Vapaaehtoistoiminnan perehdytykseen ja johtamiseen panostaminen kannattaa seurakunnassa 

Teksti Heli Joronen kuva Pixabay

Vapaaehtoistoiminnan merkitys kirkossa kasvaa koko ajan. Tämän vuoksi vapaaehtoisten perehdyttämistä tehtäviinsä ei tulisi vähätellä. 

Kirkon sisällä tehtävässä vapaaehtoistoiminnassa korostuvat arvot, toivon tuominen ja rakkaudelliset teot. Vaikka toiminta perustuukin kristilliseltä arvopohjalta tehtävään toimintaan, se ei poista perehdytyksen välttämättömyyttä ja hyvää johtamista.

Kirkko on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä seurakunnissa näkyy vapaaehtoistoiminnan vahvistuminen ja vilkastuminen. Tämän tavoitteen valossa vapaaehtoistoiminnan perehdytyksen kehittäminen on ajankohtaista.  

Näiden kolmen vuoden aikana halu tehdä pitkäkestoista vapaaehtoistyötä on pudonnut 50 prosentista 33 prosenttiin.

Vapaaehtoistoimintaan sitoutumisessa on tapahtunut muutoksia 

Vapaaehtoistoimintaa on tutkittu säännöllisesti, ja tutkimusten avulla on saatu tietoa vapaaehtoistoiminnan muutoksista. 

Vuonna 2024 Kirkkohallitus osallistui tutkimuskeskus Siviksen toteuttamaan tutkimukseen. Se liittyi ihmisten haluun osallistua vapaaehtoistoimintaan ja selvitti mitä asioita vapaaehtoistoiminnan tulisi sisältää, että osallistuminen houkuttelisi.

Tämän tutkimuksen tuloksia on ollut mahdollista verrata vuonna 2021 tehtyyn vastaavaan tutkimukseen. Näiden kolmen vuoden aikana halu tehdä pitkäkestoista vapaaehtoistyötä on pudonnut 50 prosentista 33 prosenttiin.

Lisäksi 26 prosenttia halusi tietää heti, mihin ovat sitoutumassa, kun aikaisemmin luku on ollut 12 prosenttia. Vapaaehtoistoiminnan tärkeimpänä motiivina oli konkreettinen muiden ihmisten auttaminen. 

”Menkää ja tehkää” – vapaaehtoistoiminnan työryhmän loppuraportissa vuodelta 2024 todetaan vapaaehtoistoiminnan kokoavan yhteen seurakuntalaisia ja luovan mahdollisuuden osallisuuteen, joka sitouttaa yhteisöön. 

Raportissa todetaan, että seurakunnan työntekijöiden osaamista tulee vahvistaa tunnistamaan vapaaehtoisuuteen liittyvät vaiheet. Raportin mukaan ”resurssien vähetessä kirkon työntekijöiden rooli muuttuu yhä enemmän tekijästä tukijaksi”. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä seurakunnissa näkyisi vapaaehtoistoiminnan vahvistuminen ja vilkastuminen.  

Diakoniabarometri vuodelta 2022 toi näkyväksi, että diakonian vapaaehtoistoiminnan kantavana voimana toimivat eläkeikäiset aktiiviseurakuntalaiset. Eläkeikäisiä vapaaehtoisia on tutkittu Jyväskylän yliopistossa vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin Iäkkäiden ihmisten ja eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia kanssakäymisestä vapaaehtoistyössä.

Tutkimuksessa ilmeni, että vapaaehtoisille tärkeimmät asiat olivat kokemukset mahdollisuudesta jatkaa aikaisempaa tuottavaa elämää, itsensä tarpeelliseksi tunteminen, oman kunnon yllä pysyminen toista autettaessa, mahdollisuus oppia tulevaa omaa vanhuutta varten sekä auttamisen arvokkuus.

Vapaaehtoistointa ei ole arvokasta pelkästään avun kohteena oleville, vaan myös vapaaehtoistyötä tekeville.  

Työntekijät saattavat pelätä oman työpaikkansa puolesta tai vapaaehtoisten ohjaus koetaan hitaaksi ja työlääksi, eikä vapaaehtoisten kykyihin aina luoteta.

Haasteet vapaaehtoistoiminnan kehittymiselle

Seurakunnan vapaaehtoistoimintaa suunniteltaessa on otettava huomioon muutokset ihmisten halussa sitoutua vapaaehtoistoimintaan.

Yleisesti ottaen pitkäkestoiseen toimintaan ei haluta sitoutua samalla tavalla kuin aikaisemmin, ja tämä lisää perehdytyksen ja johtamisen merkitystä. Ihmiset haluavat tietää heti mihin ovat sitoutumassa ja mitä se heiltä vaatii. Yhteinen innostus syntyy merkityksellisistä ja ajankohtaisista asioista. Mikäli ajankohtaisuus puuttuu, mikään taikakonsti ei innosta ihmisiä osallistumaan.  

Sisäisenä haasteena vapaehtoistoiminnan kehittymiselle voivat olla työntekijöiden asenteet. Työntekijät saattavat pelätä oman työpaikkansa puolesta tai vapaaehtoisten ohjaus koetaan hitaaksi ja työlääksi, eikä vapaaehtoisten kykyihin aina luoteta. Myös seurakunnan toimintaan osallistuvat saattavat haluta palveluita enemmin työntekijöiltä kuin vapaaehtoisilta.  

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen voi olla erilaista kuin työyhteisön johtaminen. Siinä ei ole esimies-alaissuhdetta, minkä vuoksi perinteinen työsuhdeperusteinen johtaminen ei ole mahdollista. Johtajuuden tulee innostaa ja saada vapaaehtoiset löytämään vahvuutensa ja taitonsa, jotta motivoituminen ja sitoutuminen tapahtuu aina uudelleen toiminnan vapaaehtoisuudesta huolimatta.

Tiiminjohtamisen taitoja tarvitaan, jotta nähdään epäkohtia ja asetetaan rajoja niitä vaativissa tilanteissa. Palkatuilla työntekijöillä on viime kädessä aina vastuu toiminnasta.  

Vapaaehtoistoiminnan tasa-arvoisuus herättää usein kysymyksiä seurakunnan palkatuissa työntekijöissä. Erityisesti ajatus tasavertaisesta toimijuudesta, jossa työntekijän tehtävänä on tukea vapaaehtoisia, mutta ei toimia heidän esimiehenään, on haasteellinen. 

Tämä voi olla ristiriitainen näkökulma, sillä työntekijä on kuitenkin viime kädessä vastuussa toiminnasta ja toimii seurakunnan valtuuttamana. Voidaankin todeta, että vapaaehtoisten johtaminen vaatii herkkää pelisilmää ja asettumista myös vapaaehtoisen rinnalle tasa-arvoisena toimijana. 

Hyvän perehdytyksen ja johtamisen lisäksi vapaaehtoisten palkitseminen on tärkeää. Yksilöllistä palkitsemista sekä ahkerimpien vapaaehtoisten erityistä huomioimista tulee kuitenkin välttää. Se lisää kilpailuasetelmaa, joka syö luottamusta.

Hyvinä vaihtoehtoina ovat toimineet kaikille jaetut samanlaiset pienet muistamiset, kiitospuhe tai kiitosjuhla. Fyysistä palkitsemista tärkeämpiä ovat motivaation ylläpidossa vapaaehtoistyön mielekkyys, hyvä organisointi, osallisuuden tunne sekä mahdollisuus kasvaa ja oppia.

On tärkeää, että vapaaehtoistoimijaksi haluava henkilö sitoutuu seurakunnan yhteisiin eettisiin pelisääntöihin.

Vapaaehtoistoimintaan turvaa perehdytyksestä ja johtamisesta 

Vapaaehtoistoiminnan yhteys seurakunnan perustehtävään tulee olla selvä vapaaehtoistoimijalle. Tämä tulee varmistaa riittävällä perehdytyksellä ja koulutuksella. 

Vapaaehtoistoimintaa ohjaavat Suomen laki, säädökset ja hyvät tavat. Näiden tavoitteena on oikeudenmukaisuus ja vapaaehtoistoimijan suojeleminen. Säännöt tuovat turvaa vapaaehtoisille ja varmistavat vapaaehtoistoiminnan kohteena olevien oikeuksia.

Tärkeimmät säädökset, jotka vapaaehtoistoiminnassa tulee tuntea, liittyvät lastensuojeluun, haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohtaamiseen, työturvallisuuteen ja vaitiolovelvollisuuteen. 

Turvallisuudella tarkoitetaan niin fyysistä kuin psyykkistäkin turvallisuutta. Perehdytyksen ja koulutuksen tulee olla laajuudeltaan verrattavissa toiminnan vaativuuteen.

Perehdytyskoulutuksessa tulee käydä läpi eettiset ohjeet, turvallisuusohjeet sekä hätätilanteen toimintaohjeet niin seurakunnan tiloissa kuin seurakunnan ulkopuolellakin tapahtuvissa toiminnoissa.

Yksi helposti unohtuva tai tietoisesti taka-alalle painettu asia on oikeus rikostaustan selvittämiseen alaikäisten kanssa toimittaessa tilanteissa, joissa toiminta on pidempikestoista tai kontaktit lasten ja nuorten kanssa tapahtuvat yksin.

Oikeusrekisterikeskus edellyttää toimintaa koskevan ohjeistuksen luomista sekä lupaa rikosrekisteriotteen tilaamiseen.  

On tärkeää, että vapaaehtoistoimijaksi haluava henkilö sitoutuu seurakunnan yhteisiin eettisiin pelisääntöihin. Seurakunnassa vapaaehtoistoimijoiden eettisiksi ohjeiksi voi poimia osia diakoniatyöntekijöiden eettisistä ohjeista. Näitä ovat muun muassa ilon ja toivon tuottaminen, luottamuksellisuus, hyvän kierrättäminen, erilaisuuden kunnioittaminen ja yhteisöllisyys.  

Vapaaehtoistoiminnassa syntyy toisinaan konflikteja, eikä niitä ei ole mahdollista välttää kokonaan. Näissä tilanteissa tarvitaan johtamistaitoja ja auktoriteettia, joka tarkoittaa lupaa toimia organisaation nimissä. Konflikteja on toisaalta mahdollista ennaltaehkäistä selvillä vastuunjaoilla ja pelisäännöillä, luottamuksen rakentamisella sekä riittävällä tiedotuksella.

Mitä itseohjautuvampaa toiminta on, sitä tärkeämpänä pelisäännöt näyttäytyvät. Me-hengen luominen innostaa ja sitouttaa vapaaehtoisia ja helpottaa vapaaehtoisten johtamista.  

Henkinen kuormitus on lisääntynyt monissa vapaaehtoistoiminnan tehtävissä. Erityisesti sielunhoitotehtävissä ja lähimmäispalvelussa mieltä painavien elämänkokemusten käsittely voi johtaa henkiseen kuormittumiseen. 

Myötätuntostressi, myötätuntouupumus tai sijaistraumatisoituminen ovat riskejä, joihin haavoittavassa asemassa olevien kanssa työskentelevä voi joutua.  Kuormitusta aiheuttavat myös haastavasti käyttäytyvät henkilöt, kuten rajattomat ja aggressiiviset henkilöt.  

On tärkeää, että vapaaehtoistoimijalla on säännöllinen kontakti seurakunnan työntekijään, jotta vapaaehtoistoimija voi toimia hyvillä mielin ja turvallisesti. Erityisen kuormittavissa tilanteissa pitäisi päästä nopeasti keskustelemaan työntekijän kanssa ja saada tarvittaessa työnohjausta.

Vapaaehtoistoimijalla pitää olla mahdollisuus vaihtaa toisiin tehtäviin tai lopettaa, mikäli toiminta tulee liian raskaaksi tai vaativaksi. Ajankohtaiset asiat ja ilmiöt huomioimalla ja vapaaehtoisten jaksamisesta huolehtimalla saamme säilytettyä elinvoimaisen vapaaehtoistoiminnan myös jatkossa. 

Seurakunnissa hengellisen toiminnan järjestämiseen liittyvä vapaaehtoistoiminta, joka aikaisemmin on ollut palkattujen työntekijöiden vastuulla, on lisääntymässä.

Ajatuksia ja pohdintoja vapaaehtoistoiminnan muutoksista seurakunnassa 

Seurakuntien vapaaehtoistoiminta on aiemmin painottunut pitkälti diakoniseen vapaaehtoistoimintaan. Seurakunnissa hengellisen toiminnan järjestämiseen liittyvä vapaaehtoistoiminta, joka aikaisemmin on ollut palkattujen työntekijöiden vastuulla, on lisääntymässä.

Nykyinen vapaaehtoistoiminnan käsite diakonisena vapaaehtoistoimintana ja siihen liittyvä teoria tulevat haastetuksi tulevaisuudessa. Tasavertaisina ja osallisina, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen -työryhmän loppuraportti vuodelta 2018 on kannustanut seurakuntia valmistelemaan materiaalia vapaaehtoisten toteuttaman jumalanpalveluselämän tueksi.

Tulevaisuudessa myös vapaaehtoistoiminnasta kirjoitetun teorian näkökulma voi muuttua. Tätä muutosta olisi tulevaisuudessa hyvä pohtia. 

Lisää aiheesta:

Lintunen, T., Piirainen, A., Rantanen, T., Vuoskoski, P. & Äyräväinen, I. (2022). Iäkkäiden ihmisten ja eläkeläisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia kanssakäymisestä vapaaehtoistyössä. Jyväskylän yliopisto. 

Siltala, H. (toim). (2018). Hyvää sulle, hyvää mulle, vapaaehtoistyön laatukäsikirja.  https://www.arkkihiippakunta.fi/uploads/2020/12/95a0d41d-hyvaa-sulle-hyvaa-mulle-vapaaehtoistoiminnan-laatukasikirja-e-kirja_1.pdf 

Suomen ev. lut. kirkko. Diakoniabarometri. (2022). https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/06/Diakoniabarometri-2022-julkaisuesitelma.pdf 

Suomen ev.lut.kirkko.     Menkää ja tehkää vapaaehtoistoiminnan työryhmän loppuraportti. 10.10.2024. https://evl.fi/plus/vapaaehtoistoiminta/menkaa-ja-tehkaa-vapaaehtoistoiminnan-kehittamistyoryhman-loppuraportti/ 

Tasavertaisina ja osallisina. Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen-loppuraportti. (2018). https://evl.fi/documents/1327140/45404259/Tasavertaisina+ja+osallisina.pdf/53f83ce4-f894-00b6-517d-ba9ab86bf94c?t=1561549521000  Turja, T. (2024). Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen Suomessa 2024. Tutkimusraportti. Kansalaisareena, Taloustutkimus oy. https://view.officeapps.live.com/op/view.aspx?src=https%3A%2F%2Fevl.fi%2Fplus%2Fwpcontent%2Fuploads%2Fsites%2F3%2F2024%2F05%2FVapaaehtoistoiminta_raportti_2024-1.pptx&wdOrigin=BROWSELINK