Opintomatka lisäsi ymmärrystä suomalaisen diakonian ainutlaatuisuudesta

Teksti Marko Pasma kuvat Marko Pasma, Tiina Laine

Düsseldorfissa sijaitsevan Kaiserswerthin evankelisen seurakunnan pastori Theodor Fliedner käynnisti ensin pappilassa ja sitten omassa oppilaitoksessaan nuorille naisille suunnatun huollollisiin ja hoidollisiin tehtäviin tähtäävän koulutuksen. Laitoksen työntekijöitä kutsuttiin diakonissoiksi. Diakonissat työskentelivät käytännössä palkatta ja saivat vastineeksi koulutuksen sekä ylläpidon loppuelämäkseen.

Kaiserswerthiläisen mallin mukaisesti Suomeen perustettiin 1867 Helsingin diakonissalaitos auttamaan nälänhädän ja kulkutautien vaivaamia helsinkiläisiä. Aloitteen laitoksen perustamisesta teki everstinna Aurora Karamzin, joka itsekin oli vieraillut Kaiserswerthissä.

Vierailu ylitti odotukset

Tänä päivänä Kaiserswerthin diakonissalaitoksen toiminta on merkittävästi kehittynyt ja laajentunut eri toimialoille. Se tarjoaa laajan valikoiman palveluita, mukaan lukien sairaalahoitoa, vanhustenhoitoa, kotipalveluita ja sosiaalista tukea. Diakonissalaitoksen eri toiminnoissa työskentelee noin 2700 työntekijää.

Kaiserswerthissä toimii Fliedner Fachhochschule eli Fliednerin mukaan nimetty yksityinen ammattikorkeakoulu. Tutustumismatkalla poikettiin myös korkeakoulussa, jossa voi opiskella eri linjoilla sosiaali- ja terveysalan alempia korkeakoulututkintoja.

– Moni osallistuja kertoi matkan tärkeimmäksi kohteeksi Kaiserswerthin. Vierailu siellä ylitti odotukset, matkajärjestelyistä vastannut liiton järjestökoordinaattori Inkeri Saksa sanoo.

Sisarkunta ylläpitää perinteitä

Kaiserswerther Schwesternschaft eli sisarkunta ylläpitää laitoksen perinteitä ja diakonissaidentiteettiä sekä jatkaa diakonista työtä alueella. Yksi osa sisarkunnan toimintaa on vapaaehtoisavun välittäminen asiointiavuksi ja keskusteluseuraksi yksinäisille. Lisäksi sisarkunta järjestää koulutuksia ja organisoi erilaisia projekteja.

Sisarkuntaan kuuluu enää vain 65 diakonissaa. Vierailun aikana selvisi, että kaikki diakonissakoulutuksen saaneet eivät kuulu sisarkuntaan. Sinne täytyy hakea. Koeajan jälkeen sisarkunnan kokous tekee päätöksen uuden sisaren hyväksymisestä yhteisöön. Sisarkunnan edustajien mukaan uusia tulijoita on vähän ja varsinkin nuorempia on entistä vaikeampi saada hakeutumaan koulutukseen. Syyksi mainittiin yleinen maallistuminen ja kirkkoon kuuluvien väheneminen, minkä vuoksi kutsumuksen kokeminen diakoniseen tehtävään on vähentynyt.

Vaikuttava kävelykierros

Sisarkunnan johtajana on pastori Katrin Stückrath, joka esitteli opintomatkalaisille diakonissalaitoksen ja sisarkunnan historiaa ja nykypäivää. Stückrath oli valmistellut kattavan kierroksen diakonissalaitoksen ja Kaiserswerthin alueella. Diakonissalaitoksen ja sen ihmisten monet vaiheet ja nykypäivän toimet käytiin läpi laajan ja tietorikkaan kävelykierroksen aikana.

– Oli vaikuttavaa nähdä ja kokea se, mistä on vain kuullut ja lukenut. Hautausmaan muratilla peittyvät vaatimattomat sisarten hautakivet saivat miettimään historian ketjuja ja tasa-arvoa sekä muistamisen ja unohtumisen aatoksia, toiminnanjohtaja Tiina Laine kertoi.

Sisaria tapaamassa

Päivän ohjelmaan kuului iltapäiväkahvi Haus Tabeassa, joka on ollut diakonissalaitoksen sairaala. Nykyisin se toimii sisarkunnan talona. Haus Tabeassa on pieni kirjasto, myymälä, kokoustiloja sekä museo. Kahvitteluseurana oli joukko diakonissoja, jotka kertoivat työstään ja elämästään diakonissalaitoksella. Opintoryhmäläiset puolestaan kertoivat suomalaisesta seurakuntadiakoniasta.

Keskustelujen aikana kävi ilmi, että Kaiserswerthin sisaret olivat hyvin diakoniaorientoituneita sekä työhönsä ja yhteisöönsä sitoutuneita. Heistä välittyi kuva osaavina, itsenäisinä, vahvoina ja aikaansa seuraavina naisina. Heidän kanssaan oli ilo keskustella diakonian ajankohtaiskysymyksistä.

Merkillepantavaa oli lämmin vastaanotto. Kaikki oli suunniteltu ja valmisteltu viimeisen päälle vierailijoita varten. Yhteinen kutsumus ja tehtävä yhdisti yli kulttuuri- ja kielirajojen.

– Ihan kuin olisi kotiin tullut, tiivisti tunnelmiaan eräs ryhmäläinen.

– Oli ilo seurata vilkasta keskustelua suomalaisten diakonian asiantuntijoiden ja Kaiserswerhin sisarten kesken, Inkeri Saksa toteaa.

Näkyykö kristillinen perusta?

Diakonissalaitoksen toiminnan kasvaminen ja työn kehittäminen olivat selvästi ilon ja ylpeyden aihe kaiserswerthiläisille. Toisaalta heidän puheissaan oli havaittavissa myös kritiikkiä siitä, että juuret kristilliseen taustaan ja diakoniaan ovat ohentuneet.

Florence Nightingale -sairaalassa ryhmältä kysyttiin, pystyisittekö tunnistamaan, että taustalla on kristillinen yhteisö. Näettekö missään esimerkiksi ristiä?

Kysymys oli herättävä ja laittoi pohtimaan, miten suomalaiset diakonissalaitokset ovat säilyttäneet juurensa yhteiskunnan ja koulutuksen muutosten keskellä? Näkyykö kristillinen perusta? Miten diakonissat ovat mukana laitosten toiminnassa?

Fliednerin unelma toteutui Suomessa

Kierroksen päätteeksi Katrin Stückrath muistutti, että Theodor Fliednerin tavoite oli saada diakonia osaksi seurakuntien toimintaa. Fliednerin ajattelussa diakonissalaitos kouluttaisi ja lähettäisi diakonissat palvelemaan seurakuntiin. Ihan kuin Suomessa vielä reilun puoli vuosisataa sitten. Valitettavasti Saksassa diakonia on kuitenkin jäänyt pitkälti laitosten yhteyteen.

Sen sijaan Suomessa Fliednerin unelma toteutui. Täällä diakonia on olennainen osa seurakuntien toimintaa. Rinnalla on toki edelleen myös vanhojen diakonia- ja diakonissalaitosten harjoittama diakoninen työ.

Suomalaisen diakoniatyön ja diakonian viran kehityksestä iloittiin Saksassa. Myös siellä on yhä unelma seurakunnallisesta diakoniatyöstä.

– Oli mentävä kauemmas, jotta jälleen näki, kuinka upeaa diakoniaa Suomen seurakunnissa tehdään, Tiina Laine tiivistää.

Mitä opintomatka opetti?

Vieraanvaraisuus oli merkille pantavaa. Ryhmäläiset kokivat itsensä odotetuiksi ja tervetulleiksi. Tämä on varmasti sellainen asia, mitä on hyvä pohtia suomalaisissa seurakunnissa. Miten kohtaamme uudet ihmiset aidosti?

– Kohtaamisten ja tervetulotoivotusten lämpimyyttä ei voi olla ylistämättä. Siinä meillä olisi paljon oppimista Suomessa, Tiina Laine sanoo.

Opintomatka vahvisti käsitystä siitä, että vahva suomalainen seurakuntadiakonia on aarre kirkollemme. Se, mistä eurooppalaisen diakoniaherätyksen alkulähteillä haaveillaan, on totta Suomessa. Tästä olisi varmasti opittavaa ja kannustetta myös muille kirkoille.

Opintomatka osoitti, että välillä on hyvä mennä itse paikan päälle tutustumaan asioihin ja ilmiöihin sekä verkostoitumaan muiden toimijoiden kanssa. Matka vahvisti osallistujien ymmärrystä diakoniatyöstä ja kehitti ryhmäläisten ammatillista osaamista keskusteluiden sekä uusien ideoiden ja näkökulmien kautta.

– Palautekyselyn vastausten mukaan osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä vierailuun. He saivat paljon ajateltavaa ja perspektiiviä työhönsä, Inkeri Saksa kertoo.