Uutta osaamista vuoteen 2027 – löydä koulutus, joka vie työtäsi eteenpäin
Työ, työyhteisöt ja toimintaympäristöt muuttuvat – toisinaan taas tuntuu siltä, ettei mikään muutu omassa työssä ja asiat junnaavat paikallaan. Kirkon henkilöstökoulutukset vuonna 2027 tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia päivittää osaamista, syventää ammattitaitoa ja kehittää omaa työtä yhdessä muiden kanssa.
Oppiminen kuuluu työuran kaikkiin vaiheisiin, joten ammatillisen kasvun polku jatkuu läpi työuran. Kouluttautuminen tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan omaa työtä, jäsentää kokemuksen myötä syntyneitä kysymyksiä ja vahvistaa valmiuksia vastata työn ajankohtaisiin tarpeisiin.
Yhdessä oppiminen avaa näkymiä myös oman työyhteisön ulkopuolelle. Eri puolilta Suomea tulevien kollegoiden kanssa käydyt keskustelut auttavat tunnistamaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, arvioimaan omia käytäntöjä, tunnistamaan mikä omassa työssä ja seurakunnassa on toimivaa ja hyvää sekä viemään myös uusia ajatuksia osaksi arjen työtä.
Vuoden 2027 koulutustarjonta on julkaistu
Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri kokoaa yhteen kirkkohallituksen, hiippakuntien sekä muiden kirkollisen alan koulutusta järjestävien toimijoiden tarjontaa. Kalenterista löytyy laajempien koulutuskokonaisuuksien lisäksi verkostotapaamisia, tilauskoulutuksia, webinaareja ja itseopiskeluaineistoja.
Hakutoimintojen avulla tarjontaa voit rajata koulutustarjontaa esimerkiksi tehtäväalueen, aiheen, koulutustyypin tai toteutustavan mukaan.
Valitse tarpeeseesi sopiva koulutusmuoto
Kouluttautua voi joustavasti oman työn ja osaamistarpeen mukaan.
Ajankohtaiskoulutukset (0–1 op) tarjoavat yleensä lyhyen katsauksen ajankohtaiseen ilmiöön tai teemaan.
Täydentävät koulutukset (1–5 op) laajentavat ja syventävät peruskoulutuksessa tai työssä hankittua osaamista.
Erityiskoulutukset suuntaavat osaamisen, toiminnan ja työn kehittämiseen sekä ennakoivat tulevia osaamistarpeita. Tarjolla on yksittäisiä 5–10 opintopisteen moduuleja ja niistä koottavia erityiskoulutuskokonaisuuksia sekä yhtäjaksoisia koulutusprosesseja.
Kuluneena vuonna toteutuneet kirkkohallituksen säästötoimet supistivat myös henkilöstökoulutuksen resursseja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei kirkkohallitus enää järjestä työnohjauksen eikä organisaatiokonsultoinnin koulutuksia.
Johtamiskoulutusten kokonaisuutta arvioidaan ja uudistetaan yhteistyössä tuomiokapitulien kanssa. Tavoitteena onkin, että nämä suunnitelmat johtamiskoulutusten suhteen konkretisoituisivat vuoden 2028 koulutustarjonnassa.
Mikä olisi sinun seuraava oppimisen askeleesi?
Koulutussuunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle oman työn ja työyhteisösi ajankohtaisista kysymyksistä: minkälaista lisäosaamista työyhteisössäsi kaivataan, missä sinä koet tarvitsevasi uutta tietoa tai tilaa kehittää käytäntöjä?
Tutustu vuoden 2027 tarjontaan henkilöstökoulutuskalenterissa ja keskustele esihenkilösi kanssa siitä, millainen koulutus tukisi parhaiten omaa työtäsi ja työyhteisöäsi.
Vinkki: Uusia koulutuksia julkaistaan kalenterissa myös elokuun jälkeen, joten tarjontaa kannattaa seurata pitkin vuotta. Kirkkohallituksen ja hiippakuntien koulutusten ilmoittautuminen päättyy tavallisesti 31.10., jollei koulutuksen tiedoissa ilmoiteta muuta.
Poimintoja kirkkohallituksen vuoden 2027 koulutuksista:
Diakonia muuttuvassa yhteiskunnassa (5 op), 12.1.–18.3.2027. Koulutus tarjoaa välineitä diakoniatyön toimintaympäristön muutosten tulkitsemiseen ja työn kehittämiseen.
Kriisit ja traumat (5 op), 7.9.–2.11.2027. Koulutus syventää ymmärrystä kriisien ja traumojen kohtaamisesta kirkon työssä.
Kirkolliset toimitukset elämän käännekohdissa (10 op), ensimmäiset jaksot 8.–11.2. ja 3.–5.5.2027. Koulutus syventää osaamista kirkollisissa toimituksissa ja niiden merkityksestä ihmisten elämän nivelvaiheissa.
Kontekstuaalista teologiaa Suomessa (3 tai 5 op), 12.–14.4.2027 ja Teams-jaksot marraskuussa. Koulutuksessa tarkastellaan teologiaa muuttuvassa suomalaisessa ja globaalissa toimintaympäristössä.
Monimuotoinen spiritualiteetti (5 op), ensimmäinen jakso 13.–16.9.2027. Koulutus auttaa tunnistamaan hengellisyyden erilaisia muotoja ja kohtaamaan niitä rakentavasti seurakuntatyössä.
Syvemmälle Raamattuun 2027–2028, ensimmäinen jakso 27.–29.9.2027. Koulutus päivittää Raamattuun, sen tutkimukseen ja tulkintaan liittyvää osaamista sekä kutsuu löytämään uusia näkökulmia tuttuihin teksteihin.
Syvemmälle messuun 2027–2028, ensimmäinen jakso 25.–29.10.2027 ja retriittijakso tammikuussa 2028. Koulutus tarjoaa tilaa syventää ymmärrystä messusta ja kehittää seurakunnan jumalanpalveluselämää.
Kuoronjohto (3 op), Teams-tapaaminen 11.3. ja lähijakso 24.–27.5.2027. Koulutus vahvistaa kuoronjohtamisen käytännön osaamista harjoittamisessa, lyöntitekniikassa ja ohjelmiston suunnittelussa.
Uutta luovaa – kirkon musiikki nyt ja tulevaisuudessa, lähijaksot 27.–29.1. ja 15.–17.11.2027 sekä Teams-päivä 16.9.2027. Sävellyskoulutuksessa etsitään luovia tapoja uudistaa jumalanpalvelusmusiikkia Raamatun tekstien äärellä.na.