Sururyhmä, jossa saa puhua kuoleman jälkeisestä
Yhteiskunta individualisoituu, mutta kuoleman kohdatessa tarvitsemme yhä yhteisöä. Seurakuntien ja järjestöjen sururyhmissä löydetään yhteisön tuki surun iskiessä.
Teksti Tuula Paasivirta
Kuoleman surun kohdatessa otetaan usein yhteyttä seurakuntaan jo käytännön järjestelyjen vuoksi. Toimituskeskustelujen, hautausvarausten ja hautajaisten jälkeen seurakunnat kohtaavat ihmisiä paitsi henkilökohtaisissa keskusteluissa myös sururyhmissä.
Jobi kuoleman äärellä keväällä 2025
Surutapahtumissa ja sururyhmissä seurakuntaiset saavat itselleen tärkeää vertaistukea. Samalla he kohtaavat ammattilaisia, jotka auttavat suuren kaipauksen keskellä surevaa henkilöä palan matkaa eteenpäin elämässä.
Suru kulkee osana loppuelämää
–Surevan surua ei pidä koskaan vähätellä, sanoo Paavalin seurakunnan diakoniapastori, perheneuvoja Arja Rannanpää-Kortelainen.
Kortelainen toteaa, että seurakunnallisen auttajan tehtävä on antaa tilaa surulle niin paljon kuin hän tuntee tarvitsevansa. Ajan kuluessa suru muuttaa muotoaan ja kaivattu läheinen kulkee mukana tavalla tai toisella.
Vasta silloin, kun tunnemme oman surumme, pystymme rakastamaan täysin sydämin.
Juha M. Itkonen
Vantaan Katriinan sairaalan sairaalapastori Veera Konttaniemi toteaa samoin, ettei kuollutta ihmistä tarvitse unohtaa, vaan hän kulkee elämässä mukana.
– Enää ei onneksi ajatella, että suru ja kaipaus on surutyö, jolla on alku ja loppu, Konttaniemi toteaa.
Seurakunnan sururyhmät tarjoavat vertaistukea ja hengellisen tulokulman
Länsimainen yhteiskunta on individualisoitunut eikä yhteisö ole enää samalla tavalla mukana yksilön surussa. Monet kuitenkin edelleen kaipaavat surussa rinnalleen yhteisöä. Seurakuntien sururyhmien tarjoama vertaistuki tarjoaa merkityksellisen yhteisön, jonka jäsenillä on omakohtainen ymmärrys surusta.
– Seurakunnan sururyhmä on konkreettinen yhteisö, jossa surra yhdessä. Monet järjestöt järjestävät sururyhmiä, mutta seurakunnan sururyhmissä voidaan luvan kanssa käsitellä myös hengellisiä kysymyksiä, Rannanpää-Kortelainen sanoo.
Kuolemansuru on ihmisen ydinsuru, vaikka ei aina välttämättä suurin.
Martti Lindqvist
– Sururyhmiä järjestämällä seurakunta myös osoittaa, että surevat ja heidän surunsa ovat seurakunnalle tärkeitä.
Seurakuntien surua käsittelevissä tilaisuuksissa ja sururyhmissä hartaudella on oma sijansa. Ryhmän kokoontumisiin voi kuulua jokin hengellinen elementti osallistujien uskonnollisesta identiteetistä riippumatta. Tällaisia voivat olla vaikkapa alku- tai loppuhartaus, musiikki, yhteisesti jaetut ajatukset, runo tai rukous. Sururyhmään voidaan yhdistää kirjallisuus- tai taideterapeuttisia sisältöjä, mikäli ohjaajilla on kyseisen taidealan koulutusta.
Surukäsitys on avartunut ja monimuotoistunut
Sekä Konttaniemi että Rannanpää-Kortelainen arvioivat, että käsitys surusta on vuosien varrella muuttunut laajempaan ja avarampaan suuntaan. Aiempina vuosikymmeninä puhe surutyöstä ja surunvaiheista kahlitsivat käsitystä surusta surua kahlittiin valmiisiin kaavoihin.
Toisaalta Rannanpää-Kortelainen tunnistaa kuolemaan liittyvän alkushokin, joka kohtaa erityisesti äkillisen kuoleman kohdanneiden läheisiä. Alkuvaiheen epäusko ja shokki on monilla surevilla vahva – äkillisen surun kohdannut torjuu sen, mikä on käsittämätöntä.
Kuoleman kohdatessa matala kynnyksen henkilökohtainen apu ja tuki on erityisen tärkeää. Rannanpää-Kortelainen hahmottaa nykymuotoisen surukäsityksen aaltoliikkeenä: Jokainen suree omalla tavallaan. Oleellista ei ole surun vaiheiden läpi eläminen järjestyksessä vaihe kerrallaan.
Vantaalla sururyhmät yhteisön tarpeesta lähtöisin
Sururyhmän pitämiseen löytyy oppaita sekä aikuisia että lapsia varten. Rannanpää-Kortelainen on yhdessä sairaalapastorin kanssa järjestänyt sururyhmävetäjä-koulutusta rovastikuntansa työntekijöille.
Tarvetta olisi muun muassa lapsensa menettäneiden erityissururyhmille, joita järjestetään seurakunnissa vähänlaisesti. Vantaalla tällainen ryhmä järjestetään seurakuntien yhteistyönä nyt keväällä 2025. Myyrmäen kirkolla kokoontuvassa ryhmässä työparina toimii pitkän kokemuksen lapsi- ja perhetyössä omaava vapaaehtoinen.
Ryhmää edelsi Kivistön kirkolla 23.9.2024 lapsensa menettäneiden muistoilta. Konttaniemi kertoo, että ajatus sururyhmistä syntyi näissä illoissa vuosien varrella ilmenneestä yhteisestä kokemuksesta ja tarpeesta. Tällainen muistoilta järjestetään vuosittain 23.9. kuolleiden lasten muistopäivänä yhdessä Vantaan seitsemästä seurakunnasta, tulevana syksynä tällainen ilta pidetään 23.9.2025 Korson kirkolla.
Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan.
Osmo Tiililä
Omia sururyhmiään kaipaisivat surevat lapset, itsemurhan tehneiden läheiset sekä surmattujen läheiset. Sururyhmiä voidaan järjestää yhdessä kansalaisjärjestöjen kuten esimerkiksi Käpy ry:n, Huoma ry:n tai Surunauha ry:n kanssa. Erityissururyhmien järjestämiseen saattaa löytyä tukea myös Mieli ry:stä. Tässä mainitut järjestöt pitävät kohderyhmilleen sururyhmiä myös omana toimintanaan.
Haluan rohkaista seurakuntia laajentamaan sururyhmiään erilaisille sureville ihmisille. Seurakuntien työntekijöistä löytyy monenlaisen työtaustan ja elämänkokemuksen omaavia henkilöitä. Näin etenkin, jos useampi seurakunta pitää yhdessä sururyhmiä, kuten Vantaalla tehdään.
– Seurakunnan sururyhmässä saa puhua myös kuoleman jälkeisestä elämästä. Täällä on sille tila ja paikka, Konttaniemi sanoo.
