Millaisen kuvan kirkko antaa itsestään työnantajana? – ”Toiveeni olisi, että kausityön rekrytointi olisi yhtenevää, läpinäkyvää ja työntekijää arvostavaa”
Kausityöntekijöiden etsiminen käy jo kuumana, mutta Petra Laatikaisen mielestä liian suuressa osassa työnhakuilmoituksista työn ehdot ovat epämääräisiä. Hänen mielestään nuorten työntekijöiden kirkkoon sitouttamisen pitäisi olla pitkäjänteistä.
Teksti Petra Laatikainen kuva pixabay
Vuodenvaihteessa kirkolliset työnhakupalvelut täyttyvät kausityöntekijöitä kaipaavien seurakuntien ilmoituksista. Kesäksi tarvitaan työntekijöitä kiinteistötoimeen, hautausmaille, kirkkomusiikkiin, diakoniatyöhön, kirkon oppaiksi ja rippikoulutyöhön.
Olen selannut niitä vuosia omaa työnhakuani ajatellen, mutta myös ammatillisesta kiinnostuksesta. Sain ensimmäisen kesätyöni seurakunnalta jo vuonna 2008 ja viimeksi olin kausiteologina viime kesänä.
Vaikka moni asia on muuttunut lähes kahdessakymmenessä vuodessa, edelleen on epäkohtia, jotka saavat minut vuodesta toiseen huokaisemaan ääneen.
On hienoa huomata, kuinka moni seurakunta haluaa palkata kesäksi kausityöntekijöitä, mutta valitettavasti kausirekrytointi verrattuna muuhun kirkollisen rekrytointiin on edelleen villi länsi.
Tavallisessa ilmoituksessa kerrotaan työnantaja, kaupunki ja työn kesto sekä työn sisältö suurin piirtein. Hyvissä ilmoituksissa työn sisältöä sekä työyhteisöä avataan enemmän ja kerrotaan, mitä kausityöntekijältä odotetaan ja toivotaan.
Ilman kesäteologeja ja -nuorisotyönohjaajia olisi vaikeaa pitää kirkon lippulaivaa, rippikouluja, toiminnassa kuten nyt.
Miksi palkkausta ei suhteuteta työn vaativuuteen?
Valitettavan monessa ilmoituksessa kuitenkin vain todetaan palkkauksen olevan kirkon työehtosopimuksen mukainen tai että se riippuu opintojen vaiheesta tai jopa opintopisteiden määrästä.
Kirkon työehtosopimus linjaa, että palkkauksen tulee olla suhteutettu työn vaativuuteen – miksi tämä ei koskisi myös kausityöntekijää? AKI-liitot suosittelee kausityöntekijöiden, varsinkin kausiteologien, palkkaluokaksi 501:stä.
Palkkaus kertoo työntekijän arvostuksesta. Pidän ongelmallisena myös virkapaikan määrittämistä leirikeskukseen, jolloin työntekijä ei saa esimerkiksi rippikoululeireistä päivärahoja. Kuinka moni viranhaltija lähtisi viikoksi töihin ilman korvausta? Peräänkuulutan siis samoja sääntöjä kaikille.
Kausityöntekijä on arvokas. Ilman kesäteologeja ja -nuorisotyönohjaajia olisi vaikeaa pitää kirkon lippulaivaa, rippikouluja, toiminnassa kuten nyt. Hautausmaiden ja kiinteistöjen ylläpito olisi vain osa nykyisestä, eikä kirkoissa soisi musiikki kesäisin. Viranhaltijoiden lomatoiveet voisi unohtaa, kun ei olisi ketään tuuraamassa.
AKI-liittojen teettämissä kyselyissä on saatu selville, että seurakunnissa tehdyt työharjoittelut lisäävä kirkon alan opiskelijoiden halua sitoutua kirkon työhön, mutta kesätyöt vähentävät sitä.
Kokonaiskirkollisesti olemme tilanteessa, jossa varsinkin nuoria työntekijöitä on vaikeaa sitouttaa kirkon alan töihin. Kausityö toimii käyntikorttina kirkon töihin. Parhaimmillaan kausityöntekijästä saadaan kutsumustaan seuraava kirkon alan ammattilainen juuri siihen seurakuntaan, jossa kesähessua on näkyvästi arvostettu.
Kausityöntekijöiden kohtelu paljastaa kirkon työnantajakulttuurin kirkkaammin kuin mikään strategiapaperi. Kausityössä näkyy, ketä pidetään neuvoteltavana kulueränä ja ketä täysivaltaisena ammattilaisena sekä tiimin jäsenenä.
Epämääräinen palkkaus ja “näin on aina tehty” -perustelut eivät ole pikkuasioita, vaan viestejä arvostuksesta tai sen puutteesta.
Seurakunnissa on aika päättää, halutaanko olla työnantaja, johon sitoudutaan, vai sellainen, josta opitaan lähtemään.
Kausityö ei saisi olla oppirahojen maksamista
Kysymys ei ole vain kesästä tai yksittäisestä työjaksosta, vaan siitä, millaisen kuvan kirkko antaa itsestään työnantajana. Kausityö on monelle opiskelijalle ja vastavalmistuneelle ensimmäinen kosketus kirkon työelämään.
Jos tämä kosketus on epäselvä, epäreilu tai välinpitämätön, sen vaikutus kantaa pitkälle. Kirkko ei voi samaan aikaan huolestua sitoutumisen puutteesta ja kohdella kausityöntekijöitä poikkeuksina säännöistä. Sitoutuminen syntyy kokemuksesta, että oma työ on tarpeellista, arvostettua ja reilusti kohdeltua.
Jos kirkko haluaa tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä, kausityöstä on lopetettava oppirahana maksattaminen. Työtä ei tehdä harjoituksena, eikä pelkästään kokemuksen vuoksi, vaan vastuulla ja ammatillisella osaamisella.
Työnantaja, joka tietoisesti jättää kausityön ehdot epämääräisiksi tai hyödyntää nuorten ja määräaikaisten heikompaa neuvotteluasemaa, tekee lyhytnäköistä henkilöstöpolitiikkaa.
Seurakunnissa on aika päättää, halutaanko olla työnantaja, johon sitoudutaan, vai sellainen, josta opitaan lähtemään.
Oma toiveeni olisi, että kausityön rekrytointi olisi yhtenevää, läpinäkyvää ja työntekijää arvostavaa ihan jokaisessa seurakunnassa ja kirkollisessa järjestössä.
