Ipsissima verba – sanojen merkitys algoritmien viidakossa

Teksti Joanna Töyräänvuori

Alkuvuodesta AKI-liittojen liittokokouksessa hyväksyttiin uudet yhdenvertaisuuslinjaukset osaksi liittojen strategiaa eli niiden vaikuttamistoiminnan tavoiteohjelmien kokonaisuutta. Nämä uudet linjaukset korvasivat vuodesta 2018 voimassa olleet ja tässä aikavälissä jo auttamattomasti ajastaan jääneet linjaukset. Linjapaperia valmistelleessa työryhmässä mukana olleena havaitsin, että linjausten laatimisen ja päivittämisen jokaisella tasolla yksi eniten huolta aiheuttaneista aiheista oli sukupuolittuneet nimikkeet eli esimerkiksi kysymys siitä, onko oikein puhua luottamusmiehistä tai kirkkoherroista naisten toimiessa nimikkeiden kantajina ja mitä termejä näiden sijaan tulisi käyttää. Huolenaihe vaikuttaa ehkä vähän yllättävältäkin työmarkkinajärjestön linjausten joukossa, sillä voisi kuvitella, että palkkaukseen, työhönottoon, lomiin, korvauksiin, yms. aiheisiin liittyviin kysymyksiin tulisi kiinnitettyä enemmän huomiota työntekijöiden yhdenvertaisuutta pohdittaessa. Huolenaiheen keskeisyys kuitenkin kertoo siitä, että sanat rakentavat todellisuutta ja käytetty kieli sekä paljastaa että piilottaa yhteiskunnan rakenteita.   

Valtameren takana on vuoden alusta puhaltaneet uudet tuulet ja osana uuden hallinnon sisäänajoa on siellä siivottu isolla kädellä paitsi virkamieskoneistoa ja budjetteja myös käytettyä kieltä, ja erityisesti vähemmistöjen suojeluun tarkoitettua kieltä on poistettu käytöstä. Kehityskulku on huolestuttava mutta kuitenkin viime vuosina sallitun, paheksutun ja kielletyn kielen käyttöön ovat vaikuttaneet ensisijaisesti kaupalliset tekijät. Kaupallisilla toimijoilla ja ylikansallisilla suuryrityksillä saattaa olla käytössä kiellettyjen sanojen listoja mutta käytettyä kieltä ohjataan myös rahallisilla kannustimilla – tiettyjen sanojen käyttö vähentää sisällöntuottajien mainostuloja, minkä vuoksi se luonnollisesti ajaa elinkeinoaan suojelevia, usein nuoria yrittäjiä ja kommunikoijia muokkaamaan käyttämäänsä kieltä. Tämä on johtanut orwellilaisiin ratkaisuihin, sillä koska tietyistä asioista on tarpeellista kuitenkin keskustella, puhutaan esimerkiksi kuolemasta ”epäelollisuutena” ja lapsiinsekaantujista PDF-tiedostoina (PDF-file), koska nämä sanat väistävät kiellettyjä termejä etsivää algoritmia. Algoritmit eivät ymmärrä nyasseja ja taloudellisesti rankaisevia sanoja on helpompi väistää kuin argumentoida miksi sanoja olisi perusteltua käyttää erityisesti, jos aihe kuitenkin on sellainen, josta kannattaa puhua. Pidemmän päälle tämä ohjaa yleistä puhettakin suuntaan, jossa näitä sanoja aletaan pitää sopimattomina.  

Periaatteessa käytettyjen sanojen ei pitäisi vaikuttaa sisältöön, mutta tämä luo Orwellin uuskielen tapaisen tavan puhua asioista, jossa kielenkäyttäjä joutuu jatkuvasti sovittamaan kahta vastakkaista ajatusta mielessään samanaikaisesti. Orwell kutsui tätä ilmiötä nimellä doublethink eli kaksoisajattelu, josta on myöhemmin johdettu termi doublespeak eli kaksoispuhe, joka kertoo ehkä paremmin mistä on kyse: kielenkäyttäjän on jatkuvasti kommunikoitava kahdella eri tasolla, kääntäen merkityksiä mielessään vähän samalla tavoin kuin jatkuvasti puhuttaisiin kontinkieltä. Merkitykset on haettavissa ja ymmärrettävissä koodikielen takaa mutta jatkuva koodinpurkaminen uuvuttaa – ainakin siihen saakka, kunnes kontinkieltä äidinkielenään puhuva sukupolvi valtaa julkisen tilan. Tällaisen kehityskulun uskottiin tapahtuneen Neuvostoliitossa, jossa sovokit latelivat harmittomia puheenparsia, joiden tarkoitus oli osoittaa hyväksytyn ajattelun omaksuminen sen sijaan, että olisi tähän puheeseen osallistumattomuudellaan tehnyt itsestään epäilyksenalaisen – toisinajattelijan.   

Käyttämämme sanasto muuttuu jatkuvasti. Uusia sanoja tarvitaan kuvamaan uusia käsitteitä ja vanhoja sanoja putoaa pois käytöstä luonnollisen poistuman kautta. Harva nykyään tietää, mikä on se nahkuri, jonka orsille sovitaan tapaamisia tai mitä itseasiassa toimitetaan, kun ollaan äimänkäkenä. Monista muista kielistä poiketen suomalaisten käyttämiä termejä itseasiassa valvoo virallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön alainen laitos, Kotus eli Kotimaisten kielten keskus, joka ylläpitää Kielitoimiston sanakirjaa. Kotus vaikuttaa käyvän väsytystaistelua mailman valtakielten vaikutusta vastaan ja esimerkiksi podcast on nykyään hyväksytty vakiintuneeksi suomenkieliseksi termiksi kotoperäisten ähjelmien, puhelmien ja taltioiden sijaan. Suomenkielisten vastineiden keksiminen yleisesti käytössä olevien, yleensä verkosta yleiskieleen hiipineiden termien tilalle vaikuttaa olevan lähinnä hauska harrastus kuin vakava yritys taata suomalaisen perinnesanaston säilyvyys.

Todellisuuden rakentaminen käytetyn kielen kautta ja käsitys kielestä sosiaalisena tietovarantona perustuu niin sanottuun “kielelliseen käänteeseen” mannermaisessa filosofiassa ja erityisesti 1960-luvulta lähtien kehitettyihin sosiologisiin teorioihin. Ihmisten käsitykset todellisuuden luonteesta sisältyvät yhteiskunnan instituutioihin, jotka perustuvat yksilöiden ja ryhmien vuorovaikutuksessa tuottamiin representaatioihin ja niistä muodostettuihin vastavuoroisiin rooleihin. Teoksessaan Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: Tiedonsosiologinen tutkielma (1966) Peter Berger ja Thomas Luckmann mainitsevat ammatillisen kielenkäytön tärkeänä osana sosiaalisen tietovarannon rakentamista: “Omaa ammattiani ja sen maailmaa koskeva tietoni on hyvin rikasta ja yksityiskohtaista, kun taas toisten ammattimaailmoja koskeva tietouteni on varsin pintapuolista.” Tämän vuoksi ei ole lainkaan yhdentekevää miten tai millä nimityksellä työmarkkinajärjestönä tai työntekijöinä puhumme asioista. Wittgensteinin kuuluisan lentävän lauseen mukaan niistä asioista, joista ei voi puhua on vaiettava, viitaten kielen rajallisuuteen todellisuuden kuvaajana, mutta algoritmien ja monikansallisten kaupallisten intressien ristiaallokossa luoviessa meidän tulisi vähintään pitää huoli siitä, ettemme ainakaan tule vahingossa vaiennetuiksi.

Kirjoittaja on Suomen teologiliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.