
Kolumni: Kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?
Vaikka vanhat sanonnat kehottavat vaatimattomuuteen, on tärkeää osata arvostaa omaa ammattitaitoaan ja kertoa siitä avoimesti. Kinnulan kanttorina työskentelevä Martti Hertteli pohtii kolumnissaan kanttorin työn monipuolisuutta.
Teksti Martti Hertteli kuvat Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio
Kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Näin kuulin vanhempien ihmisten joskus vuosikymmeniä sitten kysyvän, kun joku alkoi kehua itseään ja tekemisiään. Kysymyksessä oli havaittavissa hieman moittiva sävy. Silloin ei ollut tapana puhua omista saavutuksistaan ääneen. ”Laiska se töitään luettelee…”
Miksi pohdin näitä nyt? Johtunee siitä, että Matti-piispa tuli tervehtimään meitä tänne pieneen seurakuntaamme ja työyhteisöömme. Tilaisuudessa olivat mukana seurakunnan työntekijät, muutamia luottamushenkilöitä sekä kunnanjohtaja. Saimme kuulla, että piispa oli ensimmäistä kertaa käymässä Kinnulassa. Hän halusi kuulla kunnasta ja seurakunnasta sekä seurakunnan työntekijöiden tilanteesta. Piispa halusi tietää meiltä työntekijöiltä, mitä ajattelemme työstämme täällä.
Kun minun vuoroni vastata tuli, jostain syystä mieleeni palasivat nuo vanhat sanonnat. Toki minun oli helppo sanoa, että viihdyn työssäni. Olen kuullut rippikoululaisilta, että olen Kinnulan paras kanttori! Ja niinhän sanotaan, että lasten suusta kuuluu totuus… Seuraava kysymys koski sitä, mitä työhöni, eli seurakunnan musiikkityöhön, kuuluu. Tähän olikin jo hieman vaikeampi vastata selkeästi, kun asia tuli maalaiskanttorille yllättäen. Jotain yritin kuitenkin sopertaa.
Kanttorien rekrytoinnista olemme keskustelleet SKUL:n hallituksessa viime aikoina. Erilaisissa ja erikokoisissa seurakunnissa on erilaisia odotuksia kanttorin virkaa täytettäessä. Olemme huomanneet, että usein toiveiden lista on melko pitkä, mitä kaikkea kanttorilta odotetaan. Uskon ja toivon, että kanttorien koulutus on yhä monipuolista ja vaativaa. Tästä huolimatta uskaltaisin sanoa, että monessa tapauksessa odotukset ja vaatimukset saattavat olla sellaisia, ettei yksi viranhaltija pysty täyttämään kaikkia. Herääkin kysymys, kuka oikeastaan tietää, mitä kaikkea kanttorin työhön kuuluu ja mitä eri osa-alueita kanttorin pitäisi osata ja hallita?

Minun oli vaikea kertoa omasta työstäni kovin selkeästi, kun sitä minulta yllättäen kysyttiin. Olisi erityisen tärkeää, että luottamushenkilöt tuntevat seurakunnan työntekijöiden työtehtävät, sillä he ovat valitsemassa viranhaltijoita seurakunnan virkoihin. SKUL on myös apuna ja antaa ohjeita rekrytoinnin eri vaiheisiin!
Kyllä meidän saa ja pitää kertoa tekemisiämme ja töitämme, kun niistä meiltä kysytään. Nyt saa ja pitääkin luetella vapaasti tekemisiään ja kehua kanttorin virkaa! Kyllä minä niin tykkään olla kanttori!
Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton varapuheenjohtaja ja AKI-liittojen hallituksen jäsen. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.