Kolumni: Muuttuvissa olosuhteissa tarvitaan resilienssiä
Omaa resilienssiäni vahvistava voima piilee tavassani ottaa vastaan elämän haasteita pieninä palasina. Tämä lähestymistapa on opettanut minulle, miten voimme kasvaa ja selviytyä kuormittavista tilanteista askel kerrallaan.
Teksti Laura Leipakka kuvat Laura Leipakka, Pixabay
Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan. Blogisarjassa tai muissa Jobin kolumneissa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta Jobin tai sen julkaisijoiden yhteistä linjaa.
Maailma, jossa elämme, tuntuu olevan yhä kiihtyvämmässä murroksessa. Etenkin viimeiset viisi vuotta ovat niin globaalisti kuin Suomessa olleet varsinaista pyöritystä muuttuvien olosuhteiden keskellä. Koronapandemia, Ukrainan sota, inflaatio, maapallon lämpeneminen, Lähi-idän kriisin eskaloituminen sodaksi… Kaikki nämä osittain meistä riippumattomat ilmiöt vaikuttavat meihin, halusimmepa tai emme. Siksi arjessa ja työelämässä tarvitaan entistä enemmän resilienssiä.
Resilienssi on joustavuutta, sisua ja kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Kaikkea tätä samassa paketissa. Resilienssi mittaa sitä, kuinka paljon ihminen jaksaa ja kestää ennen kuin kuppi menee nurin ja (mielen)terveys ei enää kestä. Toisilla meistä resilienssitaso on korkeampi kuin toisilla. En tiedä, voiko resilienssiä opetella mutta uskon, että olosuhteiden muuttuessa ja pakon edessä moni miestä ihmisisitä selviää. Pakko on paras motivaattori ja resilienssi kasvaa yllättävästi, kun joutuu tilanteeseen, jossa ei ole aiemmin ollut.
”Resilienssi on auttanut ymmärtämään, että mikään ei koskaan lopulta ole valmista.”
Työelämässä monia meistä kuormittavat kiire, kasaantuvat työtehtävät, määräaikaiset työsuhteet, pätkätyöt ja muutosneuvottelut. Hallinnan tunne omasta työstä ja elämästä on aika ajoin silmänlumetta. Itselleni ehdottomasti vaikeinta työelämässä on ollut oppia sietämään keskeneräisyyttä. Haluaisin kaiken valmiiksi ja mieluiten heti, mutta koska oma työni on riippuvainen muiden ihmisten työstä, tätä harvoin tapahtuu. Resilienssi on auttanut ymmärtämään, että mikään ei koskaan lopulta ole valmista.
Omaa resilienssiäni vahvistava asia on ollut asioiden ottaminen vastaan pieninä paloina. Hyvän ystäväni äidillä on hieno sanonta, että elefantti syödään pala kerrallaan. Ei kannata keskittyä liian isoihin asioihin, vaan palastella asiat pienemmiksi. Silloin ne on helpompi ottaa vastaan. Etenkin työelämässä tämä neuvo on ollut enemmän kuin kullanarvoinen. Kaikkia ongelmia ja haasteita ei voi ratkoa kerralla. Tämän muistaminen auttaa jaksamaan muutosten ja kiireen keskellä.
Sanotaan, että muutos on ainoa pysyvä asia elämässä. Tämän hyväksyminen ja tiedostaminen on vahvistanut resilienssiäni, kun olen ymmärtänyt, etten voi vaikuttaa kaikkeen. Jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sanat ovat monesti antaneet voimaa: ” Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Ehkä optimismi ja usko tulevaan ovat ne tekijät, jotka eniten vahvistavat resilienssiä ja auttavat jaksamaan muutoksen keskellä.
Kirjoittaja on Suomen Teologiliiton puheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
