Vielä kerran protestihenkeä synkkyyttä vastaan − Idän Ihmeet palaa lauteille − hetkeksi

Teksti Mikko Saari kuvat Mikko Saari

Keväämmällä kuultiin mukavia uutisia: vuosina 2006–2016 toiminut gospelyhtye Idän Ihmeet palaisi hetkeksi.

Maamme kristillistä kenttää rikastuttanut, kolme levyä julkaissut, kolmikko tekisi keikan Glow-festivaaleilla loppukesästä. Myöhemmin julkaistiin vielä lokakuussa järjestettävä minikiertue.

Oli aika ottaa vanha persoonani, gospeltoimittajuus esiin. Otin herroihin yhteyttä ja sain juttukaveriksi kitaristi-laulaja Atte-Veikko Kemppaisen. 

Idän Ihmeet olivat hengellisen musiikkikulttuurin skenessä aivan oma lukunsa. Heidän ilmaisunsa poikkesi klassisesta bändikaavasta tyystin. Nuorten miesten energinen trio vyörytti kuulijoille ripeätempoista ja myönteistä folkpoljentoa akustisesti. Omintakeiset sanoitukset olivat runsaudensarvia, joissa kristilliset kliseet loistivat poissaolollaan. 

− Tässä kävi vähän kuin PMMP:lle, määrittelee Kemppainen.

− Esimerkkiyhtyeen comeback sai siis alkunsa Paula Vesalan synttärijuhlien yllätyskeikasta. Viime marraskuussa omilla nelikymppisilläni raapaistiin muutaman biisin setti, ensimmäinen soitto yhdessä kymmeneen vuoteen. Homma olikin sitten Idän Ihmeiden sekoilushow parhaimmasta päästä. Heti ekan biisin aikana kitarani kieli katkesi. Sitä vaihtaessani Janne Simojoki (perkussiot) ja Ville Huuri (viulu) vetäisivät potpurin Kontrol-yhtyeen biisejä tuosta vaan. Hillitöntä läpänheittoa ja hyvää mieltä koko lyhyt keikka täynnä.

Aika tarvitsi uutta energiaa ja tuoretta ilmaisua

Kemppainen kertoo, että toinen painava seikka paluulle oli, että yhtyeen perustamisesta tulee 20 vuotta ja lopettamisesta kymmenen tänä vuonna.

− Olimme kaikki olleet jyrkästi vastaan comeback-ajatusta, itse kaikkein eniten. Pyyntöjä on kyllä kaikille tullut koko ajan. Mutta kuten bändikin syntyi rippikoululeirillä puolivahingossa, niin samoin kävi nyt tämän hetkellisen paluun suhteen.

Herrojen kolmikon kymmenen vuoden taival gospelkentällä sijoittui taitekohtaan.

Isoimmat gospel-skenen nimet olivat sammuttelemassa aktiiviuraansa. Aika tuntui tarvitsevan uutta energiaa ja tuoreesti ilmaistuja ajatuksia. Ihmeiden kanssa samaan aikaan ahkeroivat muun muassa reggaeyhtyeet Katajainen Kansa ja Kaemo. 

− Näiden, myös hieman luomujen yhtyeiden kanssa olimme osa sitä viimeisintä aaltoa, mikä tunnustuksellisessa musiikissa vaikutti. Meillä oli vielä todella paljon keikkoja, Pian lopetuksemme jälkeen kulttuuri alkoi muuttua. 2015 kieppeillä alkoivat seurakuntakeikat yleisesti ottaenkin vähenemään. Tuntui, että kristillisen musakulttuurin ja muun nuorisokulttuurin välillä ollut murrosaika oli ohi.

Kemppainen kertoo, että gospelmusiikin rooli seurakunnan nuorisotyössä alkoi muuttua, suomeksi sanottuna pienentyä. Hän huomasi itsekin muutoksen tehdessään kesäteologin hommia. Nuorilla ei enää ollut sellaista ajattelutapaa, että näiden kahden kulttuurimaailman pitäisi olla erillään. 

Keikoille ei koskaan menty pyytelemään anteeksi.

Tämän hetken seurakunnallisessa nuorisokulttuurissa onkin arkipäivää, että teinit popittavat nuorisotilojen kaiuttimista vuoroin Punaisen laulukirjan biisejä, Juha Tapiota ja omia suosikkejaan. 

− Olimme aika outo sekoitus. Erotuimme kaikista muista – muttemme tarkoituksenmukaisesti. Kun tuolla orkestraatiolla, mitä olimme, teki rokkia, poppia, hevi- ja punklauluja, niin onhan selvää, että tulokset olivat omintakeisia. Saatoimme sulattaa Idän Ihmeiden ilmaisuun mitä vain ja lopputulos kuulosti aina meiltä. Kolme solistia, vahva yhteinen stemmalaulu ja pidäkkeetön energia. Mainittu PMMP tulee mieleen taas sikäli, että meillä kummallakin on yhtyeenä kreisiyttä ja myös heittäytyvää halua tehdä mitä vaan.

− Puhumattakaan siitä live-energiasta, mikä meillä oli. Konserteissa olimme parhaimmillamme. Keikoille ei koskaan menty pyytelemään anteeksi. Juoksentelimme Villen kanssa yleisön seassa ja näytimme, että edustamamme ilosanoma voi olla sananmukaista. Eläköön langattomat mikit!

En liene ainoa tämän jutun äärellä olija, ken on päässyt nauttimaan Idän Ihmeiden konserttien voimallisuudesta. Itsekin niitä päässyt järjestämään työkirkkoihini pariin otteeseen. Suupielet olivat koetuksella, kun herrat viihdyttivät ja puhuttelivat. 

− Tarkoituksenamme ei toki ollut olla huumoribändi. Olimme kyllästyneet siihen, että iloinen sanoma kerrotaan niin hemmetin ankeasti. Meillä oli protestihenkeä synkkyyttä vastaan. Kyllä meitä vastustettiinkin. Emme kuitenkaan kauheasti välittäneet vakavista portinvartijoista. Jos eteemme tuli ”voiko näin sanoa” -kysymys, niin siihen yleensä vastattiin että ”totta kai”. Biisien rungot syntyivät yleensä jammaillessa. Melodiankuljettelu lähtee, ja sitten joku alkaa lauleskella jotain hauskaa. Janne on meistä eniten lyyrikko. Hänellä on myös kyky räjäyttää lauluja temaattisesti alkutekijöihinsä ja luoda palasista aivan uutta. 

Paluu on one-off-juttu

Kemppainen kertoo, että Suomen Lähetysseura auttoi bändiä paljon. Idän Ihmeet oli heidän bändinsä ja pääsi tekemään Rainmaker-levy-yhtiölle äänitteensä. SLS:n tuen myötä bändi pääsi tekemään ja kehittymään yhtyeenä.

− Ja meidän värikäs tyylimme etnomusavaikuttein ja mongolialaisine hattuinemme sopi järjestön linjaan aivan yksi yhteen. Edustimme omalla tavallamme avaraa globaalia katsetta musiikin tekemiseen, Kemppainen määrittelee. 

− Olimme kyllä aivan lopussa 2014 lopulla. Teimme viimeisen kiertueen ja sen päätöskeikan Maata Näkyvissä -festareilla. Kaikki opiskelivat normiohjelman mukaisesti yliopistossa, teimme valtavasti keikkoja, kaikki tekivät varsinkin kesäisin muita töitä. Biisit kirjoitettiin muuna aikana, esimerkiksi keikkabussissa. Finaalissa, loppuun palaneet! Meille koitti luonnollisen poistuman kohta. Myös valmistuminen, perhe-elämä…tämä klassinen kuvio. Idän Ihmeet laskettiin lopullisesti lepoon SLS:n Riihisleirillä elokuussa 2016.

Kemppainen myöntää, että toki myös ikääntyminen teki omaa työtään.

− Ja sen miettiminen, miten tämä tekeminen ja nuorten maailma kohtaavat. Rempseä parikymppisten meininki toimii nuorisolle, mutta hieman sitäkin mietti, miten tästä eteenpäin. Olisiko meistä aikuisemmalle kohdeyleisölle? Olisiko yleisö seurannut meitä seuraavaan vaiheeseen? Se on hyvä kysymys, joka nyt jää kiehtovasti vailla vastausta.

Työtoverini seurakunnassa pyysi kysymään, että saisikos Idän Ihmeiltä ensi syksyksi riparikeikkaa musiikkipäivään. Vastaavia aatoksia on varmasti ollut monen mielessä. Kemppaisella on selkeä vastaus. 

− Tämä on one-off. Juhlavuonna juhlitaan näissä merkeissä ja sitten laitetaan Idän Ihmeet taas naftaliiniin. Elämät ovat menneet eteenpäin, nyt tuntuisi tosi vaikealta alkaa tekemään Idän Ihmeitä ihan tosissaan ja kunnolla. Meillä kaikilla ovat arjen realiteettimme ja omat musiikkiprojektimme.