvän opetuksen moni vastaaja koki edelleen erikoisena. Nuorisoherätyksessä normikäsitys oli se, että kädestä pitäminen merkitsi seurustelua, suudelma oli lupaus kihlauksesta ja seksi kuului avioliittoon. Tanssimisesta ja itsetyydytyksestä varoiteltiin. Vähemmistöjä ei vielä tunnistettu.
Normisto suojeli meitä ja sain hyvän uskovan puolison. Olen kiitollinen.
Meitä kehotettiin usein rukoilemaan Jumalalta uskovaa puolisoa.
Laitoin opetuksen mukaan painoa puolison uskovaisuudelle ja ajauduin huonoon liittoon.
Seurusteluluennot oli joillekin traumaattisia. Ei minulle. Tein ja kokeilin kaikenlaista kuitenkin! Haha!
Vähän rikkinäisiä kukin
Enemmistö vastaajista oli kiitollisia nuorille annetusta ajasta: raamattuopetuksesta, rukouksesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä.
Olen kiitollinen, että sain olla mukana herätyksessä. Se oli vahva ja turvallinen yhteisö. Sain niin monta ystävää.
Nuorisoherätyksen teologisina haasteina voi nähdä seurakuntakäsityksen ja kysymyksen, kuka herättää uskon – ihminen vai Jumala. Kasteella ja kirkon jäsenyydellä oli vähäisempi merkitys, todellisen seurakunnan muodostivat elävästi uskoon tulleet.
Seurakunnassa oli myös avarammin ajattelevia toimijoita, mutta jostain me nuoret tiesimme, kuka oli oikein uskossa.
Monet vaikuttajista eivät toimineet kirkon työntekijän virkavastuulla:
Keski-ikäisenä ymmärsin, että vähän rikkinäisiä ihmisiä herätyksen vetäjät taisivat olla kukin tavallaan.
Artikkeli pohjana on käytetty 49 aikalaisnuoren kyselyvastausta. Siteerauksiin on pyydetty lupa. Muita lähteitä: Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvoston pöytäkirjat ja toimintakertomukset 1971–1980, seurakunnan nuorisotyön johtokunnan pöytäkirjat 1965–1984, rippikoulupäiväkirjat 1973–1984, Mikkelin Nuorison Tuki ry:n pöytä- ja päiväkirjat, kaupunginhallituksen päätökset, Länsi-Savo, Viikkoset ja Uusi-Tie -lehdet.
