Ota vastaan katumuksen merkki
Tuhkakeskiviikon rituaaliselfie naurattaa. Samalla voi nähdä kristityt yhteisessä joukossa katsomassa samaan suuntaan.
Teksti Riitta Haapa-aho
Ensi viikolla vietetään lempipyhääni kirkkovuodessa, tuhkakeskiviikkoa. Kävin tuhkamessussa ensimmäisen kerran opiskellessani teologisessa ja ihastuin siihen välittömästi. Jumalanpalvelus on poikkeuksellisen aistillinen kokemus, kun saa tuntea otsallaan tuhkaisen katumuksen merkin. Näiden vuosien aikana tuo jumalanpalvelus on jäänyt väliin ainoastaan ensimmäisenä koronavuonna sekä kerran ollessani oksennustaudissa. Toki sekin oli varsin aistikas katumuksen ajan aloitus.
Paastonajan aloitukseen liittyy elimellisenä osana ottaa itsestään kuva tuhkaristi otsassa ja julkaista se somessa. Eräs Facebookin kirkollinen parodiasivusto tarttuikin aikoinaan tähän tapaan kysymällä, onko jollakin tullut sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa kuvaa ihka oikeasta seurakuntalaisesta tuhkaa otsassa. Tällä viitattiin varmasti ihan aiheellisesti siihen, että tuhkakeskiviikon viettäminen on suosituinta eräänlaisten hevijuusereiden keskuudessa.
Yhteisöllisyys on tärkeä osa niin kristillisen kirkon kuin myös ammattiyhdistysliikkeen itseymmärrystä ja ihannetta.
Kuitenkin, kun selaa tuhkakeskiviikkona päivityksiä vaikkapa aihetunnisteella ”ashwednesday”, on puhuttelevaa nähdä samanlaisia tuhkaristiotsaisia ihmisiä ympäri maailmaa, eri aikavyöhykkeillä. Se tuo näkyväksi kristillisen kirkon globaalin yhteyden. Vaikka olemme erillämme eri puolilla maapalloa, olemme silti yhdessä aloittamassa matkan kohti vuoden suurinta juhlaa.
Yhteisöllisyys on tärkeä osa niin kristillisen kirkon kuin myös ammattiyhdistysliikkeen itseymmärrystä ja ihannetta. Me erilliset ihmiset seisomme yhdessä, yhteisessä joukossa, katsomme samaan suuntaan yhteisessä rintamassa.
Itse koen olevani jonkinlainen sisäpiiriläinen sekä Jeesus- että ay-liikkeessä. Toivoisin kuitenkin, että myös ne ihmiset, jotka ovat niin sanotusti ulkokehällä, voisivat kokea yhteisöllisyyttä näiden molempien instanssien piirissä. Ihminen kaipaa kokemusta siitä, että kuuluu johonkin joukkoon. Ainakin minä kaipaan.
Kirjoittaja on Pappisliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
