Museokierros Verlan puuhiomossa muistuttaa, ettei mikään tule työelämässä ilmaiseksi
Liitto neuvottelee ja turvaa. Järjestäytymisen merkitys korostuu informaatiotulvassa eikä työelämä ole tulemassa lähiaikoina valmiiksi.
Teksti Henri Mäki-Kahma
Mitä sinä ajattelet ammattiliitoista – mitä ne tekevät ja mitä niiden pitäisi tehdä? Tätä kysymystä olen esittänyt kollegoille ympäri Suomea, kun uusi KNT:n strategia on valmis ja sen käytännön toteutus alkaa.
Useana kesänä olen vieraillut Pohjois-Kymenlaakson Verlan tehdasalueella, joka nykyisin toimii museona, mutta jossa aiemmin tehtiin raskasta tehdastyötä. Museokierros Verlan entisessä puuhiomossa ja pahvitehtaassa tarjoaa konkreettisen kuvan suomalaisesta tehdasympäristöstä vuosilta 1870–1960: työ oli usein raskasta, olosuhteet haastavat ja työvuorot kestivät 12 tuntia kuutena päivänä viikossa. Esimerkiksi kuivaamon orsilla työskentelevät altistuivat usein yli 80 asteen kuumuudelle.
Mikään ei ole tullut ilmaiseksi ennen, eikä tule jatkossakaan. Jokainen uudistus – olipa kyse diakonaatti-uudistuksesta tai leirikorvauksista – vaatii pitkäjänteistä vaikuttamista.
Työolot olivat ankaria – ja juuri tästä syystä liikkeelle lähtenyt työväenliike sai aikaan muutoksia. Vuonna 1917 Suomessa säädettiin kahdeksan tunnin työaikalaki. Verlassakin siirryttiin uuteen työaikaan jo keväällä samana vuonna. Työaikauudistus ei tullut ilmaiseksi: sen taustalla oli neuvotteluita, lakkoja ja yhteiskunnallista kuohuntaa. Kahdeksan tunnin työpäivä oli yksi ensimmäisiä konkreettisia saavutuksia, jotka työntekijöiden liittoutuminen mahdollisti – ja juuri tuota työtä jatkamme yhä tänäkin päivänä.
Nykyisestä positiostani katsottuna neuvottelutoiminta on yhä yksi liittojen keskeisistä tehtävistä. Sen ytimessä on ajatus työntekijän työrauhasta ja luottamuksesta siihen, että joku valvoo hänen etujaan ja palkkaustaan. Ilman tätä voisi helposti palata aikaan, jolloin työnantaja yksin päätti palkasta ja työajasta.
Toinen liittojen perustehtävä on varmistaa, että sopimuksia myös noudatetaan. Ennen tehtaan patruuna saattoi päättää työntekijän kohtalosta mielivaltaisesti – nyt käytössämme on tukiverkko, joka suojaa ja turvaa. Meiltä saa virka-aikaan apua puhelimella. Moni onkin sanonut, että liitto on kuin vakuutus – kun jotain sattuu, on paikka, johon ottaa yhteyttä. Hyvä tiedottaminen on onneksi juurruttanut tämän ihmisiin.
Tässä ajassa tiedottaminen on kuitenkin haastavampaa kuin koskaan. Informaatiotulvassa yksittäinen ääni hukkuu helposti. Siksi järjestäytyneisyyden merkitys korostuu entisestään. Osallistuminen ei tarkoita suurieleistä julistusta, vaan yksinkertaisesti keskusteluun mukaan lähtemistä ja mielipiteiden ilmaisemista. Tutkimukset kertovat, että ammatillisesti olemme monesta asiasta melko yksimielisiä, joka helpottaa yhdellä suulla puhumista.
Mikään ei ole tullut ilmaiseksi ennen, eikä tule jatkossakaan. Jokainen uudistus – olipa kyse diakonaatti-uudistuksesta tai leirikorvauksista – vaatii pitkäjänteistä vaikuttamista. Työelämä muuttuu vauhdilla, eikä keskustelu voi pysähtyä.
Mitä siis ammattiliitot tekevät – ja mitä niiden pitää tehdä? Neuvotella ja valvoa, olla saavutettavissa ja vaikuttaa. Se, mistä neuvotellaan, elää ajassa – ja siksi meidän kaikkien tulee olla mukana rakentamassa tätä liittoa. Työelämän voima löytyy yhdessä toimimisesta.
Kirjoittaja on Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.
