Läsnä oleva, kuunteleva ja aloitteellinen kirkko 

Teksti Jyrki Koivikko kuvat Jyrki Koivikko

Pappeus muuttuvassa yhteiskunnassa 

Moniarvoistuneessa yhteiskunnassa papin virka ei enää avaa ovia automaattisesti. Sosiaalinen media on muuttanut kirkon työntekijöiden toimintaympäristöä. 

– Työ on muuttunut julkisemmaksi, mutta myös ehkä yksinäisemmäksi. Kollegiaalinen tuki ja yhteisöllisyys ovat siksi tärkeitä.  

Luoma kertoo näkevänsä ilolla perehdytyksen, mentoroinnin ja työnohjauksen viimeaikaisen kehityksen sekä aikaisempaa vakavamman suhtautumisen työhyvinvointiin kirkon työpaikoilla.  

– Kirkossa on opittu ymmärtämään, että työntekijän jaksaminen on myös hengellinen kysymys, Luoma sanoo. 

Pappeuteen kutsutut 

–Pappeuden ydin on pysynyt samana: se on Jumalan antama tehtävä, johon tullaan kutsusta, Luoma sanoo. 

Luoma näkee papin kutsumuksen aina yhteisöllisenä: Papin virkaa ei voi pitää yksilön omana projektina. 

– Keskusteluissa vihittävien kanssa pohdimme, miten heidän hengellinen elämänsä kantaa ja mitä Kristus heille merkitsee. Papilta odotan kutsumusta palvella ja kuuntelemisen taitoa.  

Kutsumus syventyy Luoman mukaan vähitellen. Se vaatii aikaa, rukousta ja toisten tukea. Papiksi ei kasva yksin. 

– Yliopistot kouluttavat teologian maistereita, mutta varsinainen pappiskoulutus tapahtuu kirkon omissa järjestelmissä. Akateeminen teologinen pohja on tärkeä, mutta pastoraalikurssit täydentävät sitä käytännön taidoilla, arkkipiispa sanoo. 

Hän pitää tärkeänä, että seurakunnat tukevat nuoria pappeja osallistumaan kursseille työn ohessa. 

– Teologia vetää puoleensa yhä monipuolisempia ihmisiä, joilla ei aina ole aiempaa kosketusta seurakuntaelämään. Se on kirkolle mahdollisuus saada työntekijöitä erilaisista taustoista. Samalla koulutuksen tulee tukea hengellistä kasvua ja kotoutumista kirkon yhteyteen. 

Vastakkainasettelut keinotekoisia

Arkkipiispa toivoo, ettei kirkollisessa keskustelussa asetettaisi vastakkain hengellisiä ja yhteiskunnallisia teemoja – eikä ihmisiä. Hengelliset ja sosiaaliset kysymykset kuuluvat Luoman mukaan yhteen. Luoma arvioi samoin jakoa konservatiiveihin ja liberaaleihin keinotekoiseksi.  

– Kirkko ei ole olemassa itseään varten. Jos keskustelumme pyörii vain omien rakenteidemme ja sisäisten kysymystemme ympärillä, menetämme yhteyden siihen, mitä ihmisille ja luomakunnalle kuuluu, Luoma sanoo. 

Kirkko on siis Luomalle osa yhteiskuntaa – ei sen ulkopuolella. Kristityn todistajan tehtävä on kysyä juuri näitä kysymyksiä – se on uskon elämistä todeksi ja Jeesuksen seuraamista. 

– Jos uskomme Jeesukseen ylösnousseena Herrana, sen pitäisi näkyä siinä, miten kohtelemme toisiamme ja luomakuntaa. 

Kirkko ei voi kääriytyä sisäänpäin 

Luoma sanoo, että kirkko elää jäsentensä kautta kaikkialla. Kirkon strategia Ovet auki muistuttaa, ettei kirkon pidä kääriytyä sisäänpäin.  

– Paikallisseurakunnat ovat monilla paikkakunnilla edelleen yhteisöllisyyden ydin ja identiteetin kantaja.  

– Jos kirkon rooli ei ole enää itsestään selvä, se on otettava tietoisesti. On oltava läsnä, kuunteleva ja aloitteellinen. Virkanimikkeet eivät enää riitä – osaaminen ja oma aktiivisuus ratkaisevat. 

Kirkon työntekijät toimivat kouluissa ja oppilaitoksissa tunnustuksettomassa roolissa, mitä kirkko voittaa – ja mitä ehkä menettää? Luoman mukaan papin täytyy aina ymmärtää edustavansa kirkkoa ja Jumalan todellisuutta. 

– Kirkon työntekijän identiteetti ei voi olla tunnustuksellisuudesta vapaa, vaikka uskonnollisuudelle ei aina ole sijaa moniarvoisessa yhteiskunnassa, Luoma sanoo. 

Toisaalta, jos oppilaitokseen kutsutaan, on siihen Luoman mukaan hyvä vastata kutsujan ehdoilla – kutsu on suuri luottamuksen osoitus. Opettajanhuoneet eivät ole julistamisen paikkoja. Yhteistyötä rakennetaan rehtorien ja sivistystoimen kautta, ei yksittäisten opettajien varassa. 

En pidä jaottelua hengellisiin ja muihin työntekijöihin parhaana mahdollisena.

Diakonian karitatiivista luonnetta ei saa häivyttää, diakonaatin laajeneminen kuitenkin mahdollista 

Kirkossa on pitkään keskusteltu diakonaattiuudistuksesta ja kolmisäikeisestä virasta – diakoni, pappi ja piispa. 

– Piispainkokous antaa asiasta lausunnon, ja se etenee ennen pitkää kirkolliskokoukseen, Luoma kertoo. 

Luoma katsoo, että uudistuksessa on pidettävä mielessä diakonian keskeinen palveluluonne. Viran kolmisäikeisyys ei saa häivyttää diakonian karitatiivista, ihmistä auttavaa luonnetta. Luoman mukaan diakoninen lähimmäisen palveleminen on kirkon sydän. Luoma ei kuitenkaan näe estettä sille, että diakoninen virka tunnistetaan vihkimysviraksi.

– On mahdollista, että siihen sisältyisivät myös muita työntekijäryhmiä kuin nykyset diakonian virassa toimivat, esimerkiksi kanttorit, nuorisotyöntekijät ja muut kasvatuksen työntekijät. Tälläkin hetkellä monilla seurakunnan työntekijäryhmillä on hengellisiä tehtäviä.

– On tärkeää erottaa palvelussuhdevirka ja vihkimysvirka toisistaan. Palvelussuhteessa painottuvat koulutus- ja pätevyysvaatimukset, kun taas vihkimyksessä korostuu hengellinen kutsumus, Luoma tarkentaa. 

Luoma muistuttaa, että kirkon työ ei jakaudu hengelliseen ja maalliseen. 
– En pidä jaottelua hengellisiin ja muihin työntekijöihin parhaana mahdollisena. Erityisen ongelmallista on, jos jaotteluun sisällytetään jonkinlaista arvottamista, eli annetaan ymmärtää, että ”hengellinen työ” olisi muuta työtä arvokkaampaa. Siistijät, haudankaivajat ja kaikki muut tekevät arvokasta työtä palvellessaan kirkkoa.

Nuori osana yhteisöä ja sen päätöksentekoa

– Nuorten vaikuttajaryhmät ovat todella tärkeitä. Toivon, että ne laajenisivat kaikkiin seurakuntiin ja että nuorilla olisi omat edustajansa hallintoelimissä, arkkipiispa sanoo. 

Arkkipiispan mielestä nuorille pitää antaa vastuuta ja luottamusta. Arkkipiispa aprikoi, että tuskin olisi nykyisessä tehtävässään, ilman kotiseurakunnasta nuorena saatuja eväitä. 16-vuotiaat pääsevät äänestämään tulevissa seurakuntavaaleissa. Tästä kannattaisi Luoman mukaan puhua enemmän myös nuoriso- ja kasvatustyön yhteydessä.  

– Kun nuori kokee olevansa osa yhteisöä ja sen päätöksiä, se on valtavan merkittävää. 

Ilo kohtaamisista

– Iloa tuo mahdollisuus kohdata erilaisia ihmisiä ja jakaa heidän kanssaan elämää. Se on sama rikkaus, jonka olen kokenut kaikissa papeille kuuluvissa tehtävissäni. Nuorena suurin haaveeni oli perustaa perhe ja toimia apupappina pienessä maalaisseurakunnassa. En olisi osannut kuvitella itseäni tähän tehtävään. Olen siitäkin syvästi kiitollinen, arkkipiispa sanoo. 

Kun arki käy kiireiseksi, Luoma löytää tasapainoa rukouksesta. 
– Rukous auttaa pysähtymään, kun paineet kasvavat. Hengellisen elämän vaaliminen on tärkeää, ei vain papille vaan jokaiselle kristitylle. 

Hän avaa päivittäin Raamatun ja seuraa Sanan aika -kirjaa. 
– Raamattu avaa Jumalan todellisuutta monin tavoin. Siinä Raamatun ihmisten elämä ja oma elämäni nivoutuvat yhteen. Raamattu ei ole palvonnan kohde, vaan väline Kristuksen kohtaamiseen.