Blääh – taas yksi tekoälykolumni!

Teksti Joanna Töyräänvuori

Teknologista kehitystä ja teknologisia innovaatioita vastustavia ihmisiä tupataan kutsumaan luddiiteiksi, jotka olivat alun perin 1800-luvun alussa muodostunut ryhmä englantilaisia tekstiilityöläisiä, jotka vastustivat tekstiiliteollisuuden automatisointia alkujaan Ison-Britannian Nottinghamissa.

Nimensä ryhmä sai Ned Ludd -nimiseltä sukkahousujenkutojamieheltä, jonka nimissä kirjoitettiin pamfletteja ja uhkauskirjeitä tekstiilitehtaiden omistajille ja muille vaikuttajille. Saattaa olla, että Nedin taustalla on aito historiallinen hahmo, mutta ainakin liikkeen huippuvuosina hänestä oli kehkeytynyt legendaarinen työväen sankari, jonka jopa uskottiin majailevan Sherwoodin metsässä, jossa tarujen mukaan aikoinaan seikkaili myös kaikille tuttu rikkailta varastanut ja köyhille antanut Robin Hood. 

Nykynäkökulmasta voi vaikuttaa lapsenomaiselta, että vääjäämättä eteenpäin jylläävää kehitystä on vastustettu ja sitä vastaan taisteltu kuin neuvokas ritari Don Quijote aikoinaan käydessään tyylimyllyjen kimppuun, mutta liikkeen taustalla oli aito huoli. Luddiitit kritisoivat palkkojen polkemista, lapsityövoiman käyttöä, epäinhimillisiä työoloja ja massatuotettujen lopputuotteiden huononemista vastaan – eikä syyttä.

Liikkeellä myöskään ei ollut onnellinen loppu, sillä luddiitteja vastaan käytiin lopulta armeijan voimin ja useita sen jäseniä ammuttiin mielenosoituksissa, kun taas kiinniotettuja sekä lähetettiin vankilasiirtokuntiin että teloitettiin.

Työläisen oikeuksien puolesta puhuminen voi olla hengenvaarallista puuhaa.

Taustalla oli aito huoli

Luddiittiliikkeen huolien taustalla oli Napoleonin sotien aiheuttama taloudellinen ahdinko Euroopassa, joka näkyi työläisten oikeuksien huonontumisena uusien tekstiilitehtaiden pulpahdellessa kaupunkien kupeeseen kuin sienet sateella.

Peruskoulun historiassa opimme teollisesta vallankumouksesta ja kaikista niistä edistysaskeleista, joita ihmiskunta otti harppoessaan kohti uutta, upeaa tulevaisuutta, mutta edistysaskeleiden inhimillinen hinta jää usein pimentoon. Luddiittien kapina ei ollut teknologiaa vastaan, vaan he kritisoivat tehtaanomistajia – kapitalisteja, jotka polkivat palkkoja ja rikkoivat työehtoja.

Luddiittien liikehdintää pidettiin subversiivisena ja vaarallisena, sillä he harjoittelivat öisin nummilla sissimäisiä iskuja, joita tehtiin tekstiilitehtaisiin. He rikkoivat tarkoituksella kaikista kalliimpia koneita pyrkien laittamaan kapuloita riiston rattaisiin. 

Nottinghamista laajemmin Englantiin levinneet luddiitit eivät kuitenkaan olleet ainoita mielenosoittajia, jotka vastustivat työläisten oloja huonontaneita koneita ja automatisaatiota. Monille on tuttu tarina sanan ”sabotaasi” alkuperästä ranskalaisen köyhälistön puukengissä eli saboteissa, joita tyytymättömät tekstiilityöläiset olisivat heittäneet koneiden rattaisiin estääkseen niiden toiminnan.

Vaikka tarinat eivät pitäisikään paikkaansa, syndikalistien perustama ammattiyhdistys Maailman teollisuustyöntekijöiden liitto kuitenkin otti puukengät symbolikseen, ja puukenkien oli tarkoitus viestiä vastarinnasta.

Työelämä elää tällä hetkellä murroskautta, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Siinä missä monet ovat ottaneet tekoälyt ja laajat kielimallit avoimin mielin käyttöönsä, on monilla myös niiden käyttöön liittyviä huolenaiheita – ja huolenaiheiden kirjo ei ole mitätön.

Varmasti jotkut käyttävät chattibotteja myös sielunhoidollisiin tarkoituksiin.  

Terminator ei pääse vapaaksi, mutta tekoäly tuo muutoksia työelämään

Tuomionpäivän skenaarioiden, jossa tekoäly kehittyy ihmistä älykkäämmäksi ja käy sotaan ihmiskuntaa vastaan James Cameronin Terminator –elokuvien tavoin ei ehkä tunnu kovin realistiselta, mutta tekoälyn käyttöön liittyy myös monia eettisiä huolenaiheita, kuten erityyppisten tekijöiden ja tuottajien immateriaalioikeudet tai datakeskusten vaikutus luontoon. Erilaisten toimintojen tekoälyllistämisellä on kuitenkin suoria vaikutuksia myös työelämään. 

Monet AKI-liittojen jäsenistä tekevät hengellistä työtä ja saattaa olla, että tällaiset ammatit eivät ole ensimmäisinä liipaisimen alla tekoälyn vallatessa alaa työmarkkinoilla. Teologien ammateista monet vaativat inhimillistä kohtaamista ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa ihmiset haluavat robotin sijaan aidon ihmisen läsnäoloa elämän isoihin käännekohtiin, häihin, kasteisiin, konfirmaatioihin ja hautajaisiin, mutta myös sielunhoidollisiin kohtaamisiin.

Suunnitelmia on kuitenkin ilmassa esimerkiksi opettajien korvaamiseen tekoälyllä tai roboteilla, ja varmasti jotkut käyttävät chattibotteja myös sielunhoidollisiin tarkoituksiin.  

Amerikkalaisen insinöörin Anthony Levandowskin perustama ”Way of the Future” on uskonto, jossa palvotaan tekoälyä jumalana ja transhumanistisen liikkeen avoin pyrkimys on luoda tekoälystä jumala ihmiskunnalle.

Näistä kirjoitetaan esimerkiksi Calvin Mercerin ja Tracy J. Trothenin uudessa kirjassa Transhumanism and Faith: Religion and Technology Remaking Each Other.

Ovimiehen virhepäätelmä ei tiedosta, mitä ihmisten töihin todella kuuluu

Hengellisen työn tekijät eivät voi tuudittautua ajatukseen, että omat duunit on turvattu, vaan myös niitä pitää aktiivisesti suojella ja pitää kiinni inhimillisistä tavoista tehdä asioita.

AKI-liitoissa ja varsinkin Suomen teologiliitossa on kuitenkin monia työntekijöitä, joiden työtehtäviä yhteiskunnan tekoälyllistäminen voi haastaa hyvinkin nopeassa aikataulussa ja siinä tilanteessa on joko mietittävä oman työn laatu uudelleen ja pohdittava mitä ihminen voi ja osaa tehdä tekoälyjä, robotteja ja laajoja kielimalleja paremmin – tai laitettava puukengät jalkaan ja lähdettävä luddiittien polulle.

Tekoälyetiikassa on tuotu esille niin kutsuttu ”ovimiehen virhepäätelmä”, jonka mukaan automaatiota ajavat tahot eivät aina ymmärrä, mitä ihmisten töihin itseasiassa kuuluu. Ovimies voidaan korvata automaattiovilla, mutta silloin menetetään useita niistä hommista, joita ovimiehet tekevät ovien avaamisen ohessa, kuten asiakkaiden tervehtiminen, turvallisuuden tunteen luominen ja ympäristön tarkkailu sekä prestiisin luominen ja brändin statuksen nostaminen.

Automaattiovet toimivat varmasti pääasiassa moitteettomasti ovien avaamisessa, mutta monet ihmisen hoitamista hommista jäävät koneilta hoitamatta. Vaikka esimerkissä onkin käytetty tiettyä ammattia, joka on jo pitkälti koneistettu eliitin elinpiiriä lukuun ottamatta, löytyy monista ihmisten ammateista kuitenkin samanlaisia tehtäviä, joita kone ei välttämättä pysty korvaamaan ja jota ei välttämättä tule lainkaan ajatelleeksi ennen kuin niistä on hankkiuduttu eroon. 

Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

”Pidä kirves tarttumaetäisyydellä”

Huoli teknologian ja tekoälyn riistäytymisestä ihmisen hallinnasta ei ole uusi. Moni tietää tarinan Pandoran lippaasta (joka oli oikeammin pithos-ruukku), mutta vähemmälle huomiolle usein jää se, että Pandora oli androidi – seppäjumala Hefaistoksen rakentama ihminen, jonka jumalat pukivat hopeaan ja jolle he antoivat hopeakruunun.

Pandora myös rakennettiin nimenomaan rankaisemaan ihmiskuntaa pääjumala Zeuksen käskystä, sillä tämä oli yhä käärmeissään siitä, että Prometheus oli varastanut tulen jumalilta ja lahjoittanut sen ihmiskunnalle.

Ihmiset, eritoten miehet, ihastelivat Pandoraa, sillä Zeus oli halunnut tehdä hänestä houkuttelevan. Prometheuksen veli Epimetheus eli ”jälkeenpäin ajatteleva” lankeaa kauniiseen Pandoraan, jonka ruukusta karkaavat maailmaan kaikki ilkeydet, pahuudet ja sairaudet – vain vihoviimeinen vitsaus eli toivo jää ruukun pohjalle.

Jos ihmiset olisivat toivoneet kaikkien vastoinkäymisten katoavan sen sijaan, että aktiivisesti yrittävät tehdä maailmasta paremman paikan, olisi ihmiskunta tuhoutunut.  

Suomalaisen sananlaskun mukaan tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä, ja Prometheus lienee olisi ollut samaa mieltä. Tekoälyn hyödyllisyys ja haitat riippuvat pitkälti siitä, miten ja mihin sitä käytetään. Monet ovat innostuneet sen tuomista mahdollisuuksista ja vaikuttaa siltä, että esimerkiksi lääketieteen saralla sillä voi olla oikeasti uraauurtavia mahdollisuuksia.

Myös fysiikan, kemian ja biologian aloilla suuresta laskentakapasiteetista voi olla hyötyä, ja se voi johtaa ihmiskuntaa tukeviin ja avittaviin innovaatioihin, puhumattakaan maailmankaikkeutemme tutkimisesta yhä paremmilla tarkkuuksilla sekä suuressa että häviävän pienessä mittakaavassa.

Mutta kaikkea ihmisen kokemusmaailmassa ei kuitenkaan ole tarpeen tekoälyistää ja tulemme aikaa myöten huomaamaan, että myös virhearvioita on tehty. Maailma ei ehkä ole vääjäämättä marssimassa kohti robottiapokalypsia, mutta kannattaa silti pitää mielessä brittiläisen kristillisen lastenkirjailijan C. S. Lewisin neuvo kirjasta Velho ja leijona (1950, suom. Kyllikki Hämäläinen 1960):

”Kun tapaat jotakin, josta on vasta tulossa ihminen muttei ole sitä vielä, tai joka oli joskus ihminen muttei ole sitä enää, tai jonka pitäisi olla ihminen muttei sellainen ole – älä päästä sitä silmistäsi ja pidä kirveesi tarttumaetäisyydellä.” 

Kirjoittaja on Suomen Teologiliiton varapuheenjohtaja. Kirjoitus kuuluu AKI-liittojen, Diakoniatyöntekijöiden Liiton ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n puheenjohtajiston blogisarjaan.