Päivi Räsänen sai tuomionsa – saako pappi edelleen saarnata, mitä henki antaa puhuttavaksi?

Petja Kopperoinen pohtii, voiko pastori syyllistyä rikokseen saarnastuolissa tai nuorisotyöntekijä iltahartaudessa. Miten kirkon työntekijä välttää maallisen oikeuden piiskaniskut?

Teksti Petja kopperoinen

Korkein oikeus on antanut tuomionsa Päivi Räsäselle.

Uutisten kommenttikenttiä, poliitikkojen lausuntoja ja yleistä jälkipuintia seuratessa voisi kuvitella, että tuomio tuli Raamatun siteeraamisesta – tai edes siitä, että Räsänen on käyttänyt uskontoa lyömäaseenaan.

Mutta ei. Jos korkeimman oikeuden perustelut lukee tarkkaan, voi rivien välistä huomata, ettei kansalaisen sanan- tai uskonnonvapaus ole uhattuna.

Jos Räsänen olisi tuomittu raamatunjakeiden levittämisestä tai kristinuskoon kytkeytyvän vihan lietsomisesta, meidän kaikkien täytyisi olla varpaillaan. Kuinka moni kirkon työntekijä päätyisikään raastupaan tällaisen ennakkotapauksen myötä?

Tältä osin oikeuden päätös on huojentava: edelleen pappi saa saarnata kirkossa sitä, mitä henki antaa puhuttavaksi. Vai saako?

Lääketieteen ammattilaisena Räsäsen tulisi ymmärtää, että tieto muuttuu ja vanhentunut tieto voi olla halventavaa.

Räsänen sai tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Korkein oikeus perustelee päätöstään sillä, että Räsänen on jakanut pamfletissaan vanhentunutta tietoa, joka on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Lääketieteen ammattilaisena Räsäsen tulisi ymmärtää, että tieto muuttuu ja vanhentunut tieto voi olla halventavaa. Vaikka homoseksuaalisuus olisi nähty ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriönä” joskus menneellä vuosituhannella, saman asian sanominen ääneen voi olla tuomittavaa tällä vuosituhannella.

Jos tätä ajatusta laajentaa kirkon työntekijöihin, saatamme olla tilanteessa, jossa pastori syyllistyy rikokseen saarnastuolissa tai nuorisotyöntekijä iltahartaudessa. Voi koittaa päivä, jolloin närkästystä ei osoiteta enää kirkosta eroamalla, vaan rikosilmoituksella.

Jos kirkon työntekijä ei seuraa alansa kehitystä, vaan jättää tietonsa menneille vuosikymmenille, vaarana on ”tehdä räsäset”.

Teologia on kuin mikä tahansa tiede: se elää ajassa, ja tulokset muuttuvat tiedon lisääntyessä. Uudet tutkimukset haastavat aiemmat faktat ja tuovat tullessaan uusia tulkintoja, jotka ajan kuluessa päätyvät valtavirtaan.

Jos kirkon työntekijä ei seuraa alansa kehitystä, vaan jättää tietonsa menneille vuosikymmenille, vaarana on ”tehdä räsäset”. Tällöin levitetään vanhentunutta tietoa, joka on nykykäsityksen mukaan halventavaa, syrjivää ja toiseuttavaa. Silloin tuomiokapitulin nuhteet eivät enää riitä, vaan myös maallinen oikeus antaa piiskaa.

En haluaisi nähdä tilannetta, jossa oikeusistuin ruotii kirkon työntekijän sanomisia ja pohtii rikoksen tunnusmerkkien täyttymistä.

Ehkäpä varmuuden vuoksi olisi syytä pidättäytyä halventavasta kielenkäytöstä ja vanhentuneen tiedon levittämisestä myös kirkon piirissä.

Tähän kohtaan tekisi mieleni lainata Lutheria osoittaakseni teologisenkin tiedon vanhentuvan, mutta en aio ryhtyä kirkolliseksi ennakkotapaukseksi.