Miten teologian opiskelu valmistaa kirkon työhön? – ”Teologian maisterin tutkinto tuottaa vasta perusvalmiudet”

Teksti Johan Savola kuvat Johan Savola

Mikäli halajaa papin virkaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, pitää suorittaa teologian maisterin tutkinto. Sen jälkeen, ja miksei jo opintojen aikana, on hyvä kysyä, että miten kaikki oppimani saadaan hyvään käyttöön työelämän tarpeita ajatellen. 

Kun itse opiskelin, olin myös aktiivinen Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksessä (TYT). Järjestin vuonna 2011 muun muassa työelämäillan, johon kutsuin puhumaan silloisen Kirkon Koulutuskeskuksen (KK) johtajan Kari Kopperin.

Muistan kysyneeni häneltä, mikä pääaine kannattaisi valita, jos aikoo papin työhön. Kopperi ei nostanut silloin mitään pääainetta ylitse muiden. 
 
Nykyinen Kirkon koulutuksen asiantuntija Eeva Salo-Kopperi kommentoi asiaa näin: 

–  En myöskään lähtisi priorisoimaan yksittäisiä oppiaineita. Esimerkiksi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opetussuunnitelmassa oppiaineiden rinnalla on runsaasti temaattisia kursseja, joissa yhdistyvät eri oppialojen näkökulmat. Tutkintoihin sisältyy nykyisin paljon valinnaisuutta, mikä korostaa opiskelijan mahdollisuutta – ja vastuuta – rakentaa tutkinnostaan omia kiinnostuksia ja työelämätarpeita vastaava kokonaisuus. Opiskelija toimii tällöin aktiivisena oman osaamisprofiilinsa suunnittelijana. 

Kysyin kokemuksia myös kahdelta teologian opiskelijalta, jotka olivat tänä keväänä seurakuntaharjoittelussa Turussa ja Paimiossa. He ovat Havu Pellikka ja Elina Jalo. 

Seurakuntaharjoittelu oli hänen mielestään kattava läpileikkaus seurakuntatyön eri osa-alueista.

Valmista ohjetta opintojen suunnitteluun ei ole

Havu Pellikka on alanvaihtaja. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan filosofian tohtori geofysiikan alalta ja toiminut merentutkijana 15 vuotta. 

Häntä kiinnostavat papin tehtävät ja siksi hän suorittikin kuuden viikon seurakuntaharjoittelun Turun Tuomiokirkkoseurakunnassa tämän vuoden alussa. Aluksi Pellikka valitsi opintoja laaja-alaisesti teologian alalta, mutta gradunsa hän päätti tehdä kirkkohistoriasta. 

Pellikka kertoo, että hänen aikaisempi työnsä oli aivan erilaista: enemmän tietokoneella istumista kuin seurakunnallinen työ, jossa ollaan hyvin paljon suoraan ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. 

Hän kertoo arvostavansa sitä, että papit saavat akateemisen koulutuksen. Hän kuitenkin jatkaa, että tutkinnon sisältö on todella teoreettinen suhteessa itse työssä tarvittavaan käytäntöön.

Silti akateemisuus on hänen mielestään tarvittava pohja, ja se käytännön osaaminen vaan pitää haalia muualta. Pellikka onkin ollut seurakunnassa vapaaehtoistyössä ja osallistunut esimerkiksi Tuomas-yhteisön rukousavustajakoulutukseen. 

Seurakuntaharjoittelu oli hänen mielestään kattava läpileikkaus seurakuntatyön eri osa-alueista. Pellikka kertoo, että hänelle itselleen innostavin haaste oli sopeuttaa puhe vaihtuvalle kuulijakunnalle. Jos vaikka aamulla oltiin pitämässä laitoshartautta, illalla nuorten iltaa ja sunnuntaina korkeakirkollista jumalanpalvelusta, valmistelu oli jokaiseen aivan erilaista.

Toisaalta hänen mielestään on hyvä kysymys, miten yliopisto-opinnot voisivat auttaa, ainakaan enää tässä vaiheessa, kun tutkintoon mahtuu enää gradu. Pellikka sanookin, että jos saisi aloittaa ikään kuin alusta, hän tuskin vaihtaisi nykyisiä valintojaan, mutta joistakin sielunhoidon tai pastoraaliteologian kursseista voisi olla hyötyä. 

Elina Jalo on aloittanut teologian opintonsa lukion jälkeen vuonna 2020 ja teki kanditutkielmansa uskonnonpedagogiikasta, joka siis kuuluu käytännöllisen teologian alaan.

Hän teki seurakuntaharjoittelunsa Paimion seurakunnassa maalis-huhtikuussa tänä vuonna, minkä lisäksi hän on ollut useampana kesänä seurakunnallisissa kesätöissä erityisesti leirityössä. 

Jalon kokemuksen mukaan tiedekunnan opintotarjonta on varsin kattava. Hän kuitenkin ajattelee, että ei ole tarjolla juurikaan mitään opastusta siihen, mitä kannattaisi valita, jos haluat kirkollisiin töihin. Siksi hän on valinnut opintojaan oman kiinnostuksensa pohjalta. 

Harjoittelu ja työkokemus on tuonut Jalolle sellaisen kokemuksen, että opetus ja kasvatus on hänelle mieluisinta kirkon työssä. Eniten hän kaipaisi lisää taitoja diakoniasta ja auttavasta kohtaamisesta. Kuitenkin hänelläkin alkaa tutkinto olla jo täynnä. 

Miksi työelämää harjoitellaan vasta maisterivaiheessa?

Sekä Jalon että Pellikan kertomasta kävi ilmi, että harjoittelujakso on nykyisessä tutkintorakenteessa maisterivaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että harjoitteluvaiheessa opinnot alkavat olla jo niin täynnä, että halutessaankaan suuntaa ei voi enää oikein opintojen sisällä korjata.

Toisaalta kirkossa papin polkuun kuuluu pastoraalitutkinto eli kaikki oppiminen ei suinkaan ole tiedekunnan varassa. Silti se saa minut kysymään, miksi työelämää harjoitellaan vasta maisterivaiheessa.

Otin puhelun Helsingin teologiseen tiedekuntaan Timo Åvistille. Oma muistikuvani nimittäin oli, että olisin suorittanut oman seurakuntaharjoitteluni kandivaiheessa. Åvist kuitenkin muistutti, että seurakuntaharjoittelu on aina kuulunut maisteriopintoihin, joskin vielä 2010-luvun alussa, jolloin oli jo tullut pakolliseksi suorittaa myös teologian kandidaatin tutkinto, tutkinnot eivät olleet niin toisistaan erillään kuin nykyään.

Vielä allekirjoittaneen opiskeluaikana vuosina 2009–2013 moni saattoi valmistua edellisenä päivänä kandidaatiksi ja seuraavana päivänä maisteriksi. Nykyään Kelan maksamat opintotuet ”motivoivat” valmistumaan kandidaatiksi tavoiteajassa, ja vasta sen jälkeen saa uudet opintotukikuukaudet maisteriopintoja varten. 

Åvist jatkaa toteamalla, että vuoden 2017 tutkinnonuudistus toi lisäpanostuksia työelämävalmiuksiin, sillä tavoitteella, että opiskelijat eivät valmistuisi kortistoon. Tätä nykyä kandivaiheessa on oma harjoittelunsa (50 tuntia) ja työelämäopintoja yhteensä kymmenen opintopistettä. Opiskelija valitsee kandiharjoittelusektorin oman kiinnostuksensa mukaan. 

Kisällistä mestariksi -ajattelu taitaa enää olla todellisuutta vain Puolustusvoimissa, jossa sotatieteiden kandidaatin tutkinnon ja maisteriopintojen välillä voi olla viisi vuottakin. 

Omalla papiksi kasvamisen polulla minulle oli merkittävintä, että sain mahdollisuuden tehdä kirkon nuorisotyönohjaajan sijaisuuksia opintojeni ohella. Ajattelen, että nimenomaan tämä mahdollisti teologisen opintojen lokeroinnin käyttökelpoisiin kokonaisuuksiin seurakuntatyötä varten. 

Sen verran kirkon historiaa ja luterilaisen teologian kehittymistä pitää ymmärtää, että osaa hahmottaa omaa ajatteluaan sitä vasten. 

Mitä tietoja ja taitoja kirkko sitten odottaa papiksi vihittävältä? 

Tämän kysymyksen lähetin jokaiseen hiippakuntaan. Seitsemän päivää vastausaikaa tuotti kolme vastausta. Vastaukset niin Oulun hiippakunnasta kuin arkkihiippakunnastakin nostivat esiin pappien ydinosaamiskuvauksen. 

Oulun hiippakunnan hiippakuntapastori Päivi Liiti jatkoi toteamalla lisäksi, että erityisesti ulkoisen viestinnän taitoja arvostetaan ja odotetaan enemmän kuin vaikka viisi vuotta sitten. Odotusten mahdollinen vaikutus palkkaukseen ratkaistaan seurakunnissa tehtäväkohtaisesti. 

Espoon hiippakunnasta notaari Pilvi Keravuori kertoi, että Espoon hiippakunnassa asia on muotoiltu siten, että Espoon hiippakunta tarvitsee monenlaisia pappeja. Hiippakunta toivoo papeiltaan vahvaa kutsumusta kirkon työhön sekä sitoutumista kirkon perustehtävään. Valmis ei tarvitse olla. Papin työ on jatkuvaa oppimista ja syventymistä.  

Arkkihiippakunnan hiippakuntapastori Pauliina Järvinen puolestaan toteaa:  

– En myöskään lähtisi määrittämään mitään pääainetta ylitse muiden. Meillä on erilaisia vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita. Mutta omaa teologiaa kannattaa koetella matkan varrella ja yrittää jäsentää sitä itselleen. Millainen teologi olen, mitkä ovat minun teologiassani keskeisiä ajatuksia? Sen verran kirkon historiaa ja luterilaisen teologian kehittymistä pitää ymmärtää, että osaa hahmottaa omaa ajatteluaan sitä vasten.  

 – Ydinosaamiskuvauksissa on kuvattu laajasti erilaisia näkökulmia papin työhön. Se on hyvä peili, kun tarkastelee omaa omistaan ja mahdollista kehittymistarpeitaan. Mutta se on myös lista, jonka äärellä saattaa tulla epätoivo. Kukaan ei taida täyttää kaikkia osa-alueita. 

– Mitäkö toivon meillä vihittäviltä papeilta? Akateeminen tutkinto antaa kykyä tarkastella maailmaa, elämää, ympäröivää yhteiskuntaa ja niissä liikkuvia ilmiöitä.   Jonkinlainen käsitys omasta teologiasta olisi hyvä olla. Ja taitoa sanoittaa kristillistä uskoa tämän ajan ihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Valmis ei tarvitse olla, työ muokkaa meistä jokaista ja myös meidän teologiaamme. Persoonaltaan hyvin erilaiset ihmiset sopivat papin työhön. Pitää kuitenkin olla kykyä kuunnella ihmisiä ja heidän elämäntarinoitaan, on hyvä olla kiinnostunut ihmisistä. Pitää olla riittävästi rohkeutta olla esillä ja johtaa tilanteita. Muuten työ käy raskaaksi. Ja tilannetajua, ilman sitä papin työssä ei oikein pärjää.  

Toistaiseksi kirkko on kuitenkin pystynyt tarjoamaan työn ohessa tehtävää täydennyskoulutusta, jota kautta voi kehittää työssä tarvittavia erityisiä valmiuksia.

Miten tämä erilaiset kokemukset ja tarpeet näyttäytyvät edunvalvonnan näkökulmasta, jossa eletään niin yliopiston kuin tulevan työelämän todellisuudessa, asiantuntija Vesa Engström? 

– Eri tahojen vastauksista käy kiinnostavasti ilmi kirkon hajanainen todellisuus. Opiskelijoiden on hankala vastata, mitä heidän kannattaisi tai olisi kannattanut opiskella, mutta ei sellaista vastausta ylipäätään mikään taho tyhjentävästi pysty antamaan. Kirkossa saatetaan samalla tehtävänimikkeellä tehdä toisistaan täysin poikkeavia töitä, joten asiaan haastava yksiselitteisesti vastata. 

– Liitolle kentältä kantautuvasta palautteesta ja esimerkiksi pastoraalikurssien vastaavuudesta työelämään voi kuitenkin tehdä joitain johtopäätöksiä. Monella pappisvihkimystä hakevallakin saattaa olla suuria puutteita esimerkiksi luterilaisen teologian perusteista. Itse suosittelisin jokaiselle papiksi aikovalle, että tutustuu opinnoissaan luterilaiseen tunnustukseen ja mieluusti luterilaisen raamattuteologian perusteisiin. Lisäksi seurakuntaelämästä on hyvä olla kokemusta niin messuun osallistuvan seurakuntalaisen kuin maallikkoavustajan tai kausiteologin näkökulmastakin. Myöhemmin työuralla monet korostavat myös viestinnän, esiintymistaitojen, taloushallinnon ja ylipäätään hallinnon osaamisen tärkeyttä. Ihmisten kohtaamisen taito hyvin erilaisissa tilanteissa on tietysti työn ydintä koko työuran ajan. 

– Toistaiseksi kirkko on kuitenkin pystynyt tarjoamaan työn ohessa tehtävää täydennyskoulutusta, jota kautta voi kehittää työssä tarvittavia erityisiä valmiuksia. Esimerkiksi sielunhoidon tai hallinnon osaamistaan voi hyvin kehittää työn ohessa kouluttautumalla. Ylipäätään papiksi aikovan on hyvä tiedostaa, että teologian maisterin tutkinto tuottaa vasta perusvalmiudet papin työuralle ja ammattilaiseksi kasvetaan työn ja sitä täydentävien koulutusten kautta.