Kuoleman käsittelemiseen kaivataan kätilöä

Teksti Hanna Similä kuva Hanna Similä, Pixabay

Yksilöllisyyden aika näkyy myös kuoleman teemojen äärellä. Omaa kuolevaisuutta ja muiden kuolemaa kohdatessa tarvitaan kykyä ottaa huomioon jokaisen ihmisen yksilöllisyys ja ainutlaatuisuus. Tuorein surututkimus korostaa, että enää ei puhuta surun vaiheista vaan suruprosessitkin ovat hyvin yksilöllisiä ja etenevät omaan tahtiin.

Kuoleman teemojen äärellä kirkolla on ollut erityinen rooli. Hautaamiseen, suruun ja kuolemaan liittyvät asiat on nähty erityisesti kirkon bisneksenä. Kirkkoa on pidetty tarpeellisena ja olennaisena toimijana elämän loppupään tilanteissa ja erilaisten kriisien keskellä. Näin ei enää automaattisesti ole.

– Kirkko voi ajautua tilanteeseen, jossa se päätyy hoitamaan pelkkiä puitteita, kuten joissakin osin Ruotsia on jo käynyt, kouluttaja Henri Järvinen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä sanoo.

Ei uusi ilmiö

Kysymys ei ole siitä, etteikö töitä olisi. Hautaamisten määrä on lisääntynyt ja luku kasvaa koko ajan. Järvisen mukaan myös muut toimijat ovat löytäneet kuoleman. Pieni, mutta kiinnostava ilmiö on kuolindoulat. Olemme tottuneet mieltämään doulat syntymän äärelle, tukemaan synnyttäviä äitejä, mutta nyt heidän osaamistaan kaivataan myös elämän loppupäässä. Kuolindoulien sivustolla kerrotaan heidän olevan koulutettuja kanssakulkijoita, joiden tavoitteena on auttaa ihmistä saamaan arvokas ja omannäköinen kuolema.

Tuen kaipaaminen kuoleman äärelle ei ole uusi ilmiö. Järvinen nimeää jo keskiajalta kuolinoppaat, joiden tehtävänä oli mustan surman aikaan auttaa ihmisiä kohtaamaan kuolemaa.

Espoon sairaalassa koulutetaan saattohoidon vapaaehtoisia ja tukea saa toki myös kirkon piiristä. Esimerkiksi Helsingin seurakunnissa Sairaan tuki -palvelussa koulutetaan saattohoidon vapaaehtoisia, rinnalla kulkijoita.

Hautajaisiin jotakin omaa

Omannäköisyydellä tuntuu olevan erityisen painava merkitys tässä ajassa. Vantaalla kokoontuu Kuolemasta elämää -ryhmä, joka syntyi alun perin juuri tämän tarpeen tunnistamisesta ja taustalla olevasta kokemuksesta hautajaisista, jotka tuntuivat liian yleispäteviltä.

– Heräsi kysymys, voisiko kirkossakin toivoa hautajaisiin jotakin omaa. Jotakin sellaista, josta tunnistaisi juuri tämän henkilön, spiritualiteetista vastaava kasvatuksen johtava pappi Tarja Korpela kertoo.

Hän oli mukana pilottiryhmässä, jossa ryhmän sisältöä ideoitiin yhdessä Tampereen seurakuntien Jussi Holopaisen sekä Sininauhaliiton Tuomo Salovuoren ja muiden pilottiryhmäläisten kanssa. Heiltä on juuri ilmestymässä Kuolemasta elämää – elämänmakuista puhetta kuolemasta -ryhmänohjaajan opas.

Katse elämään

Vantaalta löytyy nyt rohkea joukko, joka uskaltaa kohdata kuolevaisuutensa ja puhua siitä. Vaikka ihmiset tuntuvat kaipaavan rinnalla kulkijoita kipeiden asioiden äärelle, tässä ryhmässä ei ole kysymys sururyhmästä vaan oman elämän arvokkaiden asioiden äärellä olemisesta.

– Katsomme elämää ikään kuin kuoleman peilistä käsin. Kuoleman kautta katse kohdistuu itse elämään. Tavoitteena on elämän arvon lisääntyminen ja sen ymmärtäminen, että elämä on aina rajallinen. Taustalla on vanha viisaus, memento mori – muista kuolevaisuuttasi, Korpela toteaa.

Hänen mukaansa emme useinkaan tule pysähtyneeksi tämän teeman äärelle, ellei meitä ole vakavasti pysäytetty sitä pohtimaan.

– Nyt katsomme rohkeasti omaa jäljellä olevaa elämää niiden ihmisten kanssa, jotka eivät halua työntää omaa kuolevaisuuttaan syrjään.

Onko kirkko valmis?

Korpela ohjaa ryhmää yhdessä Salovuoren kanssa. Se kokoontuu seitsemän kertaa ja päättyy nyt keväällä. Yhden kerran teemana on musiikki. Silloin jokainen tuo mukanaan musiikkia, jota toivoisi soitettavan omissa hautajaisissaan.

On syytä kysyä, onko kirkko tällaiseen muutokseen valmis vai haluaako se edelleen sanella, mikä on sopivaa musiikkia siunaustilaisuuteen. Korpelan ryhmän viesti on, että hautajaisista on hyvä tehdä juuri ihmisen itsensä näköiset.

Viimeisellä kerralla ryhmä kokoontuu siunauskappeliin, jossa jokainen pitää puheen, jonka on valmistanut omaan muistotilaisuuteensa kokoontuneelle saattojoukolle ajatuksella tämän haluan vielä sanoa. Tehtävän tarkoituksena on koota yhteen ne tärkeät asiat, jotka on hyvä sanoa läheisille jo elämän aikana.

Uudenlaista otetta

Kuoleman äärellä työskentelevät tarvitsevat yhä monipuolisempaa kykyä ja yksilöidympiä tapoja kulkea rinnalla. Myös Kirkon koulutuskeskuksessa on herätty tähän tarpeeseen. Järvinen kertoo, että osaamista kirkossa kyllä on. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta uudenlaista otetta nykyajan ihmisten elämänkysymyksiin tarvitaan. Tarjonnassa on esimerkiksi surutuki-erityiskoulutusta sekä kirkollisten toimitusten erityiskoulutuksen uudistamista. Uudenlainen lähestymistapa tähtää valmentavampaan työotteeseen. Ihmisen elämänkysymyksiin paneudutaan kokonaisvaltaisemmin ja samalla huomioidaan yksilöiden tarpeet elämän nivelvaiheissa syntymän, parisuhteiden ja kuoleman keskellä.

– Keskiössä on kohtaaminen ja ihmisten elämään liittyminen henkisesti ja hengellisesti, ei pelkkä rituaali, Järvinen summaa.