Kesä lyhyt, muistijälki pitkä
Teksti Riitta haapa-aho
Omat kokemukseni seurakuntien kesätyöstä juontavat yli 15 vuoden päähän. Opiskeluaikoina työskentelin useissa seurakunnissa kesäteologina. Lähellä valmistumista sain kokemusta myös seurakuntasihteerin kesäsijaistuksesta. Kun työskentelin kirkkoherranvirastossa, koin itseni huomattavasti enemmän työyhteisön jäseneksi verrattuna teologitehtäviin. Sain kunnollisen perehdytyksen, opin tuntemaan kaikki työntekijät, olin oikeutettu lounasetuun ja sain evl-sähköpostin. Erityisesti jälkimmäinen oli silloin yllättävän suuri statussymboli.
Kesäkausi on nyt päättymässä, vakituiset työntekijät palaavat vähitellen lomilta, leireiltä ja leirivapailta takaisin toimistolle. Samaan aikaan kaikkien lomatuuraajien ja kausityöntekijöiden työsuhteet ovat päättymässä. Seurakunnissa työskentelee valtavat määrät kesäteologeja, -kanttoreita, -nuorisotyönohjaajia, -diakoneja ja -pappeja. Vielä kun tähän joukkoon laskee hautausmaiden työntekijät ja vaikkapa tiekirkko-oppaat, mukana on lukuisia nuoria, jotka vasta tutustuvat kirkkoon työnantajana.
Seurakuntien perehdytyskäytännöt ovat varmasti kehittyneet niistä ajoista, kun itse olin kouluttautumassa kirkon virkaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana on jouduttu heräämään siihen, ettei hakijoita kesätöihin ole pilvin pimein. Ihmisestä, joka hakeutuu kirkkoon töihin, täytyy pitää huolta. Perehdyttäminen parin kuukauden työsuhdetta varten voi tuntua turhauttavalta, mutta kunnollinen opastus kantaa paljon pidemmälle kuin yhteen kesäkauteen. Samainen työntekijä saattaa tulla mielellään palvelukseen myös seuraavana kesänä ja onnistuneen kokemuksen innoittamana hakeutuu kirkon töihin tulevaisuudessakin.
Kesätyöntekijän kuuluminen kiinteästi työyhteisöön voi olla kiinni varsin pienistä asioista. Kuka ottaa uuden työntekijän vastaan ja millä tavalla? Ollaanko hänestä kiinnostuneita, vaikka hän kuuluukin kalustoon vain lyhyen aikaa? Jos kausityöntekijän työsuhteen aikana on työntekijäkokouksia tai tiimipalavereja, osallistuuko hän niihin? Jos työyhteisö sattuu viettämään tyhypäivää, onko kesäsijainen myös siitä osallinen? Mitkä ovat työhön osoitetut välineet ja erityisesti – saako sen seurakunnan sähköpostin?
Uskon, että monissa paikoin perehdytys ja työyhteisöön kiinnittyminen onnistuvat nykyisin hyvin. Mutta vielä olisi arvokasta tarkastella, mitä tapahtuu, kun työntekijä lähtee pois? Diakoniatyöntekijöiden liiton puheenjohtaja Tiina Haukijärvi kirjoitti aiemmin tänä vuonna Jobiin terävän puheenvuoron otsikolla ”Olipa kerran työntekijä ja sitten hän lähti”. Haukijärvi kirjoitti siitä, miten seurakunnista lähdetään hiljaa pois eikä työnsuhteiden päättymistä huomioida riittävästi. Erityisesti tämä pitää paikkansa kausityöntekijöiden kohdalla. Se on tietenkin ymmärrettävää, koska esihenkilöt ja näiden vaihtuvat sijaiset ovat vuorotellen lomilla. On kuitenkin myös työpaikan etu, jos esimerkiksi jonkinlaiselle loppukeskustelulle löydetään yhteinen aika. Ei vie mahdottoman paljon resursseja vielä työsuhteen lopuksi kysyä, millaista meillä oli työskennellä, minkä koit työssäsi mielekkääksi, mitä meidän kannattaisi kehittää. Työntekijä, joka on töissä vain lyhyen aikaa, näkee kaiken tuorein silmin. Hänen näkemyksiään kannattaa kuulla.
Kirjoittaja on Pappisliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
