
”Minun kauttani pappisvirka on inhimillinen, ihmistä lähelle tuleva” – Elämän viimeisillä hetkillä pappi tuo turvaa
Kirjoittajan mukaan papin voimavara on, että hän on yhtä aikaa instituution henkilöitymä, mutta samalla inhimillinen ihminen.
Kirjoittajan mukaan papin voimavara on, että hän on yhtä aikaa instituution henkilöitymä, mutta samalla inhimillinen ihminen.
Kirkon työntekijät voivat joutua monenlaisten kysymysten eteen hautajaisjärjestelyissä. Ihmisten kiireinen elämäntahti, taloudelliset kustannukset ja hyvin yksilölliset toiveet näkyvät yhä enemmän hautauskulttuurissa.
Arkkuhautaus on kallein hautaamisen muoto, tuhkien hautaaminen puolestaan edullisin. Vähävaraisilla on mahdollisuus saada Kelalta maksusitoumus yleensä edullisimpaan hautaamisen muotoon.
Kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitukseen tehdyt leikkaukset olivat viimeisin luku historialtaan rikkaassa keskustelussa hautaamisen kustannuksista. Sukelletaan salahautausten, saattoryyppyjen ja kellonsoittomaksujen aikaan!
Yhteiskunta individualisoituu, mutta kuoleman kohdatessa tarvitsemme yhä yhteisöä. Seurakuntien ja järjestöjen sururyhmissä löydetään yhteisön tuki surun iskiessä.