Liiton hallinnossa näin, miten valtavan työn palkankorotukset vaativat
Liittojen edunvalvonta on jatkuvaa vuoropuhelua työnantajien kanssa sekä jäsenten tukemista. Oikeudenmukaisen työelämän rakentaminen tänään ja tulevaisuudessa vaatii resursseja, mutta vielä enemmän kirpaisisi edunvalvonnan loppuminen.
Teksti Outi Noponen
Liityin Kanttori-urkuriliiton jäseneksi, kun 2010-luvun alussa tein paluuta työelämään viiden vuoden hoitovapaiden jälkeen. Näköpiirissä oli potentiaalinen määräaikaisten työpaikkojen jono ja epävarmuus. Jäsenyys liitossa toi puskuria kohtaamaan tuota epävarmuutta.
Kollega kysyi minua ehdokkaaksi valtuuston vaaleihin koronavuosien keskellä. Vaaleihin ei omasta hiippakunnastani vaikuttanut olevan tunkua ja ehdokasta tarvittiin. Vanha opiskelijajärjestöaktiivi minussa ei osannut sanoa ei. Löysin itseni nopeasti SKUL:n valtuustosta ja AKI:n liittokokouksesta.
AKIn hallinnossa minulle on avautunut työelämään ja ammattiini maailma, jossa käydään dialogia eri instanssien välillä, perehdytään asioihin, selvitetään näkökulmia, otetaan kantaa jäsenistön kannalta tärkeisiin työelämän asioihin ja tuetaan jäseniä erilaisissa konfliktitilanteissa.
Työmarkkinadialogi perustuu sovittuihin rakenteisiin, joissa säännöllinen saman pöydän ääreen istuminen ja mahdollisuus nostaa asioita keskusteluun on kaikkien osapuolten etu.
Ilman ammattiliittoa tämä dialogi jää puuttumaan ja tuntemus yhteisestä keskusteluhistoriasta katoaa. Ammattiliitolla on asiantuntemus ja ymmärrys jänistään, heidän työtilanteestaan, työoloistaan ja työn arjesta.
Tällä kaikella rakennetaan myös tulevaisuutta, ei vain itselle vaan myös kaikille heille, jotka vasta tekevät ammatinvalintoja, opiskelevat, ovat siirtymässä työelämään tai etsivät omaa paikkaansa.
Ilman palkattua asiantuntevaa henkilökuntaa liitto ei edunvalvontaa ja työmarkkinadialogia käy. Minulle on tänä lyhyenä ay-aktiiviaikanani valjennut kirkkaana se, että jos tätä resurssia jonain päivänä ei ole enää olemassa, edunvalvontaa ei tee kukaan. Tähän tarvitaan ja käytetään maksamiamme liittojen jäsenmaksuja.
Olen AKI:n neuvottelukunnan jäsenenä kuluneiden kahden vuoden aikana nähnyt konkreettisesti, että esimerkiksi palkkojen yleiskorotukset eivät tule itsestään, vaan niitä edeltää pitkäjänteinen valmistautuminen, neuvottelutyö ja aktiivinen ympäröivän yhteiskunnan seuraaminen. Kyse ei ole ihan pienestä työmäärästä. Kirkon palkkojen kilpailukyvyn nosto tai ylipäätään yleisessä palkkakehityksessä pysyminen tarvitsee neuvottelijat, jotka tätä dialogia meidän yksittäisten työntekijöiden ja kokonaisten ammattikuntien puolesta rakentavasti tekevät.
Suomen hallitus on päättänyt poistaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Suhteellisen pienissä palkoissamme tämä verovähennyksen poisto kirpaisee. Mutta vielä enemmän kirpaisee se, jos työmarkkinoilla systemaattinen dialogi työnantajien ja työntekijöiden välillä loppuisi.
Ensi syksynä on taas liitoissamme valtuustovaalit. Jäsenenä voi äänestää, olla mukana dialogissa ja edunvalvonnassa eri tavoin ja asettua vaikka itse ehdolle. Laita mietintään. Mieleeni tulee usein vuosikymmenten takaa tätini sanat, jotka hän aina toisti meillä vieraillessaan, kun me kaksi ala-asteikäistä sisarusta mietimme, mitä oikein tekisimme: ”Aktiivisempi vaihtoehto kannattaa aina ottaa.”
Kirjoittaja on Suomen Kanttori-urkuriliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
