
Hautauskustannuksiin on tiedossa korotuksia – mitä hautaaminen maksaa nyt?
Arkkuhautaus on kallein hautaamisen muoto, tuhkien hautaaminen puolestaan edullisin. Vähävaraisilla on mahdollisuus saada Kelalta maksusitoumus yleensä edullisimpaan hautaamisen muotoon.
Teksti Ella Luoma kuva Miika Manninen
Hautaamisen hintakehitys on ollut maltillista, ja kustannukset ovat nousseet pääosin yleisen kustannuskehityksen vuoksi. Tampereen hautaustoimen johtajan Jyrki Lehtolan mukaan hautauskustannuksiin on kuitenkin tiedossa korotuksia, koska valtionrahoituksesta leikataan seurakuntien osuutta.
– Hautaamiseen ei saa käyttää jäseniltä perittäviä veroja. Tämä tarkoittaa reilua korotusta omaisilta perittäviin maksuihin, hän lisää.
Mistä hautaamisen kokonaishinta tällä hetkellä muodostuu, ja kuka vastaa mistäkin?
Suomen evankelisluterilainen kirkko vastaa hautaustoimesta ja on vastuussa lähes kaikista hautaamiseen liittyvistä asioista. Vainajan asuinalueen seurakunta osoittaa hautapaikan ja järjestää hautaamisen. Suurin osa Suomen krematorioista on kirkon ylläpitämiä. Suomessa on yksi yksityinen krematorio, joka sijaitsee Hietaniemen hautausmaan yhteydessä.

Jobi kuoleman äärellä keväällä 2025
Hautaustoimistot hoitavat arkun ja kuljettavat sen hautaamista varten eteenpäin. Lisäksi ne myyvät monia muita palveluita. Suomen hautaustoimistojen liiton puheenjohtajan Sari Koukkarin mukaan asiakkaiden ohjaus ja palveluneuvonta ovat suuri osa kokonaisuutta.
– Useimmissa kunnissa hautaustoimistot varaavat hautajaisiin tarvittavat toimittajat ja tilat, oli kyse sitten siunaus- ja muistotilaisuudesta tai uskonnottomien tai muiden uskontokuntien jäähyväistilaisuudesta, Koukkari sanoo.
Siunaustilaisuus on evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenelle maksuton.
Arkkuhautaus on kallein hautaamisen muoto
Vainajan siirtäminen arkkuun kuuluu hautaustoimiston palveluihin. Se tarkoittaa vainajan pukemista, tarvittaessa pesemistä ja muuta huolittelua. Hautaustoimisto myös huolehtii arkun siirtämisestä terveydenhuollon pisteestä eteenpäin. Arkkujen hinnat ovat keskimäärin 1 000–3 000 euroa.
Koukkarin mukaan arkun kuljettamisen hinta koostuu matkan pituudesta, siirtokuljetukseen käytetystä ajasta sekä apumiehen palkkiosta. Hinnat alkavat 100 eurosta kuljetusta kohti.
Tavallisin hautaamisen muoto on arkun siunaaminen jossain hautausmaan siunauskappelissa, sen tuhkaaminen ja tuhkien hautaaminen joko sukuhautaan tai muistolehtoon. Siunaustilaisuus on evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenelle maksuton, muilta peritään vuokra kappelin käytöstä. Vuokran suuruus riippuu seurakunnasta ja voi vaihdella paljonkin. Helsingissä tilavuokra on 400–630 euroa, Oulussa 48 euroa.
Siunaamisen jälkeen arkku joko haudataan tai tuhkataan. Arkkuhautaus on kallein hautaamisen muoto, ja tuhkien hautaaminen edullisin. Arkkuhautaamisen hinnat liikkuvat 400–900 euron välillä, ja uurnien hautausmaksut ovat 100–300 euroa.
Hautaustoimistojen puolelta pienet hautajaiset voi saada järjestettyä tuhannellakin eurolla.
Hautaustoimistojen laskut alkavat 1 500 eurosta
Hautapaikkaan liittyvät kustannukset riippuvat sen koosta ja sijainnista. Arkkuhautapaikat ovat kalliimpia kuin uurnahautapaikat. Kaikista halvinta on haudata tuhkat muistolehtoon, omalle tontille tai mereen.
Koukkarin mukaan hautaamisen kokonaiskustannukset riippuvat paljon siitä, mitä seurakunta laskuttaa. Hautaustoimistojen puolelta pienet hautajaiset voi saada järjestettyä tuhannellakin eurolla.
– Riippuen kuljetusten määrästä ja matkoista, hautajaispaikasta, niin arvioisin, että suurin osa hautaustoimistojen laskuista on 1 500–2 500 euroa, Koukkari toteaa.
Hautaamiseen liittyvät lakisääteiset kulut maksetaan vainajan varoista. Jos vainajalla ei ole varoja, voidaan Kelalta anoa maksusitoumusta kulujen kattamiseksi. Maksusitoumus kattaa yleensä halvimmat hautaamisen muodot eli halvimman arkun, tuhkaamisen ja tuhkien hautaamisen muistolehtoon.
Myös arkkuhautaukselle on kuitenkin mahdollista saada maksusitoumus, jos kyseessä on vainajan vakaumukseen liittyvä asia. Esimerkiksi muslimihautaukset suoritetaan aina arkussa.